Aokon koti

Aoko istui otsa rypyssä pienen pöydän ääressä keskellä olohuonetta ja tuijotti pöydälle levitettyä suurta maailmankarttaa liikuttaen sormeaan merien päällä ja mutisten hiljaa itsekseen. Ocean Melody sijaitsi pienellä, aika tasan Atlantin keskellä sijaitsevalla saarella, jota ei oltu merkitty ihmisten karttaan, mutta Aoko naputti sormellaan sitä kohtaa, jossa arveli saaren suurinpiirtein olevan.
//Jos Aqua-oneechan olisi täällä, hän voisi auttaa//, Aoko mietti tuskastuneena. //Toivottavasti Noel, Nita ja Sara-chan ymmärtävät jotain kartoista. En tullut koskaan katselleeksi niitä erityisemmin palatsissa, mutta Aqua luki niitä usein...//
Aoko muisti Aquan katselleen erityisen tarkasti aina Eteläisen Atlantin aluetta. Miksihän...? Aoko oli kysellyt asiasta, mutta Aqua ei ollut koskaan vastannut.
"Minullakin on salaisuuksia, Aoko", Aqua oli sanonut. "Salaisuuden ovat kaikkien yksityisasioita, joita ei saa udella eikä paljastaa. Minun menneisyydessäni on niin paljon salaisuuksia, etten aina tiedä itsekään niiden merkityksiä. Älä koskaan utele salaisuuksia, pikkuiseni, tai seuraukset voivat olla arvaamattomia."

Samassa ovikello soi. Aoko nousi ja meni avaamaan. Kävellessään ovelle hänen mieleensä nousi äkkiä hänen näkemänsä nimi naapurinsa ovessa. Mizuiro. Hassua, sama nimi kuin Aqualla. Sattumaa varmaan..."

Sara oli saapunut Vaikkakin hiukkasen myöhässä sillä hänen oli pitänyt vakuutella Gaitolle että kävisi vain tervehtimässä ystäviään. /Gaito huolehtii ihan turhia, autan vain Aokoa hiukan ja palaan taas Gaiton luo./ Sara ajatteli. /Nyt voin korvata oman valtakuntani tuhoamisen./ Sara ajatteli. Palattuaan taas hyväksi hän oli katunut useasti tekoaan jonka oli sydän suruissaan tehnyt ja muututtuaan pahaksi hän oli tehnyt paljon pahaa. /On suoranainen ihme että minuun edes luotetaan./ Sara ajatteli.

"Ah, Sara-chan", Aoko sanoi avattuaan oven ja nähtyään naisen rappukäytävässä. Nopeasti hän siirtyi sivummalle, että tämä pääsisi sisään. Saran astuttua asuntoon Aoko sulki oven hiljaa ja jäi hiljaa paikalleen seisomaan.

//Pitäisiköhän kysyä hänen suhteestaan Gaitoon?// hän pohti katsellessaan naista vaitonaisena. //Ei, se ei varmaan olisi kohteliasta... en vain oikein jaksa uskoa sitä... minulle kerrottiin, että Gaito oli joskus aikeissa tuhota meret ja astua valtaan, mutta Aqua Regina -sama ja muut prinsessat olivat estäneet häntä. Sara oli asunut Gaiton linnassa pahaksi muuttuneena, mutta muut, Hanon-chan lopullisesti, olivat saaneet hänet takaisin hyväksi. Se ei vain käy oikein järkeen...//
Aokosta alkoi tuntua yhä varmemmin, että häneltä oli jätetty jotain tärkeää kertomatta hänen opetuksensa yhteydessä. Hänelle oli aina hoettu: "Olet vielä liian nuori, kerromme, kun olet isompi..." Mutta jokin häntä häiritsi asiassa. Mitä tässä vielä piili?

"Merkillinen myrsky viime yönä", Aoko sanoi saadakseen edes jonkinlaista keskustelua aikaan. Todellakin, näin jälkeenpäin ajatellen eilisiltaisessa ukonilmassa oli ollut jotain hassua. Se oli vain noussut niin... tyhjästä.
Aoko ei oikein kuullut Saran vastausta ajatustensa surinalta, mutta kun oli taas hiljaista, hän äkkiä sanoa töksäytti:

"Sara-chan, mikä on teidän suhteenne Gaitoon?"

Sara nyökkäsi kun Aoko sanoi viime myrskyn oleen merkillinen. "Totta niin oli." Sara sanoi ja hätkähti sitten Aokon kysymystä. "Sinun voi olla vaikea ymmärtää sillä olet saanut elää aika suojattua elämää." Sara sanoo ja katsoo Aokoa. "En tiedä kuinka paljon sinulle on kerrottu, mutta rakastuin kerran ihmiseen ja kun sitten luulin hänen jättäneen minut tuhosin oman valtakuntani ja pakenin kauas meren syvyyksin jossa tapasin Gaiton." Sara sanoi. "Minä muutuin pahaksi ja minusta tuli Gaiton apuri ja tein silloin paljon sellaista mitä häpeän nykyään. Gaiton linnassa olessani minä ja Gaito rakastuimme ja kun Hanon ja muut saivat palautettua minut taas hyväksi minä jäin kumminkin Gaiton luo." Sara sanoi ja katsoi ulos ikkunasta.

"Minä rakastan Gaitoa ja tiedän että hänkin rakastaa minua ja vaikka hän onkin vihollinen en voisi koskaan jättää häntä." Sara sanoi eikä uskalla katsoa Aokoa peläten tämän reaktiota.

Aoko katsoi Saraa hetken. Sitten hän nyökkäsi.
"Ymmärrän", hän sanoi. "On totta, että minut on kasvatettu aika suojassa enkä välttämättä ymmärräkään kaikkea, mutta paljon mieluummin minä kuulen melko ikävän totuuden kuin valheita." Sitten hän hymyili. "Minä luotan teihin, Sara-chan. En minä usko, että olisitte enää paha. Halusin vain tietää totuuden. En minä ketään rakkaudesta syytä." Sitten hän ojensi kätensä. "Voisimmeko olla ystäviä?"

Sara nyökkäsi ja ojensi kätensä. "Kyllä voimme." Sara sanoi ja hymyili. "Pelkäsin koko ajan että jos kuulisit totuuden, alkaisitkin vihata minua, koska olen rakastunut viholliseen." Sara sanoi. "Pelkäsinkin ihan turhaan, mutta olisin kyllä ymmärtänyt jos olisit alkanut vihaamaan minua. Gaito on kumminkin vihollinen enkä usko hänen siitä koskaan muuttuvan." Sara sanoi.

Aoko tunsi tulevansa hyvin iloiseksi. Hän näki Saran hymyilevän ensi kertaa.
"Eräs ystäväni sanoi kerran, että viha on tunne, joka kumpuaa syvästä katkeruudesta ja se vain täyttää sydämen mustuudella ja tuskalla", hän sanoi. "Olisin alkanut vihata sinua vain, jos olisit tehnyt minulle jotain kamalaa etkä ole tehnyt. En missään tapauksessa olisi alkanut vihata sinua jostain tämmöisestä."
Silloin ovikello soi taas. Aoko meni avaamaan, mutta kurkistaessaan ovisilmästä hän näki rappukäytävässä vieraan tytön, jolla oli selkää pitkin laskeutuvat ruskeat hiukset. Hetken Aokosta tuntui, että hän oli nähnyt tytön aiemminkin. Mutta kuinka...?

Sara nyökkäsi. /Onneksi en ole enää paha, koska tein silloin paljon ilkeää./ Sara ajatteli ja värähti muistaessaan kuinka oli huijannut parhaan ystävänsä Cocon, Gaiton ansaan. "Ihme että Coco sen jälkeen halusi olla ystäväni." Sara ajatteli ja kuuli ovikellon soivan. /Kukahan siellä on?/ Sara mietti. /Jokohan Nita ja Noel saapuivat?/ Sara mietti ja katseli huonetta. Se näytti paljon iloisemmalta ja valoisammalta verrattuna Gaiton linnaan.

Nukuttuaan yön yli Aqua oli päättänyt koettaa soittaa naapurin ovikelloa. Ovessa oleva sukunimi Aira häiritsi häntä todella. Hän ei koskaan kyennyt unohtamaan Aokon sukunimeä, sillä se oli myös ollut hänen isänsä etunimi. Ja hän oli muutenkin edellisenä päivänä kolunnut koko kaupungin läpi, joten tämä oli viimeinen keino.
//Jos se ei olekaan hän, pyydän vain anteeksi ja sanon erehtyneeni asunnosta//, Aqua rauhoitteli itseään painettuaan ovikelloa. //Mutta jos se on hän...// Aqua tunsi sydämensä pamppailevan villisti.

Lukko kalahti ja nuori, ei edes kahdentoista vanha tyttö avasi oven.
"Niin? Miten voin auttaa?" tyttö kysyi. Aqua ei ollut koskaan nähnyt Aokon ihmismuotoa, mutta noista pitkistä, punaisista hiuksista ei voinut erehtyä.
Aqua ei kyennyt enää pidättelemään kyyneleitään.
"Aoko?" hän kuiskasi.

Aoko hieman hämmentyi huomatessaan tytön alkaneen itkeä. Kun hän vielä tiesi hänen nimensä, hän äimistyi toden teolla.
"Tunnemmeko me?" Aoko kysyi otsa hieman rypyssä. Tytön ilme sai hieman epätoivoisen sävyn, ja hän tarttui pitkiin hiuksiinsa ja kokosi ne ylös nutturalle. Aoko pudisti vieläkin päätään.
"Etkö sinä tunne minua?" tyttö kysyi. Aoko alkoi olla jopa hieman peloissaan. Kuka tuo tyttö oikein oli?
Samassa tyttö avasi suunsa ja alkoi laulaa.

"Cambierà,
Con la neve riuscirò
a spegnere il male che c'è qui
Che non può più dividerci.
E le bugie
Che qualche volta sentirò,
le trasformerò in gioielli
Di purezza e fedeltà!
Mare che
Mi incanti come il cielo blu.
Le tue principesse lottano,
non le abbandonare mai!
Tu guidaci
E il nostro sogno arriverà
Sulla stella del destino,
giustizia tornerà!"

Samassa totuus iski Aokoon kuin salama. Kun tyttö lakkasi laulamasta, hänen silmänsä olivat laajenneet lautasen kokoisiksi.
"A... Aqua-oneechan?" hän henkäisi. Tyttö nyökkäsi ja hymyili.
Kuului kaksi kirkaisua, ja tytöt halasivat toisiaan lujasti.
"Aqua! Se olet sinä! Olen niin onnellinen!" Aoko huudahti ja rutisti ystäväänsä lujasti. "Kuinka sinä...?"

Sara ihmettelee kuullessaan ovelta laulua joka hänelle on hyvin tuttu ja tulee ovelle. Hän näkee Aokon ja jonkun vieraan tytön. "Kuka ystäväsi on?" Sara kysyy. /Onkohan hän Aokon valtakunnasta?/ Sara mietti, ainakin he Aoko näytti tuntevan toisen.

(Sori lyhyt)

Aoko irrottautui halauksesta ja katsoi Saraa leveästi hymyillen.
"Sara, tämä on Aqua Mizuiro, hoitajani ja paras ystäväni", hän esitteli. "Aqua, tämä on Sara. Hän on entinen Intian valtameren oranssi prinsessa."

Aqua katsoi Saraa silmät laajenneina ja niiasi.
"Tämä on kunnia", hän sanoi vilpittömästi. "Laulusi ovat auttaneet minua selviytymään elämässäni."

"Tunnistinkin laulusi." Sara sanoi ja hymyili. "On mukava tavata sinut, mutta minkä vuoksi olet täällä?" Sara kysyi. "Luulin että olisit Aokon valtakunnassa estämässä saasteiden leviämistä?" Sara kysyi. /Missähän Nita ja Noel ovat, kai he tulevat jossain vaiheessa./ Sara mietti.

Aqua suipisti ärtyneesti huuliaan.
"Minutkin häädettiin", hän ärähti. Hän pyöritteli silmiään ja matki taidokkaasti vanhimpien neuvoston jäsenen lässyttävää jollotusta. "Sinun ei tarvitse olla huolissasi mistään, me hoidamme kyllä asian, mitä piikatyttö muka voisi tehdä ja pälä pälä pälä!" Aqua katsoi Aokoa ärtyen sekunti sekunnilta enemmän muistellessaan viimeisiä päiviään Itämerellä. "Minä en kerta kaikkiaan tajua, miksi sinä jätit valtakuntasi niiden vanhuudenhöperöiden vallananastajien käsiin! Olen tolkuttanut kaikille vaikka kuinka monta kertaa, että heissä on jotain pielessä, mutta eihän minua kukaan usko! He..."

"Aqua", Aoko sanoi hiljaa mutta lujasti, ja Aqua sulki suunsa. "En minäkään pidä siitä, miten he meitä kohtelevat. Minä olen muka liian nuori ja levoton, sinä liian kuriton ja kahlitsematon, palvelijat liian oppimattomia ja tavallisen kansan on parempi pysyä tietämättömänä asioista. Usko minua, paljon mieluummin minä jättäisin vaikka sinut johtoon kuin heidät, mutta ei minulla ole sananvaltaa heitä vastaan. He ovat minua vanhempia ja viisaampia ja minun prinsessana tulisi kunnioittaa heitä ja heidän päätöksiään. Ja kun olen vanhempi, pystyn hallitsemaan itse ja silloin lupaan tehdä lopun heidän käskytyksestään. Mutta kun..." Hän laski surkeana katseensa. "Minä olen vielä nuori. Enkä minä ole vielä tarpeeksi kurinalainen prinsessaksi. Minun pitää oppia sitä ennen."

"Mutta kun sinä et ole!" Aqua sanoi, vaipui polvilleen Aokon eteen ja otti tämän kädet omiinsa. "Ajattele vaikka prinsessa Seiraa, hän oli sinuakin nuorempi astuessaan valtaan ja hän on pärjännyt hienosti! Sinussa ei ole mitään vikaa, neuvostossa on! He häätävät sinut pois, kun uhka on pahimmillaan ja kaappaavat sitten vallan itselleen. Minä en voi sallia sen tapahtuvan!" Aqua katsoi anovasti Aokoa. "Tule kotiin, Aoko. Sinä olet ainoa, joka voi estää tämän. Se on sinun velvollisuutesi Itämeren prinsessana!"

Sara nyökkäsi. "Aqua on oikeassa, Seira on sinua nuorempi ja johtaa ihan kelvollisesti intian valtamerta ja sitä paitsi tuo vanhemoien käyttäytyminen on aika hämärää sillä luulisi heidän ymmärtävän että juuri nyt he tarvitsevat jokaista valtakunnan asukasta jos meinaavat estää saasteiden leviämisen." Sara sanoi ja mietti. "Jos Vanhemmat suunnittelevat jotain hämärää, olisi parempi saada selkoa nykytilanteesta ennen kuin Aoko yrittää palata kotiin, jos nimittäin on niin että vanhemmat ovat kaapanneet vallan he tuskin haluaisivat Aokon palaavan."

Aoko nyökkäsi hiljaa ja mieti vähän aikaa.
"On parempi, että pysyn toistaiseksi täällä", hän päätti lopulta. "Ja jatkan alkuperäistä suunnitelmaa, vähän muunneltuna tosin. Haluan kysyä asiaa Aqua Regina -samalta, mutta sitä varten minun on löydettävä loput prinsessat, vaikka en pyytäisikään enää opetusta. Nita tosin sanoi kaipaavansa itsekin koulutusta, joten se on kaksi kärpästä yhdellä iskulla. On vain yksi pulma..." Aoko katsoi Aquaa. "Olisi ollut hyödyllistä, jos joku voisi tiedottaa Itämeren asioista minulle. Matka on liian pitkä uida edestakaisin eikä minulla ole kristallipalloa... sillä tavoin meillä päin pidetään yhteyttä jossakin kaukana oleviin. Olin ajatellut sinua, Aqua kertomaan minulle tiedot, mutta..." Aoko katsoi Aquaa silmät siristyneinä, mutta sitten hänen kasvoilleen levisi ilkikurinen hymy. "Jotenkin minusta tuntuu, ettet sinäkään haluaisi lähteä vielä. Mikä hätänä? Oletko tavannut jonkun kiinnostavan tyypin?"

Aqua tunsi punastuvansa muistaessaan Yukin.
"Älä puhu roskaa, Aoko, tapasin vain uuden ystävän, siinä kaikki", hän mutisi.
"Huijaat", Aoko nauroi, "huijaat, huijaat, Aqua on ihas..."
"Aoko! Suu kiinni!"

Aoko näytti loukkaantuneelta ja Sarakin hieman uteliaalta, ja Aqua nolostui entistä enemmän.
"Anteeksi, Aoko, ei olisi pitänyt huutaa", hän sanoi. Sitten hän muisti yhden asian. "Mutta mitä tulee yhteydenpitoon, palvelusväki ei ole ihan niin aivotonta, kuin neuvosto väittää", hän lisäsi ja kaivoi laukustaan keskikokoisen, noin kahden nyrkin kokoisen kirkkaan kristallipallon. Aokon suu loksahti auki.
"Mitä... kuinka sinä... mistä...?" hän kysyi ja hänen katseensa sinkoili Aquan ja kristallipallon välillä.
"Pihistin pari varastosta", Aqua sanoi anteeksipyytävästi. "Arvelin joutuvani hankaluuksiin etsiessäni sinua, joten annoin toisen Annalle, vanhalle siivoojalle. Hän huolehti minusta nuorena tultuani juuri palatsiin, joten häneen voi luottaa. Hän lupasi ilmoittaa heti, jos tilanne on kärjistymässä Itämerellä."

Sara hymyili sillä Aokon kasvot kertoivat ihan muuta, mutta ei sanonut mitään. /Kunhan Aqua ei koe samaa minkä minä/ Sara mietti ja muisteli Mitsukia ja vanha tuska nousi hetkeksi sydämmeen. /Minun on unohdettava hänet, valitsin Gaiton joten minun ei pidä haikailla ihmisen perään./ Sara ajattelee ja kuulee sitten Aokon ja Aquan keskustelun ja näkee kristallipallon.

"Hyvä, saamme heti tietää jos itämerellä ilmenee ongelmia." Sara sanoi. "Me voimme keskittyä etsimään muita Merenneito prinsessoja ja myös Aokon koulutukseen." Sara sanoi ja kumarsi sitten lähelle Aquaa. "Onko hän muuten kuinka komea." Sara kuiskasi.

Aqua hymyili kuullessaan Saran kysymyksen. Hän oli kuullut tämän menneisyydestä paljon, joten hän uskoi tämän ehkä ymmärtävän.
"Tosi komea", hän kuiskasi takaisin. "Toivoisin tapaavani hänet vielä... ja hän on ainoa tapaamani henkilö, joka todella ymmärtää minua."

Kukaan ei sanonut enää mitään. Aqua katseli ympärilleen, päätteli että asia oli hoidettu ja sanoi sitten:
"No jaa, minun on varmaan parasta lähteä. Sain työpaikan Pearl Cafésta ja on varmaankin parempi olla ajoissa ensimmäisenä päivänä. Ja minulla on vielä muita asioita tänään hoidettavana..."

Aoko näytti surkealta.
"Joko sinä menet?" hän kysyi. "Mutta vastahan sinä löysit minut... missä sinä asut?"
Aqua nauroi.
"Mutta Aoko, olen pettynyt sinuun. Etkö sinä huomannut? Asunto 15, ovessa lukee "Mizuiro". Sehän on minun nimeni..."

Sara hymyili ja nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Minunkin varmaan pitäisi lähteä, Pitäisi lähettää viesti Cocolle jotta hänkin tietäisi tilanteen." Sara sanoi. "Myöskin Seiraan pitäisi kai ottaa yhteyttä." Sara sanoi ja katsoi ulos. /Toivottavasi ehdimme ajoissa pelastamaan Aokon valtakunnan. "Jonkun pitäisi varmaan myös kysyä Itämeren tapahtumista, meidän on hyvä tietää myös siellä vallitseva tilanne." Sara sanoi.

"Minä hoidan sen, otan Annaan yhteyttä, kun pääsen töistä", Aqua sanoi nopeasti ja pörrötti Aokon hiuksia. "Tulen joka päivä kuuntelemaan tilanneraportin. Ja iltapäivällä tulen katsomaan sinua ja sitten saat kertoa kaiken, mitä sinulle on tapahtunut, jookosta?"

Aoko nyökkäsi hymyillen, ja Aqua heilautti kättään poistuessaan ovesta.
//Nyt minun tarvitsee enää huolehtia vanhimmista//, hän ajatteli kiiruhtaessaan portaita alas ja katua pitkin Pearl Caféhen.