kendo poika haahuilee

Micu käveli Ocean Melodyn ostari kujalla. Hän kaivoi mustasta nahka laukustaan vesi pullon, jonka oli ottanut mukaansa kotoa ennen kendo kerhon kokousta. "Voi luoja! Tänään osaa olla hellettä!" Micu pyyhkäisi hiki pisaroita otsaltaan ja katseli sinertävää taivasta suojaten silmiään kädellä.
Miculla oli juuri ollut kendo harjoitukset, ja hänet oli ylennetty jälleen. Hän oli ylpeä saavutuksestaan. "Mahtava fiilis! Voisin käydä tsekkaamassa jos cd-kaupassa olisi myynnissä räminä lettien uusi levy!" Räminä letti on yksi Ocean Melodyssä suosituksi kasvanut raskaan rokin edustaja kaarti. Micu asteli sisään levy kauppaan jossa vilisi värikkäitä ihmisiä. Hän suuntasi rokki levyjen puolelle ja etsi käsiinsä R-kirjaimen. "Räminä Letti!" Hihkaisi Micu ja nappasi käteensä CD:n jonka kannessa oli viisi laulajaa, joilla kaikilla oli vihreä puku yllä ja mustat lyhyet hiukset. Micu päätyi ostamaan levyn ja sai kaupan päälle Räminä Lettien julisteen, joka oli etuus kymmenelle ensimmäiselle ostajalle. "Mahtavaa. Onkohan RL uudella levyllä yhtä mahtis meininkii kun vanhalla?" Micu astelee ulos kaupasta ja suuntaa kohti kauppaa. "Mitäs minun pitikään ostaa... maitoa, lihaa.. ja hedelmiä?" Micu kaivaa taskujaan ja etsii käteensä lompakon. "Kaippa minulla niihin on rahaa. Pari kolikkoa täällä on jäljellä." Micu kaivaa repustaan cd-soittimen ja laittaa räminä lettien cd:n sisään. "OOn sun, sä oot mun! Hei baby lähetää seikkailuun!" Hoilaa Micu musiikin tahdissa ja ottaa pari tanssi askelta matkalla kauppaan.

(saa tulla häitiköimään XD)

Aoko marssi ympäri ostoskeskusta ilman varsinaista päämäärää ja yrittäen epätoivoisesti kasata ajatuksensa jälleen. Melody Academyn rehtori oli puhunut ihan outoja.
//"Puhumme tästä myöhemmin... Tämä sinun ystäväsi, onko hän varteenotettava uhka...? Jos sinulla on liittolaisia, jotka taistelevat kaupunkimme puolesta..." Hän puhui ihan kuin jokin... ihan kuin sotilaat valtakunnassani//, Aoko pohti. //Mikä ihme hän oikein on...//
Jopa kaiken mielen myllerryksenkin keskelle Aoko erotti jonkun pojan hoilausta ja tunsi pienehkön ärtyneisyyden pistoksen.
//No voi hyvät jumalat, minä yritän ajatella, merirokko soikoon!//, hän ajatteli suutuksissaan. //Miksi aina, kun joku laulaa, sen pitää tunkeutua ajatuksiini ja keskeyttää...//
"AUTS!"
Aoko oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut lainkaan huomannut kävelevänsä nurkan takaa astellutta tummatukkaista poikaa päin. Koska Aoko oli heistä pienempi, hän kimposi saman tien takaisin ja mätkähti selälleen maahan.
"Ai jai jai jai...", Aoko voihkaisi ja nousi istumaan. "Voisit katsoa hieman eteesi, kiitos? Tai ei, minä tässä en katsonut eteeni... anteeksi."
//Wau... hän on aika komea//, Aoko ajatteli vilkaistuaan pojan kasvoja. Mutta sitten hänen kuninkaallinen puolensa voitti ja lisäsi hieman nokkavasti: //Muttei kuitenkaan minun tyyppiäni.//

"Nyt mennään ja risut pois alta. ou jeee" Rääkäisi Micu päästessään kertiksen loppuun. Hän oli sulkenut silmänsä laulaakseen oikein eläytyen, kunnes tunsi kevyen tuuppauksen rintakehässään. "Mikä se oli?" Kysyi Micu itsekseen ääneen ja katsoi maahan, jossa makasi nyt selällään punertava tukkainen tyttö. Micu katsahti tyttöä tutkivasti himan jäisen liiloilla silmillään, ja pyyhkäisi mustan hius suortuvan naamaltaan. "Voisit katsoa hieman eteesi, kiitos?" Kuului tytön ääni. /Hä! Munko vika se nyt oli jos itse käveli päin./ Ajatteli Micu ja ojensi käden auttavasti tytölle. "Anteeksi jos charmikas ulkonäköni sokaisi hetkeksi näkösi." Keljuili Micu ja hymyili veikeästi. //Jumantsukka kun on pieni tyttö. Minkä ikäinen mahtaa olla? Minne matkalla?// "Olisi pitänyt olla varoivaisempi. Syy on täysin minun." Hymyilee Micu tytölle herttaisesti ja polvistuu hieman lähemmäs tyttöä käsi ojennettuna.

Aoko närkästyi toden teolla pojan sanoista.
//"Anteeksi, jos charmikas ulkonäköni sokaisi hetkeksi näkösi..." hah!// hän ajatteli. //Hän tuntuu tottuneen siihen, että hän on niin komea... vähän turhankin paljon.// Poika ojensi kätensä, ilmeisesti auttaakseen hänet ylös, mutta Aoko läpsäytti käden pois, nousi itse jaloilleen ja pisti kädet lanteilleen.
"Varo sanojasi! Tiedätkö, kenelle puhut?" hän kivahti. Jopa pojan hymy sai hänet tuntemaan itsensä epämukavaksi.
//Hän varmana ajattelee, että mikä pikkutyttö tuokin on olevinaan//, Aoko ajatteli tuohtuneena ja tuijotti poikaa äkäisenä vastausta odottaen, //hah, sanon minä! Jos Neuvosto ei viivyttäisi valtaanastujaisiani...//

Samassa Aokoa alkoi hieman kaduttaa äskeinen töykeytensä. Samalla hän tajusi hermostuneena lähes möläyttäneensä oman alkuperänsä. Nyt oli oltava tarkkana. Jos hän paljastaisi pojalle olevansa merenneito, hän muuttuisi vaahdoksi! Hän kumarsi hieman.
"Anteeksi sanani. Olen hieman kireällä päällä enkä juuri nyt tiedä, miten asetella ajatukseni. Suokaa anteeksi."

Micu katseli hämmästyneenä kun tyttö läimäytti kätensä pois torjuten avun. /no ei sitten jos apu ei kelpaa../ Samassa Micu sai naamalleen selaiset vihan ryöpyt, että Micu otti varoiksi askeleen taaemmas, tiedä vaikka tyttö kävisi päälle! Micua hieman huvitti. Häntä oli aina kiinnostaneet itsenäiset naiset, jotka eivät jääneet avuttomina maahan makaamaan, suurinpiirtein kerjäämään syliin nostoa. "Anteeksi sanani. Olen hieman kireällä päällä enkä juuri nyt tiedä, miten asetella ajatukseni. Suokaa anteeksi." Pyörivät tytön sanat Micun päässä. Johan muuttui tytöllä ääni kellossa. "Kuulkaa. Ei tässä mitään. Itse kullakin joskus huono päivä. Ei tarvitse teitillä. Nimeni On lyhyehkösti Micu." Micu hymyili ystävällisesti tytölle ja ojensi tällä kertaa kätensä kätelläkseen tyttöä. "Parempi olla ystäviä kuin murjottaa puoli tuntemattomalle."

Aoko empi hetken, ennen kuin tarttui käteen.
"Minä olen Aoko."
Samalla häntä alkoi nolottaa äärettömän paljon. Hän ei tavallisesti saanut kiukunpuuskia ollenkaan, mutta merenalaisissa valtakunnissa oli melko tavallista, että prinsessa hieman rähjäsi alempiarvoiselleen huolimatta siitä, minkä ikäinen tämä oli. Ocean Melodyssa Aoko ei ollut prinsessa, ja tuo poika oli häntä vähintäänkin kolme vuotta vanhempi.
"Tuota... oletko asunut täällä pitkään vai muutitko juuri? Minä tulin tänne vasta muutama viikko sitten", Aoko alkoi äkkiä puhua pajattaa, kenties kätkeäkseen mahdollisen hämmentyneen ilmeen kasvoiltaan.
//Voi Aqua Regina, mikä minua oikein vaivaa?// hän voihkaisi mielessään. //Nyt hän viimeistään pitää minua outona...//

"Vai Aoko" maisteli Micu nimeä suussaan. "En olekkaan aiemmin tavannut ketään Aoko nimistä neitoa!" Naurahti Micu ja kohensi asentoaan. Hän kavoi repustaan vesi pullon ja hörppäsi siitä, laskien pullon melki heti takaisin repun uumeniin. Vasta nyt hän hoksasi pistää mp3 soittimen pois heilumasta kaulaltaan. /Mahtoiko tyttö kuulla hänen surkean vinkumisensa, ei häpeä/ Manaili Micu. "Ah,aivan. Olen asunut Ocean Melodyssä 4-vuotta. Joten tunnen aika hyvin paikat!" Kertoi Micu ja tapitti uteliaana tyttöä. Hän paloi halusta tietää tästä enemmän, tyttö oli niin viehättäva!

Aoko puri huultaan. Hän ei voinut kieltää: Micun tuijotus sai hänet tuntemaan itsensä kiusaantuneeksi. Se oli yksinkertaisesti niin... utelias. Aoko ei ollut tottunut siihen, että häntä katsottiin noin. Eikä hän sitä paitsi ollut tottunut puhumaan poikien kanssa (//Aqua Reginan tähden, minä olen vasta kahdentoista!//). Useimmat miehet, joita hän oli koskaan puhutellut, olivat olleet sotilaita, aikuisia. Aokoa kuitenkin myös kiinnosti tuo poika.
//Vaikka se on kyllä myönnettävä, että hänellä on tosi surkea lauluääni, ellei sitten ollut tarkoituskin rääkyä tuolla tavalla//, hän mietti. //Miksi hän kutsuu minua neidoksi...?//
"Voi ei, tässä minä seison juttelemassa jollekin pojalle, kun paras ystäväni on tuolla jossain muuttuneena mustaksi merenneidoksi ja saattaa saada tuhoa aikaan koko kaupungissa!" Aoko mutisi, ja tajusi vasta liian myöhään sanoneensa sen ääneen.

Micun silmät rävähtivät selälleen. Mutta samassa hän naurahti. "Ai että mustaksi merenneidoksi kaverisi muuttumassa? Leikit kesken?" Hymyili Micu. /Eihä merenneitoja voinut olla olemassa, eihän?/ Tuumi Micu ja vaihtoi painoa jalallaan. "Minkäs ikäinen olet, Aoko?" Micu hoksasi kysyä. Joskos tytön ikä selittäisi merenneito puheet. "Näet, eihän merenneitoja oikeasti ole kuin lasten puppu saduissa, tiedäthän?" Naurahti Micu taas, mutta jostain syystä hänestä tuntui, että tämä tyttö ei vitsaillut. Sitä paitsi Micu voisi vannoa näkevänsä vuolaana virtaavan meren tytön silmistä. /pelottavaa../ henkäisi Micu mielessään.

Aoko harmistui Micun luullessa hänen vitsailevan ja vielä väittävän merenneitoja saduiksi, mutta ei hän tätä oikein voinut syyttääkään. Kovinkaan moni ei uskonut merenneitoihin, paitsi tietysti ne, jotka olivat sellaisia tavanneet, ja joskus hekin luulivat yksinkertaisesti hallusinoineensa. Hänestä oli kuitenkin noloa, että Micu luuli hänen vain leikkivän. Siksi hän ei kommentoinut vastausta mitenkään.

"Täytän kahden viikon kuluttua 12", Aoko vastasi kysymykseen hänen iästään. "Entäs sinä?" Hänen ilmeensä oli kuitenkin vakava, ja hän olisi voinut vannoa tunteneensa Seashell Locketinsa hehkuneen taas lämpimänä. Niin tapahtui aina, kun hän oli harmistunut tai vihainen.

/aaw niin pikkuinen/ ihaili Micu ja hymyili. "Joo minä täytin pari viikkoa sitten viisitoista. Hehhe." Naurahti Micu. "Tulin juuri tuosta kaupasta kulman takaa ja ostin rähinä lettien uuden levyn, onmuuten sika mageeta musaa, koskaan kuullut?" Micu katseli tyttöä koiramainen ilme kasvoillaan, hänestä tuli aina kovin lapsehko kun kyse oli lempi bändistä. "niillä on keikkakin tulossa, sinne kyl meitsi sit suuntaa!" Hihkaisi Micu ja tapitti yhtä tyttöä odottelen vastausta. Samassa Micu muisti, "ai herttinen, heekaron cd on kanssa kaupoissa! viimeinen, muutti kuulemma toiselle mantereelle, ah, siinä vasta tyttö, ääntä kerrassaan." Ihaili Micu ja muisteli TV:stä näkemiään heekaro konsertteja. "mihiköhän sekin tyttö sitten lähti, heittää nyt unelma menemään. kehhe" puheli Micu lähinnä itselleen.

Aoko kiristeli hampaitaan nähdessään Micun ilmeen, mutta pakottautui pitämään äänensä tasaisena vastatessaan kysymyksiin.
"Olen kyllä kuullut Räminäletistä", Aoko vastasi, "tosin vain juttuja ohimennen. En erityisemmin pidä heidän tyylistään... liikaa rääkymistä." Hän irvisti. "Heekarusta en kyllä ole kuullut..."
Aoko ei osannut kuvitella, että naisetkin laulaisivat samanlaista musiikkia kuin Räminäletti, joten Aoko kysyi vuorostaan:
"Missä se levykauppa on? Jos vaikka ostaisi sen Heekarun levyn... tiedä, vaikka pitäisinkin hänen musiikistaan. Ystäväni haluaisi laulajaksi", hän jutteli puoliksi itsekseen, "mutta hän itse sanoo, että se on mahdotonta. Hän kuitenkin jaksaa uskao unelmaansa, sillä hän rakastaa musiikkia yli kaiken ja omien sanojensa mukaan kuolisi, jos maailmassa ei olisi enää yhtäkään säveltä. Tai siis... korjaus äskeiseen... tuo kaikki on nyt mennyttä." Aoko pureksi huultaan.

Micu hymyili kuin auuuurinko. Hän tarttui mitään kysymättä iloisesti Aokoa kädestä. Vihdoinkin hän saisi olla avuksi tuolle hieman koppavalle kuulostavalle tytölle. Hän nykäisi kevyesti Aokoa. "Tulehan niin näytän missä se kauppa on. Se on tän mestan coolein paikka, I swear it!" Letkautti Micu ja odotti tytön vastausta tytön käteen tarttumisesta," ah ja kannattaa tosina ostaa heekarun levy, ne on pian loppuun myyty! Ja miksi ystäväsi unelma sitten olisi muuttunut? Hei pitää uskoa unelmiinsa! Mä haluan joskus perheen ja opettaa mun skidille sit kendoa! Et sano sille kaverilles, että niin kauan ku henki pihisee ni unelmille ei anneta periks. Eiks je!" Sanoi Micu ja iski silmää.

"Ööh..."
Aoko katsoi Micua hämmentyneenä. Hän ei ollut ymmärtänyt pojan puheesta puoliakaan, suurin piirtein vain sen, että unelmiinsa oli uskottava.
//Sitähän Aqua aina hoki//, Aoko ajatteli itsekseen. //Hän oli hyvä selittämään asioita. Unelmiinsa on uskottava, salaisuuksista ei ole aina tarpeen puhua. Hän oli täynnä tuollaisia asioita. Hän oli niin viisas, miksi hänestä piti tulla sellainen, kuin tuli?// Aoko toivoi jälleen, etteivät hänen ajatuksensa paistaneet hänen kasvoiltaan. Hän laski katseensa ja huomasi yhä Micun pitävän hänen kädestään kiinni. Hetken ajan hän ajatteli riuhtaisevansa kätensä irti, mutta antoi kuitenkin asian olla.

Levykauppa oli mukava paikka. Pitkät hyllyt olivat täynnä CD-levyjä, jotka oli luokiteltu esitysmaan mukaan ja järjestetty esittäjän mukaan. Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun Aoko löysi Heekarun levyn ulkomaisten esittäjien hyllystä. Hän katseli hetken ympärilleen ja käänsi sitten katseensa levyn kanteen. Kuvassa poseerasi tyrmäävän kaunis tyttö, jolla oli maantien väriset hiukset, pirteä ilme ja silmät, jotka olivat kuin syvät metsälammet. Ne olivat niin vangitsevat, että Aoko unohtui tuijottamaan niihin, kunnes hän kuuli radiosta kuulutettavan kyseisen laulajan jotain biisiä. Aoko nosti katseensa ja jäi kuuntelemaan.
Kyse ei näköjään ollut vain silmistä, myös tytön äänessä oli sitä jotain. Heekarun äänessä oli jotain, joka veti vertoja jopa merenneitoprinsessoille. Aoko ei suurimmaksi osaksi saanut selvää sanoista, mutta melodia oli mystinen. Melkein huomaamattaan hän alkoi hyräillä laulun sävelmää, ja jo seuraavaan kertosäkeeseen tultaessa hän jo lauloi mukana. Vasta kappaleen päätyttyä hän hätkähti huomaamaan, että jotkut kaupassa olevat tuijottivat häntä. Aoko punastui kirkuvan punaiseksi ja käveli Micun luo, joka haahuili jossain rockmusiikkihyllyjen seassa.
"Minä ostan tämän!" hän sanoi posket vieläkin hehkuen. "Heekaru on aivan mahtava!"

"tsumsi dudi dumdum" Hyräili Micu rocki hyllyillä. Hän selasi taas samat levyt läpi kuin hetki sitten. Hän vain rakasti rockia. Siinä oli jotain tyyliä. Samassa Micu huomasi Aokon palanneen posket hehkuen. Micu naurahti. "Ha! Arvasin että tykkäisit siitä! Jos bongaat tän Heekarun täältä Ocean Melodystä, niin pyydä mullekki nimmari. Sillä tytöllä on tyyliä. Eksoottinen tapaus, ja se ääni!" Micu innostui aina kun tuli puhe musiikista. /mutta hetkinen. Kuulinko Aokon laulavan hetki sitten, vai kuvittelinko vain. Keskityin liikaa näihin levyihin./ Samassa Micu huomasi alennus lapun Aokon pitelemässä levyssä. "No voi sun käärme! Sä saat Heekarun levyn puoleen hintaan! Äsh. Olisi pitänyt ostaa toi vasta tänään, kuten säkin." Hymyili Micu ja pöyhisteli hiuksiaan. "hrr. No.. otaks sä jotain muuta vai oletko valmis?"

"Taatusti pyydän!" Aoko lupasi. "Olisi tosi mahtavaa tavata Heekaru, hänen äänessää on todella sitä jotain!" Hänen kasvojensa nolostunut puna oli alkanut vaihtua innostukseksi Micun mainitessa hinnan. "Mikä tuuri!" hän hihkaisi. "En edes huomannut tuota... ei, en taida ottaa muuta, joskus toiste ehkä.
"Sinä taidat pitää musiikista?" Aoko kysäisi Miculta kävellessään kassalle. "Millaisista kappaleista pidät? Minä en ole varma... minä kasvoin käytännössä laulaen, mutta en oikein tiedä, mitä tyyliä osaamani kappaleet ovat. Ne vain... tulevat jostain ja vaikka en olisi koskaan aiemmin kuullut sitä, pystyn osaamaan sen kuin vettä vain. En tiedä, mistä se johtuu, mutta niin se vain on."
Innostuksissaan Aoko alkoi huomaamattaan jutella yhä enemmän merenalaisesta valtakunnasta ja oli ajautunut jo vaarallisen lähelle aihetta, kuka hän itse oli. Jos hän ei pitäisi varaansa, hän saattaisi vahingossa höläyttää olevansa merenneito!

Micu hymyili Aokolle tämän innostuttua juttelemaan. Hän havahtui Aokon ihailemisesta vasta tämän esittäessä kysymyksen. "Aah.. En oikein osaa sanoa. Minä kuuntelen vähän kaikenlaista musiikkia. Pääasia että sanat ja rytmi uppoavat sisimpään. aaah.. rakastan musiikkia. Se on ihan salee mun elämän tarkotus! Vetää mua puoleensa nääs." Micu tapitti Aokoa ja naurahti. "Minä aina joskus haaveilin tyttöystävästä joka olisi tosi hot ja upee laulaja! Voi niitä nuoruus aikoja.. mutta mä vaan en voi unohtaa sitä hetkee ku kerran parvekkeella ollessa kuulin tosi nätin tytön äänen.. se seisautti mut ikuisiks ajoiks." Micu jää hetkeksi muistelemana mennyttään, kunnes havahtuu. "Ohops. Anteeksi.. jäi ajatus päälle."

"Ei se mitään", Aoko naurahti. He ehtivät kassalle, ja Aokon maksaessa levyn vallitsi hetkellinen hiljaisuus. Kuitenkin heidän päästessään ulos kaupasta Aoko puhkesi taas puhumaan.
"Minäkin muistan joskus... muutama vuosi sitten... silloin minä en itse asiassa kuullut laulua vaan joku poika kuuli minut. Sen seurauksena hän käveli mereen ja lähti uimaan minua kohti, mutta hän painuikin pinnan alle ja olisi hukkunut, jos en..."
Samassa Aoko tajusi, mitä oikein hölötti ja livautti käden suunsa eteen.
"Voi ei!" hän voihkaisi itsekseen. "Voi itkujen itku, unohda mitä sanoin äsken!"

Micu kääntyi Aokoa kohden. Hänen uteliaisuutensa heräsi. Mitä tämä tyttö oikein salasi. Hän jälleen viittasi mereen ja johonkin salaperäiseen, mutta ei ottanut kertoakseen itsestään. "Ei, kerro ihmeessä." Rohkaisi Micu ja korjasi reppua olallaan. Se oli hieman raskas. "Kuinka sille pojalle sitten loppujen lopuksi kävi? Tunnetko tätä laulusi kuullutta poikaa enää?" Micu huomasi penkin suihkulähteen vierellä ja ohjasi Aokon istumaan siihen hänen vierelleen. Hän heilutti jalkona kuin pikkulapsi ja nojautui taaemmas. "Noniin Aoko. Alappas jorinoida, mulla ei ole kiire mihinkään." Hän pukkasi leikkisästi Aokoa kylkeen.

Aoko puri huultaan ja yritti nopeasti keksiä jonkin tarinan kolme vuotta sitten tapahtuneelle.
"Olin silloin yhdeksänvuotias", hän lopulta töksäytti. "Minua sitoi paljon rajoja, sillä siellä, mistä minä tulen, minulla on tavallaan korkea arvo. Kaikki eivät myöskään pitäneet minusta ja levittivät ilkeitä huhuja. Minulla oli tapana paeta niitä huhuja pitkillä uintiretkillä Suomenlahdella, tulen sieltä. Väsyessäni hilasin yleensä itseni jollekin kivelle ja lauloin aikani kuluksi. Se oli parasta mitä tiesin, yksin vapaana ja unelmoida, millaista elämä olisi, jos en olisi meren... siis sellainen millainen olin." Aoko huokaisi, uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa ja katsoi taivaalle. "Yhtenä päivänä olin niin lähellä rantaa, että minut kuultiin. Minua pari vuotta vanhempi poika oli ollut rannalla ja kuullut minut. Hän kahlasi mereen, syytä en tiedä, ja lähti uimaan minua kohti. Puolimatkassa hän alkoi kuitenkin painua pinnan alle, ja vasta hänen huutaessaan minä näin hänet. Sukelsin mereen, ja kun hän alkoi vajota pohjaan, minun oli pakko pelastaa hänet. Vein hänet takaisin rannalle ja odotin, että hän virkoaisi. Herätessään hän kysyi nimeäni, mutta en kertonut sitä... lauloin vain. Ehkä halusin, että hän muistaisi minut sen jälkeen." Aokon silmiä alkoi kirvellä. "Sen jälkeen hyppäsin takaisin mereen enkä ole nähnyt sitä poikaa sen jälkeen. Toivoisin kuitenkin..." Hän nielaisi pari kertaa. "Tahtoisin silti tavata hänet vielä joskus, sillä hän oli ensirakkauteni. Minäkään en tiedä hänen nimeään..."
Aoko puri huultaan ettei vain olisi alkanut itkeä. Muisto tuosta päivästä sai hänet yhä joskus tuntemaan kaipausta, eikä hän ollut koskaan kertonut kenellekään pelastaneensa ihmispojan hukkumasta. Edes Aqua ei tiennyt tästä mitään...
//Aqua...//

"Dolce Melodia
Dolce Melodia

L’arcobaleno è la mia scia,
che navigo in cerca di quella montagna
Le luci all’alba, melodia mi portano indietro
ad un tempo passato
Colori immersi nella scia dell’arcobaleno,
che gioca nel cielo
Il vento mi sospinge via,
raggiungo le onde dei sette mari

Gli uccelli che volano
alti nel cielo d’oriente
La rotta è sicura,
quell’ isola cela un tesoro...

All’alba io vedrò
le sette perle che
il destino vuole farmi trovare davvero
Oh dolce melodia
sprigioni vita e
E mi fai cantare forte un messagio d’amore
Per sempre tu sarai
In fondo l’anima
Così che neanche il tempo ci può separare
Oh dolce melodia,
sprigioni vita e
Mi fai cantare forte un messagio d’amore

Dolce Melodia
Dolce Melodia"

Aoko niiskaisi ja pyyhki poskilleen valuneet kyyneleet.
"An... teeksi", hän sanoi.

Micu istui suu ammollaan. Tuo hetki sitten iloisesti nauranut tyttö alkoi itkeä kertoillessaan mennestään. Micun kävi tätä sääliksi. Poloinen. Tyttö upoutui niin kertomaansa, että oli alkanut laulaa ja se pysähdytti Micun täysin. Niin kaunis ääni.Micu hymyili rohkaisevasti Aokolle. "Ei mitään. Ei minun seurassani tarvitse hävetä. Ollakseni reilu voin kai sitten kertoa hieman omasta menneisyydestäni. Nähkääs, en tiedä siitä mitään. Heräsin vain eräänäpäivänä Ocean Melodyn rannikolla. En muista perheestäni mitään, en sitä mistä tulen... en yhtikäs mitään. Vain tämä vuosi mitä olen elänytOcean Melodyssa on mielessäni. No.. pieniä pätkiä muistan, mutta ei niistä mitään aukene. Kuten se hetki kun parvekkeelta näin tytön laulavan. En muista mitä tapahtui, kuka hän oli." Micu huokaisi syvään ja tarttui Aokoa olkapäästä. "Mutta ei surra menneitä! Ehkä sinä jonakin päivänä tapaat tämän mystisen pojan vielä! Ja kuka tietää minä saan tietää taustoistani ja kuulen tämän neidon laulun vielä kerran." Hymyili Micu ja silitti Aokon poskelta tmän kyyneleet varovasti. "Katsos, pidän hymyilevistä tytöistä." Sen sanottuaan Micu nojautui taaemmas penkillä ja katseli ohi virtaavia ihmisiä kauppakasseineen.

"Olen pahoillani", Aoko sanoi vilpittömästi, "siis, kun et muista mitään... se on varmaan kamalaa. Vaikka joskus minä kyllä toivoisin etten muistaisi mitään omasta menneisyydestäni vaan saisin aloittaa kaiken ihan alusta..."
Hän seurasi Micun katsetta ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa.
//Hän on tosi mukava//, hän ajatteli. //Ihan erilainen kuin aluksi kuvittelin... ehkä vähän turhan raisu minun mieleeni, mutta hänellä on tiettyä isovelimäistä tyyliä.//
"Niin", hän sanoi. "Ei pidä surra... hoitajani sanoi aina, että älä koskaan unohda, vaan vaali menneitä tapahtumia kuin kalleimpia aarteitasi. Mitä tärkeämpi muisto on, sitä tiukemmin siitä on pidettävä kiinni." Aoko hymyili, vaikka hänen silmänsä kiilsivätkin vielä, tällä kertaa liikutuksesta. "Ja mitä minä teen? Itken yhden pojan takia! Ei ei, ja minäkö muka olen prinsessa?"
Kesti sekunnin ajan ennen kuin Aoko tajusi taas lipsauttaneensa osan totuudesta ulos. Hän tarrasi päähänsä ja raastoi hiuksiaan.
//Ei, ei, ei taas!// hän vaikeroi mielessään. //Haluatko muuttua vaahdoksi? Jos jatkan tätä vauhtia, joudun kohta paljastamaan hänelle, kuka oikeasti olen, enkä tiedä vielä, voinko luottaa häneen!//

Micu katsoi Aokoa vakavasti. "Johan sinä merenneidoista ja prinsessoista puhut. Et kai vain ole itse yksi sellainen" Kysyi Micu huolettomasti ja sipaisi Aokon kasvoilta hiuskiehkuran korvien taakse. Micu sulki silmänsä alkoi hyräillä hiljaa

"So she took her love
For to gaze awhile
Upon the fields of barley
In his arms she fell as her hair came down
Among the fields of gold"

Micu avasi silmänsä ja hymyili Aokolle. "Mä vaan rakastan musiikkia", hänen jalkansa löi tahtia hänen katsellessaan taivaalle. "Niin se prinsessa asia. Oikeastaan uskon, että jokainen neito on sisimmässään prinsessa. hehe"

Aoko sulki silmänsä ja hengitti syvään. Jos edes puolet totuudesta...
"Okei, sinä arvasit sen", hän täräytti. "Niin että voin minä ihan yhtä hyvin kertoakin. Minä olen prinsessa, mutta en voi kertoa, mistä. Pohjoisempaa kuin täältä, kuitenkin. Tulin tänne... en enää edes muista miksi." Aoko nojasi päätään käteensä. "Niin paljon on tapahtunut. Ystäväni kääntyi juuri minua vastaan enkä ole vieläkään oikein toipunut siitä. Niin, ja pääsin vielä äsken Melody Academyyn sisään ja olin niin jännittynyt, että tärisen vieläkin..."
Aoko katsoi Micua tiukasti.
"Ja minä puhun totta, älä aliarvioi minua vain koska olen lapsi!" He katselivat toisiaan hetken ajan, sitten Aoko lisäsi vielä hiljaa: "Sinä laulat hyvin. Siis silloin kun et rääy niin kauheasti..."

"Vai että prinsessa ihan oikestikki! Juku."Hymyili Micu ja hivuttautui lähemmäs Aokoa. "Se selittää miksi sinä olet niin kaunis. Eikös satujenkin rinsessat ole niin kauniita. Mutta miksi ihmeessä olet täällä jos olet oikea rinsessa pohjoisessapäin? Ja millainen tämä melody academy on? AI PRKL!" kavahtaa Micu ja pomppaa pystyyn. "Minunkin pitäisi tosiaan johonkin kouluun hakea. Voi herttinen. Unohdin tyystin.. Missäöhän alunperin kävin koulua..?" Pohtii Micu ja hieroo leukaansa katsellen eteensä lasittuneena. "Nojaa, en tiedä", sanoo hän ja lysähtää takaisin penkille. "Ei kai sillä edes väliä, en usko että omaiseni välittävät kun eivät ole etsineet minua." Samassa Micu muistaa Aokon puhuneen stävästään. "Ai surku. Mitä hänelle oikein tapahtui? Onko siitä paljon haittaa että hän on paha? Onko hän paha..niinkuin paha paha?" Micun uteliaisuus nousee pintaan. Häntä on aina kihetonut jännitys ja mystiikka.