Rannalla hieman syrjemmässä

Meressä saati rannalla ei ollut mitään outoa. Suositummassa osassa ihmiset kiljuivat, ottivat aurinkoa ja uivat meressä. Kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen, mitä hieman syrjemmällä kohta tapahtuisi. Tosin tämä osa rantaa oli pienen mutkan takana suositummasta osasta, joten ei sinne edes nähnyt ketään. Yhtäkkiä merestä nousi kaksi päätä. Toinen oli kirkkaan violetti, toinen tummanmerensininen. "Ah! Vihdoinkin oikeaa ilmaa!" sanoi sininen tyttö ja ui äkkiä rantaan. Pian hän jo oli rannalla, ihmisenä, pukeutuneena mustaan koulupukumaiseen mekkoon. "Chi, älä viitsi!" nauroi mereen jäänyt tyttö, Tsubomi. "Sinä olet merenneito. Et joutunut pidättelemään hengitystäsi koko matkaa tänne". Chiyo katsahti siskoonsa happamasti. "Puolimerenneito, ihan niin kuin sinäkin. Olisimme päässeet perille jo aikoja sitten, ellet sinä olisi lähtenyt uimaan väärään suuntaan". Tsubomi pudisteli päätään ja jatkoi uiskentelua meressä. Hänellä ei ollut mikään kiire pois vedestä. "Oi joi siskosein... Älä viitsi esittää suuttunutta, se ei sovi sinulle!" hän naureskeli ja kääntyi selälleen. Hänestä oli ihanaa liikutella pyrstöään verkkaisesti ja hengitellä ilmaa. Hän katsahti siskoonsa ja huomasi tämän epävarman ilmeen. Tsubomi tunsi siskonsa. Hän arvasi, ettei tämä rauhoittuisi kunnolla ennen kuin hänkin nousisi pois merestä ja ottaisi ihmismuotonsa. Chiyo osasi stressata liikaa, että joku näkisi heidät merenneitoina ja häpesi Tsubomin puolesta merenneitojen lähes yläosattomuutta. Tsubomi käänsi katseensa pois siskostaan. "Hei Chi... Laulaisitko sen isälle tekemäsi laulun? Me olemme nyt täällä. Isä saa olla meistä vielä ylpeitä! Aloitetaan oleskelumme täällä isälle. Haluan kuulla laulusi" Tsubomi sanoi ja sulki silmänsä. Hän halusi vain kuulla sen laulun, taas kerran...

Chiyo nousi tyytyväisenä merestä ja ojenteli käsiään. "Ah, vihdoinkin oikeaa ilmaa!" Ihanaa seistä taas kahdella jalalla! He olivat uineet pitkään päästäkseen tänne. Chiyo ei mielellään ui turhan pitkiä matkoja, mutta hänkään ei voinut kiistää etteikö tämä olisi ollut heille helpoin tapa tulla tänne. Chiyo kuuli sisarensa sanat. "Puolimerenneito, ihan niin kuin sinäkin. Olisimme päässeet perille jo aikoja sitten, ellet sinä olisi lähtenyt uimaan väärään suuntaan", Chiyo tuhahti. Että Tsubomi sitten osasi välillä olla! Yhtä nopeasti kuin pieni suuttumus oli iskenyt Chiyoon, se katosi ja hän punasteli sisarensa sanoja. Niin isäkin aina sanoi... Chiyo hymyili surumielisesti. Hänellä oli todella kova ikävä isää. Tosin juuri nyt hänen oloaan helpottaisi se, että Tsubomi nousisi vedestä. Chiyo oli hetken hiljaa kuultuaan siskonsa pyynnön ja sulki silmänsä. Hän oli tehnyt pienen laulun isälle tämän kuoleman jälkeen. Se oli hänen muistolaulunsa. Chiyo aloitti laulunsa.

"Lahjoitin sinulle särkyneen sielun
sä otit mun rakkauden vastaan
nyt enää kuulen sun äänesi unien takaa
ja taistelen harhoja vastaan

Pilvet piirtää sun kasvot, tuuli kuiskaa sun nimesi
jäät sointuna kauniina soimaan
Pilvet piirtää sun kasvot, näen valoissa nimesi
saat minut aina paremmin voimaan
Eteesi tekisin mä mitä vaan..."

Chiyo nieleskeli. Tätä laulua oli vaikea laulaa... Hänellä oli kova ikävä.

" Ennen kävelin suljetuin silmin
en nähnyt kun tulit mua vastaan
ja nyt kun koskaan enää en nähdä voi sinua
en mitään muuta kaipaakaan"
Tämä on niin totta... Pidin isän olemassaoloa aina itsestäänselvänä. En koskaan ajatellut, ettei isää joskus olisi. Chiyosta alkoi tuntua pahalta. Hän ei pystyisi enää jatkamaan. Vielä viimeinen säkeistö..

"Muistan hymysi, nauravat silmäsi
jäät kauniina kuvina sieluun
Aallot kuljettaa muistosi, hiljentää huutosi
mä jäin tänne tuntemaan kaipuun
Eteesi tekisin mä mitä vaan..."
Chiyo hiljeni ja nieleskeli. Hän ei halunnut itkeä. Ei nyt, ei taas! Yhtäkkiä Chiyo kuitenkin kuuli Tsubomin laulavan

"Namima wo suberu you ni shiroi YOTTO maru de origami
Nai de kaze ni makasete doko he iku no? Chicchaku natte
Konna soba ni iru noni kimochi ni wa sawarenai
Shinjisasete HONTO no futari wo tashikamete"

Tsubomi oli noussut merestä ja tuli nyt ihmismuodostaan edelleen laulaen Chiyon eteen ja halasi tätä. Chiyo oli onnellinen ja hänen surunsa häipyi. Tsubomin kanssa hän jaksaisi, Tsubomin kanssa hän olisi onnellinen. Tsubomi päästi irti Chiyosta ja hymyili hänelle. Chiyo yhtyi lauluun ja katseli Tsubomin tanssahtelua.

"Takarabako no KAGI akete ageru yo SUNAO ni nareru
Modokashii omoi tsuyoi yuuki ni kawatte iku yo
Zutto suki to ieru "

Aoko käveli hiljakseen yksinään rannalla. Hän kuunteli ihmisten iloisia kiljahduksia, naurua ja huudahduksia, meren kuohuntaa aj pärskettä. Miten sellaisessa ympäristössä saattoi tuntea itsensä niin onnettomaksi?
//En minä haluaisi aiheuttaa tuskaa Aqua-oneechanille//, Aoko ajatteli, //enkä Yukillekaan. Mutta minä en pysty tähän. Minua ei ole luotu merenneitoprinsessaksi. Aqua on. Teen sen valtakuntani parhaaksi.//
Samassa Aoko kuuli jostain laulua. Kaunista laulua, mutta se oli kovin surullista. Laulu oli täynnä ikävää ja surua, tunteita, joita Aoko kuuli nyt sisälläänkin. Se ei ollut ihmisen ääni, siitä Aoko oli varma. Mutta se ei ollut oikeastaan merenneidonkaan ääni. Kuka se oli?
Aoko suunnisti ääntä kohti ja löysi lopulta suurten kallioiden takaa kaksi itseään pari vuotta vanhempaa tyttöä. He lauloivat keskenään ja toinen tanssi. Toisen tytön, tummatukkaisen, silmissä näytti olevan kyyneliä.
Aoko jäi katselemaan tyttöjä puoliksi piilossa kallioiden takana. Hän halusi kuunnella tuota musiikkia vielä hetken aikaa, saada jotain muisteltavaa Ocean Melodysta, ennen kuin hän joutuisi jättämään paikan kenties lopullisesti.

Vaikka laulu loppui, Tsubomi jatkoi tanssahteluaan ja kuvitteli musiikin mielessään. Jonain päivänä hän ja Chiyo olisivat suuria julkkiksia ja sadat, ehkä jopa tuhannet tanssisivat näin heidän laulunsa tahtiin. Tsubomi kuuli Chiyon nauravan omaa suloista nauruaan. "Älä viitsi, tämä on hauskaa! Olen ammattilainen" Tsubomi nauroi takaisin, mutta heti sanottavansa sanottuaan hän kompastui jalkoihinsa ja kaatui hiekkaan. "Aaaaargh" Tsubomi purki harmistustaan huutamalla. On tämäkin, kaatua omiin jalkoihinsa! Chiyo nauroi jo lähes katketakseen. "Chiki, hiljaa! Ei ole hauskaa!" Tsubomi huusi ja yritti heittää hiekkaa Chiyon päälle. Tietenkään hän ei osunut, Chiyo ehti yhdellä pienellä käden heilautuksella loitsia hiekat putoamaan sivuun. "Äh, Bomu-chan.. Tule tänne niin puistetaan hiekat hiuksistasi", Chiyo sanoi lähes äidillisesti. "Älä kutsu minua Bomu-chaniksi!" Tsubomi mutisi, nousi hiekasta ja käveli Chiyon luo. "Äääh, en minä jaksa seistä", hän valitteli suurieleisesti ja istui maahan Chiyon eteen jääden katselemaan merta. Hän nautti Chiyon käsitellessä hänen hiuksiaan. "Mmmnn.." Tsubomi mumisi haaveilevasti. "Äiti saattaa olla jossain tuolla...", hän sanoi.

Chiyo lopetti laulamisen haikeasti. Välillä hän vain unohtui lauluun ja tuntui oudolta lopettaa. Tsubomi jatkoi tanssahteluaan kädet levällään hauskannäköisesti eikä Chiyo voinut olla nauramatta. "Teeheehee!" Tsubomi osasi aina piristää häntä, oli hän sitten surullinen tai muuten vain enemmän piristystä kaipaava. Tsubomin suutahtelut ja lopulta kaatuminen saivat Chiyon avautumaan kunnolla nauruun ja hän joutui jo pitelemään vatsaansa. Tämä oli juuri Tsubomia. Chiyo huomasi Tsubomin yrittävän heittää hiekkaa hänen päälleen. Vain muutama pieni sana ja käden heilautus eikä yksikään hiekanjyvänen edes hipaissut Chiyoa. Hän yritti herketä nauramasta. "Äh, Bomu-chan.. Tule tänne niin puistetaan hiekat hiuksistasi", Chiyo sanoi lähes äidillisesti ja odotti Tsubomia. Chiyo pudisti hitaasti ja hymyillen päätään Tsubomin istahtaessa teatraalisesti maahan. Chiyo kohotti molemmat kätensä, lausui hiljaisella äänellä loitsun sanoja ja alkoi haroa Tsubomin hiuksia sormillaan aivan kuin ne olisivat olleet kampa. Hiekanjyvät putoilivat siististä maahan Tsubomin hiuksista. Chiyo kuuli Tsubomin sanat, mutta ei vastannut. Häntä ei houkuttanut puheet äidistä. Kiltin tytön olemuksesta huolimatta Chiyossa eli pieni katkeruus. Millainen äiti muka oikeasti jättäisi rakastavansa lapsen? Chiyolle vastaus oli selvä. Isä ei ollut halunnut pahoittaa hänen mieltään ja oli siksi kertonut hänelle sepitetyn kuvan äidistä. Chiyo oli kuitenkin aina kunnioittanut isäänsä eikä ollut halunnut pahoittaa tämän mieltä puhumalla pahaa äidistään, sillä hän uskoi isänsä kuitenkin rakastaneen tätä. Chiyosta hän ja Tsubomi olivat antaneet isälle rakkautta, jota heidän äitinsä eivät olleet suostuneet tälle antamaan. Sitä tosiasiaa Chiyo ei ollut koskaan edes ajatellut tai miettinyt, miten hän ja Tsubomi saattoivat olla samanikäisiä ja omata silti saman isän ja eri äidin. Yhtäkkiä Chiyo kuitenkin jäykistyi ja lopetti loitsimisen. Katseliko joku häntä? Chiyo otti arkana pari askelta taakse päin ja nosti kädet syliinsä. Hän pälyili ympärilleen huolestuneen näköisenä, mutta ei nähnyt ketään. Hetkinen! Oliko tuolla jotain punaista vai erehdyinkö minä? Chiyo oli epävarma eikä uskaltanut sanoa mitään ääneen Tsubomille.

Tytöt lopettivat laulamisen ja alkoivat jutella keskenään. Aoko ei halunnut salakuunnella, joten hän kääntyi lähteäkseen. Samalla raju tuulenpuuska tarttui hänen hiuksiinsa ja Aokosta tuntui, että tummatukkainen tyttö näki ne. Hän jähmettyi paikoilleen ja painautui tiukasti kallioseinämää vasten. Hän kuuli askeleita, mutta hän ei tiennyt, tulivatko ne häntä kohti. Aoko sulki kauhuissaan silmänsä ja valmistautui siihen, että hänelle huudettaisiin.

Chiyon sydän hakkasi. Tsubomi kääntyi katsellen kysyvästi siskoaan. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, Chiyo nosti sormen huulilleen ja sulki silmänsä. Hän oli lukenut, että loitsijoiden, maagien yms. oli mahdollista pystyä aistimaan oliko heidän lähellään jotain pahaa vai ei. Chiyo ei ollut koskaan kokeillut sitä eikä hän ollut varma mitä se tarkoitti. Hän yritti tuntea jotain... Ei, hän ei tuntenut mitään pahaa. Häntä itseään kyllä jännitti, mutta... Minun täytyy luottaa itseeni. Isä sanoi aina niin. Chiyo päätti, ettei lähestyvillä olisi mitään pahaa. Hän rohkaistui vähän ja lähti kävelemään siihen suuntaan, missä luuli nähneensä jotain punaista. Ei, hän oli varma nähneensä jotain. Se jokin oli kallioiden luona. Tai siis... joku. Chiyo pysähtyi nähdessään punahiuksisen nuoren tytön. Nyt hän oli jo varma ettei olisi mitään pelättävää. Chiyo kuuli Tsubomin kävelevän vierelleen. "Hei!" Chiyo sanoi hilpeästi ja hymyili. "Kukas sinä olet? Minä olen Chiyo ja tässä on siskoni Tsubomi! Hauska tutustua!" tämä jatkoi muodollisesti ja kumarsi kohteliaasti. Chiyo tyrkkäsi Tsubomia kevyesti kyynärpäällään, jotta tämäkin ymmärtäisi kumartaa kohteliaasti. Hieman hämmentyneenä Tsubomi seurasi siskonsa esimerkkiä.

Aoko raotti toista silmäänsä ja näki tyttöjen kävelleen hänen viereensä. He eivät kuitenkaan näyttäneet toruvilta, päinvastoin. He jopa kumarsivat hänelle.
//Miksihän?// Aoko mietti ja avasi silmänsä kokonaan. //Itämerellä minulle kyllä kumarrettiin aina, mutta en minä täällä ole prinsessa. Eivät he varmaan edes tiedä...//
"Minä olen Aoko", Aoko sanoi ujosti ja niiasi ollakseen kohtelias. Tummatukkainen tyttö, Chiyo, vaikutti oikein kiltiltä ja rauhalliselta, mutta hänen seurassaan oleva vaaleanviolettihiuksinen Tsubomi vaikutti vähän riehakkaammalta. "Hauska tutustua."
//He ovat siis sisarukset//, Aoko tuumi. //No jaa, tietyllä tavalla ajateltuna se onkin mahdollista, mutta muuten... he ovat aika erinäköiset.//
"Oletteko te merenneitoja?" Aoko halusi tietää. "Kuulin laulunne ja ajattelin..."

Aokon sanat saivat aikaan kaksi erilaista reaktiota. Chiyo kauhistui, Tsubomi hämmentyi riemusta. "Miten sinä..." Tsubomi takelteli innoissaan. "Wau! Tarkoitatko, että sinäkin olet merenneito! Upeaa! En ole koskaan.. Tai siis ME emme ole koskaan ennen tavanneet ketään muita!" Tsubomi tarkasteli innolla Aokoa. Ihan kuin Aoko olisi juuri kertonut olevansa hirviö ja Tsubomi olisi ollut hirviöitä rakastava pikkupoika. Tosin hänhän oli tyttö. "Sinullakin on siis pyrstö? Äh tai siis... Totta kai totta kai, miten sinä muuten voisit ollakaan merenneito", Tsubomi ei innostukseltaan huomannut sisarensa ilmeitä. "Siis.. WAU! Juuri saavuimme tänne ja sitten... Tai no niin, me ollaan ja ei olla merenneitoja. Tai siis olemme, meidän äitimme olivat merenneitoja, siis Chiyon ja minun, mutta isä oli loit..." Tsubomi selitti eikä ollut pysyä nahoissaan, mutta hänen puheensa keskeityi Chiyon huudahdukseen.

"Tsubomi! Älä lörpöttele liikaa!" Chiyo oli jo toipunut Aokon kysymyksen tuomasta järkytyksestä, mutta vielä hän ei ollut täysin rauhoittunut. Chiyo ei ollut varma miten suhtautua tähän. Onko Aoko myös merenneito? Pystyykö merenneidon tunnistamaan lauluäänestä? Voiko vain toinen merenneito tunnistaa vai ketä tahansa, joka tietää mikä ero siinä on ihmiseen? Chiyon päässä pyöri kysymyksiä, joihin hän ei tiennyt vastauksia. Hän ei ollut lukenut mistään tällaisestä mistään. Hän oli aina luullut, että merenneidon pystyisi tunnistamaan vain jos tämän näki merenneitona tai jos menisi itse kertomaan. Chiyoa kauhistutti. Mitä jos Aoko ei ollut merenneito vaan jokin muu, joka haluaisi merenneidoille pahaa? Tosin Aoko ei vaikuttanut vaaralliselta. Hän vaikutti surumieliseltä, hieman epävarmaalta ja puhtaasti uteliaalta. Chiyon oli hankala uskoa, että Aoko haluaisi heille mitään pahaa. Chiyo otti syvään henkeä. "Anteeksi. Kysymyksesi yllätti minut... Aoko-san?" Chiyo yritti muistella miten olla mahdollisimman kohtelias. "Mmm.. Miten sinä.. Mitä sinä tiedät merenneidoista? Jotkuthan sanovat että ne ovat vain satua", Chiyo tunnusteli ja yritti olla kuin Tsubomi ei olisi mennyt möläyttämään mitään ohi suunsa. Chiyo tiesi Tsubomin tuijottavan häntä oudosti, mutta hän ei halunnut heti ensimmäiseksi joutua uudessa paikassa pulaan.

Aoko hieman hämmentyi Chiyon äkillisestä huudahduksesta. Tsubomi päinvastoin vaikutti innostuneelta Aokon kysymyksestä. Kumpi heistä nyt vaikuttikaan mukavammalta?
"Tuota, minä olen kyllä merenneito", Aoko sanoi lopulta. "Tai oikeastaan... olen merenneitoprinsessa. Itämeren Red Pearl Mermaid Princess."
//Ainakin toistaiseksi...// Hän hymyili vaisusti Chiyolle. "Ja sano vaan Aoko. Minä en niinkään pokkuroinnista välitä."
//Enkä joudukaan kestämään sitä kauaa//, hän ajatteli synkkänä. //Jos luovun asemastani...// Hän toivui, ettei hänen synkkyytensä näkyisi hänen kasvoistaan.

Tsubomin oli vaikea ymmärtää siskonsa käytöstä. Mikä sitä nyt riepoi? Kun hän kuuli Aokon sanat, hän unohti Chiyon oudon käytöksen samantien. "Woah! Siis.. todellakin, todellakin, TODELLAKIN OIKEA MERENNEITO! Siis joku muu kuin me! Ja vielä PRINSESSA! Wooo" Tsubomi kiljahteli innoissaan ja toljotti Aokoa. Kävipä heillä ihmeen hyvä tuuri. "Wau. Tämä on kuin lähes unta. Me ei tiedetä paljoakaan meren valtakunnista... Vain sen minkä isä on kertonut meille", Tsubomi selitti. Niin.. Taidamme tietää vain murto-osan siitä kaikesta. Tsubomi ei tiennyt edes valtakuntien määrää tai sitä, että jokaisella olisi oma prinsessansa. "Isä on kertonut, että meressä on useita valtakuntia, mutta me ei tiedetä niiden nimiä.. Tai omamme kyllä tiedämme, mutta emme muita. Jos sinä olet Itämeren Red Pe... Äh, se Itämeren joku... Siis tarkoittiko se litannia sitä, että olet Itämeren prinsessa? Jos sinä olet nimenomaan Itämeren niin onko sitten muillakin valtakunnilla omat prinsessansa? Wooo.. Minä luulin aina, että joku hallitsee koko merta". Tsubomin oli vaikea hillitä itseään. Hänelle tuli miljoonittain kysymyksiä, mutta samalla myös muita ajatuksia. Ne tulivat ja menivät eikä hän saanut niitä kiinni muodostaakseen ne järkeviksi lauseiksi. "Hihii! Me tavattiin oikea prinsessa, jeeeee!" Tsubomi tanssahteli iloisena hiekalla. "Tsihii... WOAH!" Tsubomi oli innostunut liikaa eikä hän katsonut eteensä ja kompastui pieneen kuoppaan. "Mrrh.. Vielä jonain päivänä minä olen kuuluisa laulaja, jolla on omat mahtavat tanssinsa!" Tsubomi nyökytteli ja nousi ylös. "Hei Chiki, mitä merenneitoja me oltiinkaan?".

Chiyoa hieman hävetti. Hän tajusi olleensa liian hyökkäävä. Hän ei kuitenkaan voinut itselleen mitään. Isä sanoi aina, että maailma on vaarallinen paikka. Täytyy elää, mutta vaaroja pitää osata välttää. Minä olen vasta lapsi! En minä osaa välttää vaaroja ilman isää! Chiyoa hymyilytti Tsubomin innokkuus. Ehkä se korvasi hänen hyökkääväisyytensä. Voi ei, olihan tyttö prinsessa! Chiyo oli hieman tietäväisempi merenalaisista valtakunnista kuin Tsubomi. Hän tiesi kaiken sen, mitä isä oli kertonut, mutta myös vielä sen vähän mitä hän oli onnistunut löytämään kirjoista. Tosin sekään ei ollut paljon. Pikemminkin vain pieniä yksityiskohtia lisää siihen, mitä isä oli kertonut. Kun Tsubomi viimein hiljeni, Chiyo avasi suunsa. "Red Pearl Mermaid Princess, Tsubomi, eli punaisen helmen merenneitoprinsessa". Chiyo hihitteli Tsubomille, joka näytti hänelle kieltä taas uudesta kaikkitietävän esittämisestä. "No jaa, sen ainakin olen lukenut.. ja päätellyt. Jokaisen valtakunnan merenneidot ovat ainakin pyrstöltään eri värisiä ja.. No, tästä päätellen jokaisella on siis prinsessa ja prinsessan titteli määräytyy valtakunnan värin mukaan? En kylläkään tiedä, mitä se helmi siinä tittelissä tarkoittaa. Ehkä se on vain jokin lisä, jotta se kuulostaisi tarpeeksi hienolta?" Chiyo yritti järkeillä. Ongelmanratkaisu ja päätteleminen oli hauskaa! Hän kuitenkin katseli Aokoa ja yritti nähdä tästä kuinka hyvin hän arvasi oikein. "Isä ei tietänyt paljon. Hän kertoi meille, että on useita valtakuntia ja erivärisiä merenneitoja. Yritin etsiä kirjoista vähän lisää tietoa, mutta aiheesta ei löytynyt paljon. Kysyin sitäkin isältä ja isä sanoi ettei merenneidoista ole liikaa faktatietoa, jotta pahat eivät saisi tietää liikaa. Isä sanoi, että on sellaisia pahoja, jotka haluavat jotain pahaa merenneidoille... Anteeksi. Siksi yritin olla varovainen. Minä ja Tsubomi olemme ensi kertaa yksin enkä minä halua pahoja peräämme... Isä sanoi, että on aina parempi, jos pitää sen salassa että on merenneito", Chiyo hengähti välillä pitkän puheensa lomassa, ettei hänen suunsa kuivuisi. "Äh niin.. En tiedä valtakuntien nimistä. Tähän mennessä tiesin vain kaksi.. Ja nyt kolme", Chiyo nyökkäsi Aokoon päin. "Isä on kertonut, että minä olen Pohjoisen Jäämeren merenneito ja Tsubomi Eteläisen Jäämeren. No, emme ole koskaan nähneet edes vilausta Jäämerestä! Teehee", Chiyo naurahti. Hän jäi hetkeksi katselemaan Aokoa. Hän halusi palavasti vastaukset arvauksiinsa, mutta Aoko näytti surulliselta. "Hmm... Prinsessa..... Tarkoitan Aoko. Pyydän anteeksi, jos olin liian hyökkäävä ja epäkohtelias. Ei sinun minun takiani tarvitse olla surullinen!" Chiyo hymyili sitä hymyä, mitä hänen isänsä oli aina rakastanut. "Vai onko sinulla jokin ongelma? Voisinko minä.. Tai kenties, niin, ehkä voisimmeko me jotenkin auttaa sinua?" Chiyo kysyi. Häntä suretti Aokon surullinen ilme ja hän halusi piristää tätä. "Vaikka emme merenneidoista tiedekään paljon, emme ole täysin uusavuttomia. Katso!" Chiyo sanoi ja otti vasempaan kämmeneensä kourallisen rantahiekkaa. Hän lausui joitakin sanoja ja piirtele useita merkkejä kädessään olevaan hiekkaan. Sitten hän peitti hiekan oikealla kämmenellään, viskaisi hiekat ilmaan ja huusi samallla "FLY!". Chiyon kämmenistä ei lentänytkään hiekkaa vaan kaunis valkoinen kyyhkynen. Kyyhkynen lensi hetken ilmassa, kunnes se mureni taas hiekkana maahan. Chiyo kääntyi takaisin Aokon puoleen. "No.. Koulutuksemme on hieman kesken! En ole harjoitellut tuota loitsua vielä kunnolla, luin sen kerran eräästä kirjasta.. Tosin isä sanoi aina, että elottomasta elollisen loitsiminen on todella vaikeaa. Kaikki aikuisetkaan eivät välttämättä pysty siihen vaan tarvitsevat aina jonkin elollisen, kuten jonkin kasvin tai puunoksan", Chiyo selitti.

"No jaa...", Aoko sanoi hitaasti ja katsoi poispäin. "Ei, olen pahoillani, mutta tässä asiassa ette voi auttaa. Se on... poliittinen juttu."
Aoko katseli toisaalle rannalla Chiyon ja Tsubomin keskustellessa keskenään. Aurinko alkoi laskea ja ranta tyhjeni ihmisistä. Aoko nielaisi.
//Auringonlasku...//, hän ajatteli.
"Kuulkaa, minun pitää nyt...", Aoko aloitti, mutta vaikeni sitten. Hän näki kaksi hahmoa kävelevän rannalle. Toinen oli Aqua, mutta vasta katsottuaan tarkemmin Aoko tunnisti toisen Aaleksi. Tytöt pysähtyivät vedenrajaan ja seisoivat siinä vierekkäin. He puhuivat jotain keskenään, mutta Aoko ei erottanut sanoja niin kauas. Aqua vaikutti levottomalta, kuin odottaisi jotain tai jotakuta.
Jonkin aikaa oli hiljaista lukuunottamatta Chiyon ja Tsubomin pulputusta. Kymmenen minuuttia... viisitoista minuuttia... Aokoa alkoi huolestuttaa. Aqua oli tullut paikalle jo puoli tuntia ennen heidän sovittua tapaamisaikaansa. Hän odotti jotakuta toista... mutta ketä? Aoko saattoi tuntea Aqua levottomuuden tänne asti, mutta... siihen oli sekoittunut jotain muutakin. Jotain, mikä puristi rinnassa ja sai sydämen kivistämään...
Puoli tuntia kului umpeen. Aoko oli juuri avannut suunsa ilmoittaakseen lähtevänsä, kun äkkiä rannalla kaikui huuto. Tuskan kirkaisu, sydäntäraastava ulvahdus. Toinen hahmoista taipui kaksinkerroin ja putosi polvilleen. Aqua.
"Aqua Reginan nimeen", Aoko hengähti ja lähti juoksemaan.


AkaiAoko siirtyy Lähtö – hyvästi -topicciin.

Kirkaisu pysäytti sekä Chiyon että Tsubomin. Chiyo olisi halunnut keskittyä enemmän Aokoon, mutta Tsubomi oli ollut liian innoissaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään loitsivan hiekasta kyyhkystä ja hän halusi palavasti oppia saman. Vaikka sitten vain hetkellisesti, mutta kuitenkin. Yllättävä kirkausi oli pelottava. Tsubomi ei ollut koskaan ennen kuullut vastaavaa. Chiyo oli valahtanut kalpeaksi. Heitä molempia pelotti. Tsubomi huomasi, että Aoko lähti juoksemaan. "Hei! Odota!" Tsubomi huusi ja lähti Aokon perään. Mitä tapahtui? Mistä se ääni tuli? Kuka se oli? Tekikö Aoko kuitenkin jotain? Vai onko täällä.. jotain pahaa mistä isä oli puhunut? Vasta Aokon perässä juostessaan Tsubomi tajusi kuinka pimeä nyt oli. Oliko aurinko todella laskenut vai mistä tällainen pimeys oli tullut? Oliko todella niin myöhä? Tsubomi näki Aokon edellä kaksi hahmoa, joista toinen oli kaksinkerroin maassa. Jännitys iski Tsubomiin ja hän kiristi vauhtia. Pian hän jo juoksi Aokon rinnalla vaikka tämä oli lähtenyt juoksemaan häntä aiemmin. Tsubomin ei tarvinnut katsoa taakseen tai kutsua siskoaan. Hän tiesi Chiyon kyllä tulevan perässä - Chiyo ei ollut juoksuihmisiä. Kyllä Chiyo tällaisessa tilanteessa juoksisi, mutta olisi silti auttamattomasti jäljessä Aokoa ja Tsubomia.

Chiyo ja Tsubomi siirtyvät Aokon perässä Lähtö – hyvästi -topicciin.
Tai siis Chiyo tulee perässä, Tsubomi Aokon rinnalla.