Kiireinen työ päivä

Sara nyökkäsi ja seurasi tilannetta kaupungissa, toistaiseksi Meridemonit näyttivät keskittyneen tuhoamaan kaupunkia ja ihmisiä juoksi suurena virtana pois kaupungista. "Voisimme ensin sulkea Meridemonit hieman pienemmän kupolin sisään ja laajentaa sitä sitä mukaa kun Ihmiset pääsevät pois kaupungista." Sara sanoi. "Silloin nuo eivät ainakaan pääsisi karkuun." Sara sanoi.

Hyvä ajatus, minä voin varmaan laittaa kasvin sinne kun olette kasvattaneet kupolia laitan niitä pari joka kupolin laajennuksella ja yritän pysyä perässänne jos käy? Aale pölpötti

Aoko hymyili helpottuneena.
"Kyllä, se saattaisi toimia", hän sanoi. "Onneksi tuo tyypit ovat sentään kerääntyneet suunnilleen yhteen paikkaan, joten niiden vangitsemisen pitäisi olla helppoa..."

Aoko nielaisi ja yritti peittää vapinansa. Hän todellakin pelkäsi nyt enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta hänen oli pakko auttaa ihmisiä. Se oli hänen velvollisuutensa merenneitoprinsessana.
"Hyvä, menoksi sitten vaan", Aoko sanoi ja lähti rivakasti kulkemaan takaisin kaupunkiin.

Sara nyökkäsi ja lähti Aokon perään. /Apuvoimista olisi nyt hyötyä./ Sara ajatteli. /Toivottavasti tämä toimii, jollei niin olemme pahassa pulassa./ Sara ajatteli huolissaan.

Aqua juoksi, juoksi lujempaa kuin koskaan ennen, niin lujaa, että tuntui kuin jalat eivät edes koskettaisi maataan. Hän oli yhden kerran elämässään liikkunut näin lujaa, uidessaan kohti Aikon palatsia huutaen apua kymmenen vuotta sitten. Täydellinen dé já vu.
//Ei!// Aqua ajatteli. //Siitä ei saa tulla dé já vuta! Jos tulee, Yuki...// Ajatus sai hänet juoksemaan yhä eteenpäin.
//Minun täytyy löytää Aoko ja Sara. He ovat ainoat, jotka pystyvät auttamaan!//

Samassa Aqua huomasi jotain sydämenpysäyttävää. Koko kaupunki oli täynnä meridemoneita. Ne mellastivat ympäriinsä ja tuhosivat kaupunkia, ja ihmiset juoksivat kirkuen niiden tieltä. Aqua tuijotti näkyä kauhuissaan.
"Ei!" hän huusi ja vajosi polvilleen pidellen päätään. "Ei, ei... miksi tämän pitää tapahtua... miksi se pitää muistuttaa minua siitä..."

"Selvän teki", Aoko sanoi tärisevällä äänellä ja pysähtyi. He olivat nyt suunnilleen keskikaupungin tuntumassa, vähän matkan päässä meridemoneista. Ne eivät olleet huomanneet heitä vielä, mutta jos he eivät olisi nopeita, ne kyllä huomaisivat.
Aoko ojensi kätensä.
"Selvä, meidän on luotava suojakilpi nyt ja saatava nuo sen sisään. Sitten sinä, Aale, kasvatat ne kasvit tuonne sisälle ja..."

Äkkiä Aoko vaikeni kesken lauseen ja valahti kalpeaksi.
"Ei!" hän huusi äkkiä ja ryntäsi juoksuun. Hän juoksi suoraan demonilauman läpi, mutta hän teki sen niin nopeasti, etteivät ne ehtineet edes tajuta, mikä siitä meni. Onneksi ne olivat niin tyhmiä...
"Shining Star Pitch!" Aoko huusi ja osoitti yhtä meridemonia, joka oli nostanut nuoren tytön ilmaan kaulasta pidellen. Demoni menetti tasapainonsa ja haihtui, ja maahan putosi kammottavan tuttu ruskeahiuksinen, huumaantunut ja pahoin haavoittunut hahmo.
"Aqua!" Aoko huusi ja valahti polvilleen ystävänsä viereen. "Aqua, herää! Ole kiltti ja herää!"
Samassa Aqua tarrasi hänen käteensä kuin kouristuksenomaisesti.
"Ole kiltti...", hän kuiskasi. "Yuki... jäi yksin rannalle taistelemaan... en olisi halunnut jättää häntä... auta minua!"

Sara juoksi Aokon ja Aquan luo. "Miten ystäväsi voi." Sara kysyy ja huomaa sitten jonkun sitoneen Aquan haavat. /Tuo kangas näyttää tutulta./ Sara ajattelee ja muistaa sitten pojan jonka oli aiemmin pelastanut Meridemonilta.

Aale jouksi Aokon perään ja näki tytön joka oli loukkaantunut vakavasti
Voinko auttaa jotenkin? Aale kysyi hämillään ja huolestuneena.
Mitä me teemme? hän sanoi ja osoitti lähestyvää meridemonilaumaa.
Ne lähestyvät koko ajan, hän ajatteli huolissaan tytöstä joka oli ollut meridemonien vankina ja meridemoneista jotka lähestyivät koko ajan.

Aoko tuijotti kauhuissaan Aquaa.
"Yuki? Jäi taistelemaan yksin? Hulluko hän on?" hän parahti. Aqua katsoi häntä epätoivoisena, ja Aoko saattoi nähdä kyyneleet hänen silmäkulmissaan.
"Ole niin kiltti ja ymmärrä minua... en halua jättää häntä... en halua toistaa samaa virhettä ja kärsiä seuraavatkin kymmenen vuotta..."

Aoko nieleskeli ja painoi kätensä Aquan rinnalle. Samassa hän tunsi, kuinka suuri tunneaalto pyyhkäisi hänen ylitseen. Rauha valtasi hänen sisimpänsä, mutta sitten sen rinnalle nousi tukehduttava kauhu ja epätoivo...
Aoko katsoi Aquaa.
"Sinä... todella...?"
"Kyllä... auta minua..."

Aoko rutisti silmänsä kiinni ja painoi ohimoitaan. Mitä hän saattoi tehdä? Sara ei voisi millään kukistaa kaikkia meridemoneita yksin laulamalla, hänen olisi pakko jäädä auttamaan. Eikä hän voinut käyttää myrkkykasveja, se saattaisi Yukin vaaraan. Mitä hän saattoi tehdä? Aoko risti rukoilevasti kätensä.
//Aqua Regina... auta minua!// hän ajatteli.
Ja samassa vastaus iski häneen kuin salama.

Nopeasti Aoko veti Aquan seisomaan ja vei kätensä niskansa taakse. Sekunnin kuluttua hän riiputti Seashell Locketiaan kädessään.
"Mitä sinä...?" Aqua ihmetteli, kuin Aoko otti hänenkin rasiansa. Aoko otti Aquan rasian itselleen ja ojensi omansa Aqualle.
"Tässä", hän sanoi hengästyneenä. "Voin käyttää sinun helmeäsi tehdäkseni kilven demoneiden ympärille. Se ei ole yhtä vahva, mutta sen pitäisi riittää pitämään myrkkysavu loitolla. Sillä aikaa sinä palaat rannalle ja muuntaudut tämän avulla. Siten voit pelastaa Yukin."
"Toimiiko se todella?" Aqua toisti ihmeissään ottaessaan medaljongin.
"Totta kai se toimii, sen on pakko", Aoko sanoi ja kiinni Locketinsa Aquan kaulaan. "Mene nyt, aikaa ei ole paljon!"
Aqua puristi rasiaa tiukasti nyrkissään.
"Aoko... kiitos", hän kuiskasi, ennen kuin lähti juoksemaan takaisin rannalle. Aoko kääntyi ja ripusti Aquan rasian kaulaansa.
"Okei, annetaan palaa."

Sara suuntasi katseensa kohti Meridemoneita. "No niin, pysäytetään nuo." Sara sanoi. /Minun on käytettävä enemmän voimaa pitääkseni kupolin pystyssä./ Sara ajatteli. /En tiedä kuinka kauan Aokon vara helmen voima riittää./

Okei, Aale sanoi.
Kun kupolia oli kasvatettu vähän Aale kasvatti pari myrkkykukkaa ja meridemoneita näkyi kaatuvan maahan silloin Aale ymmärsi mitä kukat tekivät ne tainnuttivat meridemonit ennen kuin ne tuhottaisiin joten ne piti tuhota. Aale juoksi ottamaan Aokoa kiinni ja kun hän sai Aokon kiinni hän sanoi huohottaen:
Meri demonit tain tuvat maa han niille ei tapahdu mitään muuta, mitä niille pitäisi tehdä? Aale kysyi Aokolta samalla kun kasvatti pari kukkaa kupolin sisälle.

Saran piti pinnistellä pitääkseen kupolia pystyssä. "En ole varma, luultavasti tuhoamme ne laulamalla, kun ne on kaikki nukutettu." Sara sanoi. /Toivottavasti olen oikeassa./ Sara ajatteli.

Aoko huomasi Saran olevan vaikeuksissa kupolin kanssa ja yritti auttaa parhaansa mukaan.
"Niin varmaan, tai sitten vain odotamme, että niiltä loppuu ilma", hän sanoi. "Tosin, hengittävätkö nuo otukset edes? En tiedä... en ole koskaan kuullut..." Hän katsoi otsa rypyssä rantaan johtavalle polulle. "Meidän on varmaan parasta hakea Aqua tänne, että hän voi auttaa sinua", hän lisäsi Saralle. "Aale, hoidatko homman? Luulen, että kasveja on nyt riittämiin." Hän viittasi kupolin sisään, minne oli kasvanut jo ainakin viisitoista kukkaa.

Sara nyökkäsi ja pyyhki hikeä otsaltaan. "Olet varmaan oikeassa." Sara sanoi. "Aquaa tässä tarvitaan pikaisesti." Sara sanoi ja yritti samalla mietti keinoa tuhota pedot. /Nyt jos koskaan Gaitosta olisi hyötyä./ Sara ajatteli.

Okei minä menen hakemaan Aguaa, Aale sanoi.
Samassa Aale juoksi rannalle päin jonne olin nähnyt sen tytönkin juoksevan.
Samassa juoksin ja juoksin kunnes olin rannalla ja näin luolan edessä Aale meni varovaisesti sisään ja näin tytön ja jonkun pojan Aale sanoi:
Agua sinua tarvitaan kaupungissa Aoko ja se toinen eivät saa pidettyä kupolia ylhäällä.

Aale siirtyy väliaikaisesti meridemonien hyökkäys topiciin

(Kolme viestiä välistä Merenalaisen maailman Meridemoneiden hyökkäys -topicissa)


Aqua kiiruhti kaupunkiin niin nopeasti, kuin suinkin pääsi Yukin ja vieraan tytön kanssa. Korkokengät lipsahtelivat koko ajan kivikkoisella polulla, ja lopulta Aqua potkaisi ne ärtyneenä jaloistaan. Koko sen ajan, jonka hän oli ollut ihmishahmossaan, hän oli viihtynyt erityisesti paljain jaloin.
"Sara! Aoko!" hän huusi ja juoksi loput matkasta nähtyään ystävänsä. Kumpikin oli painanut kätensä vasten helmenvalkeaa kupolia, joka piti sisällään monta kymmentä meridemonia sekä – kummallista kyllä – toistakymmentä kasvia. Lähes kaikki meridemonit olivat tuupertuneet maahan ilmiselvästi tajuttomina.
Aoko katseli ihmeissään Aquan uutta asua.
"Oho!" hän sanoi. "Saiko helmi tuon aikaan? Näytät upealta!"
"Se on laiha lohtu", Aqua tokaisi. "Varsinkin, kun..." Mutta sitten Aoko katsoi Aquan taakse ja näki Yukin.
"Aqua Reginan nimeen!" hän kiljahti. "Mitä Yukille tapahtui?"

Aale oli seurannut vierestä Aguan ja Aokon keskustelua. /Pojan nimi oli siis Yuki/, Aale ajatteli.
"Entä kupoli" sanoin ja osoitin kupolia, joka oli alkanut sortua

Myös Sara oli huomannut että kupoli oli vaarassa hajota ja pinnisti kaikki voimansa pitääkseen sen ehjänä. "Aqua pidä kiirettä tämä kupoli ei pysy pitkään pystyssä minun voimillani. "Sara sanoi.

Aqua nyökkäsi, vaikkei vaikuttanutkaan oikein ymmärtävän, missä mentiin ja kosketti käsillään kupolia. Samassa tuntui siltä, kuin hänen sydämensä olisi lähtenyt laajentumaan eikä pysähtynyt.
"Ungh!" Aqua piteli rintaansa ja putosi polvilleen maahan, kun kipu yltyi melkein sietämättömäksi.
"Aqua!" Aokon ääni huudahti ja hän tunsi tytön ravistelevan olkapäitään. "Oletko kunnossa?"
"Ei hätää", Aqua haukkoi henkeään. "Se meni jo ohi..." Hän nousi takaisin ylös ja painoi kätensä jälleen voimakenttää vasten. Kipu palasi, mutta Aqua yritti olla välittämättä siitä.
//Nyt ei saa luovuttaa//, hän hoki itselleen. //Juuri nyt on sellainen hetki, jolloin ei saa luovuttaa.//

Aoko huomasi hyvin, että Aquallakin oli vaikeuksia, mutta se ei johtunut voimien puutteesta.
//Helmi... hän ei ole tottunut käyttämään sitä//, hän tajusi. //Ja nyt se tuntuu kipeältä... minullekin kävi samalla tavalla nuorempana...//
Aoko ei kuitenkaan liikahtanutkaan auttaakseen.
//Hänen on kuitenkin pakko oppia//, hän ajatteli. //Jos aion todella tehdä sen ja hän suostuu, hänen on opittava.//

"Se taitaa olla nyt siinä", Aoko sanoi, kun viimeinenkin meridemoni lyyhistyi maahan. "Sara, Aqua, antakaa palaa."

Sara nyökkäsi ja alkoi laulamaan Return to the Sea. "Sazanami no BEDDO de me wo samashita asa ni
Subete ga owatte hajimaru no
Atatakaku shizuka na hikari ni tsutsumarete
Kibou ga michiteru umi ni kaeru no

Hora shiawase no kane ga natte nanatsu no umi ga kagayakidashitara
Ai no kiseki wo ichiban suki na anata to futari mitsumetai

Soshite sotto KISU wo shite ne " Hän näki kuinka meridemonit alkoivat kadota. /Se toimii./ Sara ajatteli ja tarkkaili samalla Yukia jonka kasvot näyttivät kalvakoilta. Hän kärsii suuresta verenhukasta./ Sara ajatteli.

Aale oli katsonut vierestä Aokon tytön ja Aguan ponnisteluja ja mietti voisiko auttaa jotenkin hän kysyi"voinko auttaa jotenkin?"
Samassa hän katsoi Yukia ja keskittyi parantamaan pojan.

Aqua helpottui hieman, kun Aale yritti parantaa Yukin. Saran pitäessä taukoa hän itse alkoi laulaa naisen kappaleen italiankielistä versiota, Assoluto Amorea, jota oli laulanut aina tähänkin asti.
//Jos olisin merenneitoprinsessa, laulaisin varmaan tätä tunnuskappaleenani//, Aqua ajatteli. //Assoluto Amore... Päättymätön rakkaus...//

"L'assoluto di un amore può
Rendere caldo un vento freddo
Vincendo le difficoltà
Che nella vita incontrerà!
Riaccende ogni cuore che
Da troppo tempo si era spento..
Schiarisce ogni ambiguità,
traduce tutto in verità!

L'assoluto di un amore può
Cambiare i connotati al mondo,
cancella la fatica tua,
riempiendo di poesia
Un nuovo giorno!"

Lopulta viimeisinkin meridemoni oli hävitetty. Aqua putosi väsyneenä polvilleen. Taistelua ja pelko olivat vieneet kaikki hänen voimansa. Hän tunsi Aokon laskevan käden olalleen.
"Voitko hyvin?" tyttö kysyi hiljaa. Aqua nyökkäsi.
"Väsyttää vain kamalasti. Ja haavoihin koskee."
"Sinä ja Yuki olette molemmat menettäneet paljon verta. Teidän pitää päästä lääkäriin", Aoko sanoi päättäväisesti ja koetti Aquan otsaa. "Ja sinulla on kuumetta! Te molemmat tarvitsette lepoa heti paikalla!"

Sara valahti väsyneenä polvilleen. "uuh, vihdoinkin ne on voitettu." Sara sanoi ja katsoi kun Aalea paransi Yukia.

Yuki tunsi kuinka häneen aavaansa ei enää koskenut ja hän tunsi saavansa lisää voimaa. "Joko me voitimme?" Hän kysyy.