Pahuus rannalla

Goottimaiseen mekkoon pukeutunut musta hiuksinen tyttö kulki metsästä rantaan. Hänellä oli kädessään pitkävartinen viikate, jonka terästä tippui verta. Lucy oli juuri huvittanut itseään metsän pupuilla ja kauriilla. Hänen ei koskaan tarvinnut syödä eikä nukkua. Eihänhän ollut oikeasti samalla tavalla elävä kuin muut olennot. "Tuolla... Jossain tuollat ovat ne merenneidot", Lucy sanoi ja katseli merta. Hänellä itsellään ei ollut mielenkiintoa mennä mereen. Vielä kuitenkin tulisi aika, jolloin koko meri olisi hänen. Kaikki meret, koko maa, koko ilma. Lucy käveli lähemmäs merta ja laski viikatteensa terän merenpinnalle. Hän jäi katselemaan kuinka veri jäi pyörteilemään sen pinnalle hetkeksi, levisi pidemmälle ja lopulta katosi. Näky innosti Lucya. "Veri... Kaikki veri tulee olemaan minun!" hän huudahti ja huitaisi viikatteella merta kuin olisi yrittänyt viiltää sitä. Lucy jäi katselemaan puhdistunutta viikatteen terää. Hän ei ollut varma mistä piti enemmän. Viikatteestaan sellaisenaan vai verisestä viikatteesta? Lucy käveli takaperin kauemmas merestä, mutta katseli sitä edelleen kiinteästi. Merenneitoprinsessat. Teidän helmenne ovat minun"

Aqua istui yksin kivellä rannan tuntumassa silmät suljettuina. Luojan kiitos, hän oli onnistunut karistamaan Hanonin joksikin aikaa. Oli todella rasittavaa, kun tyttö roikkui hänen perässään jatkuvasti, kuvitteli voivansa estää häntä.
//Älä luule, Aquamarine Mermaid Princess//, hän ajatteli ja avasi silmänsä. //Kukaan ei voi enää estää minua. Tämä viedään loppuun. Ja edes sinä, Mizuiro, et voi sitä estää.//
//Sehän nähdään//, sanoi se pieni ääni, jonka Aqua oli tunnistanut entiseksi minäkseen, punaiseksi merenneidoksi Aqua Mizuiroksi. Aqua puuskahti ja tuijotti taivaalla loistavaa kalpeaa kuunsirppiä. Jos hän olisi olltu vanhassa minässään, hän olisi ihaillut sitä. Mutta nyt hän halusi sammuttaa sen, ja vielä parempaa, imeä sen voimat tyhjiin omaan käyttöönsä. Hän olisi ainakin tiennyt, mitä tehdä niillä.
Kuin laulaakseen ajatuksensa kuulle Aqua avasi suunsa ja kajautti yöhön sävelet, jotka saivat kuun tähtienkin valot hiipumaan.

"Hikari tozasu BAROKKU utsukushiki NOIZU to nare
Kuroi wana no sasayaki yurikago de eien ni nemure
Yukkuri to mezameteku
Uchinaru kokoro no kage yo
Shinku no BARA wo kazari shinju wo koorasete
Saa, tomo ni negai wo hitotsu ni shite
Ooinaru ankoku ni mi wo yudanete

Kokoro nusumu BAROKKU MAINASU no nami ni dakare
Shinjiteita sekai wa isshun de oto mo naku kieru"

Lucy pysähtyi. Hän kuuli laulua. Ensin hän vavahti, sillä hän tiesi merenneitoprinsessojen voimista. Tämä laulu ei kuitenkaan kuulostanut hyvältä. Siinä oli tuskaa, siinä oli pahuutta. Lucy pikemminkin nautti sen kuulemisesta. Ei.. Ei hän nauttinut. Se ei tuntunut pahalta, mutta ei hyvältäkään. Mikä lauloi noin? Lucy käveli rantaviivaa pitkin laulun suuntaan, kunnes näki mustan merenneidon. Musta? Hän ei siis ole ainakaan merenneitoprinsessa. Musta ei ole heidän värinsä. Minkään merenneidon ei pitäisi olla musta. Lucy heilautti viikatteensa eteensä niin, että pystyisi tarvittaessa helposti hyökkäämään. Lucy avasi suunsa ja sanoi tasaisella äänellä: "Sinä et ole merenneitoprinsessa. Musta ei ole heidän väreissään. Mikä sinä olet?". Lucy jäi tarkkailemaan mustaa merenneitoa. No, jos ei muuta, hän pääsisi kasvattamaan voimiaan taas tappamalla.

"Totta", Aqua vastasi, tuntemattomalle tytölle, muttei kääntynyt katsomaan tätä. Sen sijaan hän hymyili hiljaa itsekseen. Hän ei ollut ihmeemmin yllättynyt kuullessaan jonkun puhuttelevan tätä. Tilanteet piti aina hoitaa kylmän rauhallisesti, muuten saattaisi käydä vaikka mitä. "Musta ei ole normaalien merenneitoprinsessojen väri, totta. Minä olen kuitenkin erilainen." Nyt hän kääntyi katsomaan tyttöä ja huomasi tyytyväisenä, että tyttö vaikutti olevan suunnilleen samalla asialla, kuin hänkin. Tämä vaikutti hyvältä illallalta.
"Nimeni on Aqua Kurasa", Aqua sanoi. "Olen uusi Black Pearl Mermaid Princess, ja olemme ilmeisesti samalla puolella."

Hanon ui hengästyneenä kohti pintaa. Aquan oli onnistunut karistaa hänet kannoiltaan. Mielessään hän kirosi: //Aqua!! Miksi ihmeessä sinä et tajua?! Aivopese minut vaikka, mutta minä roikun sinun kannoillasi niin kauan kuin pystyn!!// Pinta välkehti hänen yllään, kuun valossa. Yhtäkkiä se kuitenkin himmeni, kuin joku olisi sammuttanut kuun valot. Hanon sävähti. //Aqua! Sen täytyy olla Aqua!!// Hanon hyppäsi pintaan. Hänen edessään istui kivella Aqua, ja Aquan edessä joku toinen tyttö. Hanon värähti. Tuo tyttö näytti pelottavalta!! Kooten kuitenkin rohkeutensa Hanon sanoi:
"Hei Aqua. Valmiina kostoon?"
Ja samalla hän mietti:// miksi minä sanoin noin?!//

Lucy hymähti. Hänen voisi sanoa pitävän tuosta mustasta merenneidosta. "Hmm.. Mermaid Princess...?" Lucy pohdiskeli ääneen, hieman laiskasti. Laskettaisiinko tämä myös muiden merenneitojen helmiin? Lucy ei tiennyt, mutta ei myöskään välittänyt. Hän halusi myös Aquan helmen. Tämä kuitenkin puhui samalla puolella olemisesta... Kiintoisaa. No, ehkä hänestä voisi olla hyötyä. Kun hänestä ei enää ole, tapan hänet ja otan hänen helmensä. Tai toisin päin.... Kumpikohan olisi mukavempaa? "Saattaa olla", Lucy sanoi ääneen. "Minä olen Lucy, Luciferin perillinen", hän jatkoi ja heilautti laiskasti viikatettaan. Yhtäkkiä merestä hyppäsi kirkkaan sininen merenneito. Lucy katsoi tätä pistävästi. Oikeastaan Lucya ei kiinnostanut tuo merenneito vaan tämän helmi. Oliko se merenneitoprinsessan helmi, sellainen, jonka hän tarvitsi? Edelleen sininen merenneidon helmeä katsellen Lucy puhui: "Minä haluan lohikäärmekuninkaallisten veren. Heidän verensä ja kaikki merenneitoprinsessojen helmet. Ne kuuluvat minulle". Lucy puhui rauhallisella, toteavalla äänellä. Koko ajan hän katsoi sinisen merenneidon helmikoteloa. Hän ei varsinaisesti selittänyt mitään kenellekään. Hän vain puhui puhuakseen.

Aqua katsoi Hanonia halveksivasti, muttei sanonut tälle mitään. Sen sijaan hän vastasi Lucylle:
"Voin auttaa sinua. Tunnen punaisen merenneidon, ja hankin mieluusti hänen helmensä sinulle, jos tahdot. Minulla on voima tuottaa tuskaa heille, ja jos tahdot, voin ryhtyä sinun aseeksesi. Tahdon vain kostaa Aokolle ja Yukille, ja sinun kanssasi se on mahdollista. Haluan tuhota merenalaiset valtakunnat." Hän nosti kätensä ja osoitti peukalollaan Hanonia. "Ja jos haluat hänenkin helmensä, siitä vaan. En estä sinua. Vai teenkö minä sen?"
//Ei. EI!// ääni hänen päässään huusi epätoivoisena, mutta se alkoi jo käydä heikoksi. Pian siitä ei olisi enää mitään jäljellä, eikä kukaan enää pysäyttäisi Aquaa.

Tämäpä vasta oli mielenkiintoista! Tuosta merenneidosta voisi olla Lucylle hyötyöä. Lucy ei ymmärtänyt tämän motiiveja, mutta eivät ne häntä kiinnostaneetkaan. Hyvä on. Käytän häntä, ja jos hän kääntyykin minua vastaan tai kun hän on hyödytön, tapan hänet. Lucy hymyili raakaa hymyä. "Sinä tunnistat merenneitoprinsessat? Siinä tapauksessa olen kiinnostunut tarjouksestasi. Hyvä on. Helpota minua saamaan kaikki merenneitoprinsessojen helmet", Lucy sanoi. Aquan äkkinäisten liikkeiden mukaan tuo sininen merenneito olisi prinsessa. Ensimmäinen helmeni... Häneltä saan ensimmäisen helmeni! "Anna minulle hänen helmensä", Lucy sanoi Aqualle. Lucy itse pysyi mieluummin kuivana ja kuivalla maalla. "Ensimmäinen helmeni. Sinä olet onnekas merenneito", Lucy sanoi siniselle merenneidolle. "Koska olet ensimmäinen helmeni, voin vaikkapa säästää henkesi". Lucy puristi viikatettaan tiukemmin. Hänen lihaksensa jännittyivät. Lucy oli kiihkoissaan ajatuksesta, että saisi vihdoinkin merenneitoprinssan helmen! Hän olisi aina lähempänä tavoitettaan.

Hanon puhkui vihaa. //Olenko NOIN näkymätön hänen silmissään?! Nyt minä olen VIHAINEN!!// Pelkoa tuntematta, vaikka hän näki tuon tumman tytön puristavan viikatettaan, Hanon muuntautui:
"Aquamarine Pearl Voice!!"
Ja aloitti laulun:
"Itai hodo namida afureru shinkai no yoru wo koe
GARASU no suimen te wo nobaseba hikari ni todoita
Mieru mono dake ga kikoeru koe dake ga
Subete ja nai koto ni kizuite
Shinjirareru mono hitotsu fueta ima nara tsuyoku nareru ne

Kizutsuite mata kagayaku muteki no KIZUNA kanjiteru
Dareka ja nakute kimi ja nakya DAME
Setsunai hodo motometeru
Kiseki ga kasanareba unmei ni kawaru mitai ni
Utagai nante yaburi suteyou
Katai KIZUNA wo shinjite!"

"Vie helmeni, aivopese minut, mutta taistelen ennen kuolemaa ja seuraan sinua kuin hai laivaa, Aqua!!!"

"Fuan ya kodoku wa jibun no yowasa ga umidasu kage
Me wo sorasanaide mukiaeru yo nigetari shinaide

Te ni fureru mono ya kanjiru netsu dake ga
RIARU ja nai koto wo oboete
"Sasaeau" to iu imi wo shitta ima nara tsuyoku nareru ne..."

Laulaessaan Hanon ajatteli kiivaasti: //Pitäisikö minun antaa helmeni tuolle tytölle? Olisiko hän tappamatta minua?! Vai...uinko karkuun, ja petän lupaukseni?!//

"Kakegae no nai nakama to musunda KIZUNA wa eien
Doko ni itatte, todoku MERODII
Hitoribocchi ja nai kara
Megurikuru kisetsu ga inochi wo umidasu mitai ni
Yukkuri dakedo, sodatete yukou
Fukai KIZUNA wo shinjite!"
"Pretty Sugar Pitch! Kävisikö encore?"

Lucy hätkähti sinisen merenneidon muuntautumista, mutta hymähti rauhallisena perään. Nyt sinä vain paljastit itsesi, merenneitoprinsessa! Nyt minä tiedän yhden mereneitoprinsessan ulkonäön! Lucy tiesi, ettei pelkkä merenneitoprinsessan laulu voisi vahingoittaa häntä. Kuitenkin... Laulu sai Lucyn olon epämukavaksi. Yhtäkkiä hänen viikatteensa katosi. Lucy ei ehtinyt yrittää taikoa viikatettaan takaisin, kun hän tunsi jälleen sen painostavan hyvyyden tunteen. Ei! Ei, minä en halua, EI! Lucy yritti taistella tuota tunnetta vastaan. Mistä tämä saattoi johtua? Ei kai vain merenneitoprinsessan laulu tehnyt tätä hänelle? "EI!", Lucy kirkaisi yhtäkkiä ja painoi käteensä rintaansa vasten kuin yrittääkseen estää jotain. "Sinua ei ole! Sinä olet kuollut! KUOLLUT!". Lopulta Lucy ei voinut estää sitä. Pienen hetken ajan Lucy himmentyi aivan kuin hän olisi kadonnut ilmaan. Nopeasti hänen tilallaan oli valkoiseen paitaan ja beigeen hameeseen pukeutunut ruskeasilmäinen tyttö, jonka ruskeat hiukset ulottuivat juuri niskaan asti. Tyttö ojensi toisen kätensä sinistä lauluasussaan olevaa merenneitoa kohti. "Auta minua... Auta minua!" tyttö sanoi epätoivoisesti. Hänen äänensä oli erilainen kuin Lucyn. Se oli pehmeämpi ja lempeämpi. Tytön kyyneleiset silmät katsoivat anovasti merenneitoa, jonka laulu oli antanut hänelle tarpeeksi voimaa päästää henkeään esiin. Yhtäkkiä tytön kyyneleiset silmät muuttuivat. Nyt ne olivat täynnä vihaa ja inhoa. "Kirottua!" tytön ääni oli taas Lucyn ääni. "Miksi teit näin minulle? Minä vihaan, vihaan, VIHAAN TÄTÄ"" Lucy kiljui lähes mielipuolisesti. Hän nappasi maasta kiven ja yritti viiltää sillä väkisin haavoja itseensä ja ranteitaan auki siinä onnistumatta. Hän ei pystynyt tuottamaan naarmuakaan itselleen vaikka kuinka sitä halusi. Lucy katsoi leiskuvin silmin käsiään. "Sinä olet kuollut. Minä hoidan sinun kuolemasi loppuun. Sinä et häiritse enää minun elämääni!" Lucy puhui kuin itselleen, mutta samalla jollekin toiselle. Seuraavaksi Lucyn vihasta leiskuvat silmät iskostuivat merenneitoon. "Minä tapan sinut, silvon sinut, raatelen sinut! Laitan valtakuntasi alaiset syömään pyrstöäsi!" Lucy lähes tulkoon sihisi vihasta ja raivosta. Hän oli edelleen tuon ruskeahiuksisen tytön hahmossa. Ainoastaan äänestä ja silmistä saattoi tietää, että siinä todella puhui Lucy, mustaan pukeutunut tyttö.

Jollei Aqua olisi juuri sillä hetkellä tarvinnut kaiken keskittymiskykynsä pitääkseen oman toisen puoliskonsa kurissa, hän olisi kiinnostunut Lucyn reaktiosta. Toisin kuin hänessä itsessään, Lucylla vaikutti olevan kaksi täysin eri henkilöä henkilöä sisällään.
"Mikaru..."
Samassa hän tajusi järkyttyneenä päästäneensä keskittymisensä herpaantumaan ja toinen Aqua otti hetkeksi vallan.
"Hanon! Häivy täältä!" hän kirkaisi. "Sinun pitää etsiä muut! Etsi Aoko! Auttakaa minua..."
"Pää kiinni!" musta prinsessa sihahti onnistuessaan kokoamaan itsensä jälleen. "En usko, että pääset enää lähtemään täältä", hän sanoi Hanonille. "Ja vaikka pääsisitkin... en usko, että olisit kovinaan paljon hyödyksi muille! Black Pearl Voice!"
Energia virtasi häneen kuin vuorovesi hänen muuntautuessaan. Parasta oli kuitenkin, että silloin pieni punainen merenneito painui yhä syvemmälle hänen sisäänsä. Hänen ollessaan tässä muodossa sen oli melkein mahdotonta estää häntä.
"Nyt saat tietää, miltä oikea tuska tuntuu!" hän huusi ja aloitti laulunsa.

"Cantiamo questa canzone per voi
magica musica dentro di noi!
La forza dell'acqua e il fuoco vedrai
il mondo marino, così, conoscerai!

Apri adesso il tuo cuore
lascia ora che entri l'amore!
Vinceremo con la forza
che nel mare troverai.

Luce del sole che crea il colore
del giorno che comincia già...
Non ci arrendiamo e insieme lottiamo
nessuno ci sconfiggerà!

Cantiamo questa canzone per voi
magica musica dentro di noi!
La nostra forza il mondo vedrà
questa energia che c'è vi sorprenderà ..."

Hanon kiljaisi: "MIKARU?! Oletko se sinä?! Miten...?!" Herpaantuneena hän rojahti maahan, eikä pystynyt kommentoimaan Mikarun hahmon puheita. //Ei voi olla!!! Mikaruhan on Rihito-sanin kanssa...jossain toisella puolella maapalloa!!//

Hanon katsoi kyyneleisin silmin Mikarusta Aquaan. Hänen silmiensä edessä läikähti hetken se haavoittunut Aqua, joka oli pyytänyt häntä puhumaan isästään. Hanon kiljaisi uudestaan Aquan aloittaessa pahan laulunsa. //Ei ei eiiih!! Tämä sattuu LIIKAA!! Mutta..nyyh...minä..auh...lupasin...Aqualle...aih..että...minä...auts!...autan häntä!!//
Hanon huusi, yrittäen olla välittämättä kivusta: "MINÄ LUPASIN AUTTAA SINUA AQUA, JA SEN MYÖS TEEN!! LIVE START!!"
"Nanairo no kaze ni fukarete tooi misaki wo mezashiteta
Yoake mae kikoeta MERODII
Sore wa totemo natsukashii uta

Higashi no sora he to habataku toritachi
Saa takarajima ni nukeru chikamichi.

Nanatsu no umi no rakuen
Arashi no yoru no ato ni wa ai wo tsutaeru tame inochi ga mata umareru
Nanatsu no kuni no MERODIA
Daremo ga itsuka wa koko wo tabidatsu hi ga kitemo
Watashi wa wasurenai!"

Pahan melodian ja hyvän melodian kamppailessa toisiaan vastaan, Hanon hivuttautui merta lähemmäksi. //Jos vain pääsisin pulahtamaan tuonne...voih, minun täytyy löytää Aoko tai Luchia!!//
Lopettaessaan laulun Hanon hyppäsi mereen ja ui niin lujaa kuin pystyi, kauas pois Aquan ja tuon Mikaru-hahmoisen tytön luota. Mielessään hän rukoili:
//Aqua Regina-sama...Johdata minut Luchian TAI Aokon luokse!! Ja anna entisen Aquan mielen säilyä uudessa Aquassa!! Minä pyydän!!//

[OUT]

Lucy tunsi Aquan laulusta voimaa. Voimaa, joka kasvatti hänen voimiaan. Aquan laulu antoi Lucylle tarpeeksi voimaa palautua takaisin hänen omaan mustaan hahmoonsa. Lucy aikoi juuri taikoa viikatteensa esiin kostaakseen siniselle merenneidolle, kun tämä alkoi taas laulaa. Lucy ei pystynyt taikomaan viikatettaan tai tekemään mitään muutakaan, mutta Aquan laulu antoi hänelle tarpeeksi voimaa pysyä omassa hahmossaan. Myös Lucyn omalla päättäväisyydellä oli osuutta asiaan. Lucy oli tyytyväinen sinisen merenneidon paetessa. Hän oli väsynyt. Kuolleena enkelinä hän ei tarvinnut varsinaista unta tai ruokaa, mutta hän tiesi etteivät hänen voimansa riittäisi hetkeen taikomiseen tai mihinkään muuhunkaan. Hän joutuisi olemaan hetken omillaan, kunnes saisi voimia tarpeeksi taikoakseen viikatteen esiin. Aquan laulu vahvisti minua. Hänen avullaan pysyn omana itsenäni! Lucy oli varma, että jos sininen merenneito ei olisi laulanut, Aquan laulu olisi palauttanut hänen kaikki voimansa. Nyt hänellä oli ratkaisu. Aquan avulla hän voisi pystyä olemaan omana itsenään niin kauan kunnes löytäisi entisen ruumiinsa, jotta voisi tuhota sen. Aqua auttaisi häntä myös tunnistamaan merenneitoprinsessat. Lucyhan hyötyi kerta heitolla! "Aqua. Vaikuttaa siltä, että meillä on yhteinen vihollinen. Sanoisin enemmän yhteisiä vihollisia. Merenneitoprinsessat eivät taida välittää sinusta yhtään, vai mitä?" Lucy sanoi. Nyt tärkeintä olisi saada Aqua puolelleen. Tästä olisi Lucylle niin paljon hyötyä, että olisi haaskausta tappaa Aqua liian aikaisin. "Meidän pitäisi antaa heille opetus. Näyttää heille, etteivät he ole niin tärkeitä ja mahtavia kuin luulevat! Tuhota heidät!" Lucy yllytti. Hän ei kuitenkaan puhunut liian kiihkeästi. Aquan pitäisi hoitaa itse omat ajatuksensa.

Aqua kirosi jollain toisella kielellä Hanonin paetessa ja palautui takaisin merenneitomuotoonsa.
"Tai tarkemmin ajatellen..."
Hän loikkasi takaisin kiven päälle ja muutti itsensä ihmiseksi. Pitkä puku oli nyt luonnonvalkoinen, mutta se ei Aquaa niinkään häirinnyt.
"Tuhota heidät...?" Aqua toisti kiinnostuneena ja antoi julkean hymyn levitä kasvoilleen. "Aloinkin jo ihmetellä, kysyisitkö koskaan. Kyllä. Minä autan sinua... mutta yhdellä ehdolla." Hän katsoi uutta kumppaniaan pistävästi. "Punainen prinsessa olkoon viimeinen. Pakotan hänet katselemaan, kun tuhoamme valtakunnan toisensa jälkeen, pistän hänet kärsimään... sen jälkeen ei ole enää epäilystäkään siitä, kuka lopulta on voittaja."

Lucy hymyili itserakasta hymyä. Asiat tuntuivat sujuvan loistavasti! "Järjestyksellä ei ole väliä. Kunhan vain saan kaikki merenneitoprinsessojen helmet! Punainen... Veren väri", Lucy hymähti. Niin.. Viimeisenä veri. Lohikäärmekuninkaallisen veri sinetöi lopputuloksen! Kuitenkin... Lucy ei olisi halunnut myöntää sitä, mutta hän tulisi olemaan hieman riippuvainen Aquasta. Sitä hän ei kuitenkaan sanoisi koskaan ääneen. "Mmmm... Haluan ensimmäisen helmeni pian. Tarvitsen kuitenkin energiaa käyttääkseni voimiani", Lucy sanoi lähes haaveilevasti. Hän iskosti katseensa Aquaan. "No Aqua... Seuraava siirtosi?". Lucylla ei ollut kiire mihinkään. Hän kuitenkin halusi jo poispäin mereltä. Hänellä ei ollut toistaiseksi voimia puolustaa itseään taikakeinoin. Meressä saattaisi olla merenneitoprinsessoja vahingollisine lauluineen... Lucyn pitäisi selvittää, miten voisi minimoida niiden laulujen tuoman haitan.

Aqua kääntyi selin Lucyyn, jottei tämä olisi nähnyt hänen kiristelevän hampaitaan.
"Minulla ei ole suunnitelmaa", Aqua lopulta sanoi turhautuneena. "Lopulliseen taistoon siis..." Hän mietti hetken ja katsoi taivaalle, joka oli edelleen pimeänä hänen laulustaan. Oli Hanonin onni, ettei hän ollut ollut raivoissaan, muuten olisi noussut myrsky.
"Minä tiedän, että merenneitoprinsessoista ainakin kaksi tai kolme on kaupungissa", hän lopulta sanoi. "Muista en osaa sanoa. Mutta jos levitämme tuhoa kaupungissa, se voi vetää loputkin prinsessat tänne. Sen jälkeen en ole varma..." Hän kääntyi taas katsomaan Lucya ja hymyili. "Mutta minä tunnistan heidät, vaikka he olisivat ihmismuodoissaan. Pystyn laulamaan vaikka loputtomiin eikä heidän laulunsa vaikuta minuun juurikaan. Oman toisen minäni pystyn kyllä työntämään niin syvälle, ettei se pääse enää esiin..." Aquan ilme alkoi muuttua voitonriemuiseksi. "Minä olen sinun silmäsi, aseesi... minun avullani saat helmesi. Ja minä saan kostoni."
//Mutta Yukin hoitelen omin käsin//, Aqua ajatteli. //Paitsi jos hänellä on ollut yhtään älliä päässä ja hän on häipynyt...//
Ärtyneenä hän tunsi sisimmässään punaisen merenneidon nyyhkäisevän.

Lucy hymyili itseriittoista hymyä. Aquan asenne oli hänen kannaltaan loistava! Tyttö suostui muitta mutkitta olemaan hänen työkalunsa. Minä olen Luciferin perillinen. Hän on varmasti johtanut Aquan minun eteeni antaakseen perilliseen sen avun, mitä tarvitsee! "Selvä, Aqua. Huomasin laulustasi erään toisen seikan... Se kasvattaa minun voimiani ja tukahduttaa sitä kuollutta henkeä, jos en ole päässyt eroon", Lucy totesi suorasukaisesti. Hän yritti taikoa viikatettaan esiin. Se ilmestyi himmeästi, mutta tuli kuitenkin. Lucy antoi himmeän viikatteen kadota. Nopeuttiko Aquan läsnäolo hänen palautumistaan? Enää ei menisi pitkään, kun hän voisi jo tappaa ja tuhota viikatteensa kanssa. "Yhdessä saamme sen tuhon aikaiseksi, mitä tarvitsemme. Meidän on tehtävä kaksi asiaa. Tuhota saadaksemme merenneidot alueelle ja hankkia itsellemme tukikohta... Paikka, jonne ne muut merenneitoprinsessat eivät pääse ja jossa minä voin ladata voimiani. Mutta nyt... Minä haluan tuhota!" Lucy sanoi verkkaisesti, mutta kiihtyi loppua kohti. Hän oli katkera sille siniselle merenneidolle, joka oli saanut hänet tähän tilaan. "Aqua. Osoita minulle paikka, jonka tuhoaminen olisi merkittävä merenneidoille ja tuhoa se minun kanssani", Lucy käski.

Aqua hymyili itsevarmasti, sillä hän tiesi juuri sopivan paikan. Onneksi hän viettänyt Itämerellä niin paljon aikaa kirjastossa tutkimassa Merenalaisen maailman karttoja.
"Aqua Reginan pyhättö. Se on ihan lähellä", hän sanoi, mutta lisäsi sitten: "Mutta sinä et ole vielä valmis siihen. Olet yhä vähän heikko Hanonin hyökkäyksen jäljiltä. Mustassa metsässä voisit kerätä voimiasi, se on kaupungin ulkopuolella ja niin täynnä mustaa magiaa, etteivät merenneidot saatikka sitten" – hän hymyili jälleen – "merten jumalatar Aqua Regina pysty astumaan sinne. Siellä olemme turvassa, eikä kukaan voi estää meitä."

Lucy mulkaisi hieman Aquaa ärtyneenä. Hänen teki mieli satuttaa merenneitoa juuri tuona hetkenä. Kukaan ei sanoisi hänelle, mitä hän jaksaisi tai ei jaksaisi tehdä! Lucy ei kuitenkaan voinut kieltää etteikö Aqua olisi ollut oikeassa. Hanon... Sen sinisen iljetyksen nimi on siis Hanon. Sitä en ikänä unohda! "Hyvä on. Johdata minut mustaan metsään!" Lucy sanoi. Hän piti ajatuksesta ettei kukaan voisi estää heitä. Siten asioiden kuului ollakin! Lucy nautti uhriensa vastusteluista, mutta hän ei pitänyt siitä, että uhri saattaisi olla häntä vahvempi. Pyhättö. Hah! Vielä ne merenneidot saavat nähdä ettei mikään ole niin pyhää, etteikö se tuhoutuisi pahuuden tieltä!

"Seuraa minua", Aqua sanoi ja johdatti Lucyn pois rannalta.


MizuiroAqua ja Lucy poistuvat topicista, saa kai sulkea?