Lähtö – hyvästi

Aqua saapui rannalle Aalen kanssa. Hän pyyhki vieläkin hieman silmiään, mutta oli jo suurimmaksi osaksi rauhoittunut. Hän ei halunnut itkeä enää silloin, kun Yuki tulisi. Ei sitten millään.
"Olen pahoillani", Aqua mumisi Aalelle. "Me ystävystyimme juuri... ja nyt minun pitää lähteä..."
Aqua puraisi huultaan pysyäkseen rauhallisena. Hän iskosti katseensa horistonttiin.
//Auringonlaskun aikaan...//, hän ajatteli. //Se on jo melkein painunut mereen... miksei hän tule?!//

Aale oli rannalla Aquan kanssa ja kuunteli Aquan puheet
"Ei se minua haittaa", Aale sanoi ja ajatteli /paljoa ainakaan./
Aalea tuskastutti kaamea hiljaisuus ja hän sanoi vielä
"Yritä ajatella iloisia asioita" Aale sanoi lohduttaakseen Aquaa.
Aale katseli Aquan kyyneleisiä kasvoja ja tunsi itsensä surulliseksi.
/Jään varmasti kaipaamaan heitä molempia./ Aale ajtteli ja alkoi hämmästyksekseen itkeä.
Jonkun ajan päästä itku tyrehtyi ja Aale sanoi nikotellen
" An..teeksi.

"Ei se mitään", Aqua sanoi ja naurahti. "Voi Aqua Regina, katso nyt meitä... mehän pillitämme kuin pikkulapset..."
//Ajattele iloisia asioita//, Aqua komensi itseään. //Ajattele jotain iloista...//
Mutta se ei onnistunut. Vaikka Aqua kuinka koetti, levottomuus tunkeutui koko ajan ajatusten päälle.
//Missä hän on?// Aqua ajatteli epätoivoisena. //Miksei hän jo tule?//

"Aqua minun olisi kerrottava sinulle eräs asia..." Aale sanoi. " Se tapaamani nainen oli Aqua Regina", Aale kertoi.
Aale kertoi Reginan tapaamisesta kaiken mitä muisti.
Aale katseli Aquaa ja odotteli tämän reaktiota.
"Mitä mieltä olet siitä, että Yukia ei kuulu?"

"Siis sinä... mitä?" Aqua kysyi ällistyneenä. "Sinä tapasit Aqua Reginan? Merten jumalattaren?"
//No jaa... mikspäs ei?// Aqua ajatteli, mutta se ei ollut totta. Mistä lähtien itse Aqua Regina oli ilmaantunut maan pinnalle ja vielä ihmishahmossa? Asian oli pakko olla hyvin tärkeä, ja se lisäsi Aquan haluttomuutta lähteä entisestään.
"En tiedä", Aqua mumisi. "Missä hän on? Hänen olisi pitänyt tulla jo..."
Levottomuus alkoi vallata Aquan mielen. Ei kai voinut olla... ei... ei saanut olla...

"Niin, minä tapasin Aqua Reginan merten jumalattaren", Aale sanoi.
"Ketä sinä odottelet, Yukiako?" Aale kysyi.

"Häntä", Aqua vastasi yksinkertaisesti. "Pyysin häntä tulemaan tänne auringonlaskun aikaan, jotta voisin hyvästellä hänet... mutta..."
Aurinko oli jo melkein kadonnut horisonttiin. Mitä alemmas se laski, sitä levottomammaksi Aqua kävi ja hänen rintaansa alkoi puristaa. Voi ei... ei... ei voinut olla... historia ei saanut toistaa itseään...

"Missäköhän Yuki, Aoko ja Sara viipyvät", Aale ihmetteli.
/Missä kaikki muut ovat aurinko on jo melkein laskenut./ Aale ajatteli.
/Mitä tapahtuu jos he eivät tulekaan, Kyllä he tulevat./ Aale ajatteli tuskastuneena odottamisesta.
/Onko tuo Eela, ei se on joku toinen./
"Mitä jos he eivät tule" ,Aale ihmetteli.
"Voidaanko mennä lämpimämpään?" Aale kysyi kalisten kylmyydestä

"Ei, odota vielä vähän", Aqua pyysi. Oli kulunut jo kaksikymmentä minuuttia siitä, kun he olivat saapuneet rannalle. Missä Yuki oli?
//Jos hän ei pian tule, minä... minun pitää...//
Aqua tarrasi rintaansa ja nieleskeli. Hengitys pisti. Tuntui melkein samalta kuin silloin, kun Aoko oli lainannut helmeään ja Aqua oli yrittänyt käyttää sitä suojakilven luomiseen. Kuin jokin laajenisi hänen sisällään eikä pysähtynyt vaan teki kipeää...
//Vielä kymmenen minuuttia...//, hän ajatteli. //Voi, Yuki... Yuki... tule pian, minä pyydän!//

Päähän sattui. Aqua nosti kätensä ja hieroi otsaansa, ja toinen käsi puristi Seashell Locketia. Se oli tulikuuma ja hehkui hyvin heikosti. Tummanpunaisena...
Aqua vilkuili hermostuneesti kelloa. Mitä lähemmäksi minuuttiviisari liikkui kuutosta, sitä pahemmaksi tunne kävi. Samalla Aqua alkoi tuntea jotain muutakin. Raivoa.
Kello tuli puoli.
Samassa rannan halki kiiri huuto, joka tuntui seisauttavan veret suonissa. Kesti hetken, ennen kuin Aqua tajusi huutavansa itse. Hän oli vajonnut polvilleen vedenrajaan, piteli päätään ja huusi kovempaa kuin koskaan. Hän tunsi halkeavansa. Pettymys ja epätoivo risteilivät hänen sisällään, mutta myös viha ja suru.
//Hän ei tullut... hän... hän...//

Aale katseli huolestuneena Aquaa, koska ei osannut tehdä mitään tämän auttamiseksi.
Aale huomasi silmänurkastaan Aokon juoksevan heitä kohti kahden tytön kanssa, joita Aale ei tunnistanut.
Heti kun oli huomannut Aokon tulevan hän katsoi kelloa ja tiesi heti mistä se johtui, Yuki ei tullut.
Aale keskittyi Aquaan, mutta ei tiennyt miten auttaa, /Toivottavasti Aoko keksii miten Aquan oloa voi helpottaa./ Aale ajatteli huolestuneena.

Eela oli Aquan ja Aalen lähdettyä hortoillut ympäriinsä ja tuli nyt rannalle.
Samassa hän huomasi Aalen kauempana Aquan kanssa, joka oli vaipunut maahan. Samassa hän huomasi kolmen tytön juoksevan Aquaa ja Aalea kohti.
Eela päätti itsekin mennä sinne ja samassa hän jo pyrähtikin juoksuun.
"Mitä on tapahtunut?" Eela kysyi Aqualta juostuaan Aalen viereen.
" En tiedä", Aale vastasi totuudenmukaisesti.
Eela oli todella huolissaan ja mietti kunpa ne kolme tyttöä keksisivät jotain joka auttaisi Aquaa.

Aoko juoksi nopeammin kuin muisti koskaan juosseensa. Hänen jalkansa vilistivät hiekalla niin nopeasti, ettei hän pian edes tuntenut niiden osuvan maahan. Tuollainen kirkaisu saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa, mutta sellaista ei ollut tapahtunut moneen vuoteen. Edellisestä kerrasta oli jo kahdeksan vuotta...
//Aqua...//, hän ajatteli kauhuissaan. //Voi, ole kiltti, äläkä toista historiaa! Älä toista sitä... en halunnut sinulle käyvän näin...//
"Aquaaaaa!" Aoko huusi ja putosi polvilleen Aqua viereen, mutta paiskautui samassa taaksepäin. Jokin voima osui lujaa hänen ruumiiseensa ja heitti hänet kauemmas. Jopa Aalekin joutui perääntymään, kun Aqua alkoi hehkua voimakasta valoa. Se oli ensin syvän ruusunpunaista, mutta tummeni sitten. Aoko perääntyi kauemmas: tytöstä hehkui negatiivista energiaa, johon hän ei halunnut osua.
"Aqua...", Aoko kuiskasi.

"Mitä tapahtuu?" Aale kysyi todella huolissaan.
"Minä olen Eela ja kysyisin samaa" Eela sanoi.
"Keitä te olette?" Aale ja Eela kysyivät kahdelta Aokon mukana juosseelta tytöltä, vaikka katsoivatkin Aquaa.

Aqua aisti enää vain hämärästi, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän kuuli Aokon huutavan, mutta hän ei halunnut tämän tulevan lähelle. Juuri nyt hän ei halunnut kenenkään tulevan lähelle.
Hän ei ollut koskaan kokenut vastaavaa tunnetta. Lähinnä sitä oli ollut, kun hän oli löytänyt kymmenen vuota sitten äitinsä kuolleena, mutta tämä oli jotenkin paljon pahempaa.
"Minä rakastin häntä!" Aqua huomasi äkkiä huutavansa. "Ja nyt hän on hylännyt minut! Ja jos minulla ei ole häntä... minulla ei ole enää ketään!"
Hänen huutonsa yltyi kiljunnaksi. Hänen päänsä oli halkeamaisillaan ja Seashell Locket tuntui olevan tulessa.
//Mitä syytä minulla on enää elää?// Aqua ajatteli. //Hiiteen Itämeri ja hiiteen Ocean Melody! Hiiteen se, että minusta olisi tullut prinsessa... olisin vain halunnut jäädä tänne Yukin luokse!//
Oliko hän huutanut äskeisen ääneen? Sitä hän ei tiennyt... toisaalta, hän ei tiennyt enää mitään.

Aquan korvissa soi. Polte ja kipu yltyivät lähes sietämättömiksi, mutta Aqua nousi seisomaan. Aurinko oli laskenut kokonaan ja rannalla oli täysi pimeys. Aqua tunsi sen saman pimeyden hiipivän omaan sieluunsa.
//Minä en ole enää Aqua Mizuiro... minä en ole enää mitään!//
"Black Pearl Voice!"

Seashell Locket aukeni. Hehku Aquan ympärillä tummeni tummenemistaan, kunnes se oli täysin mustaa. Hiuksista tuli mustat, ja hänen muuntautuessaan puku ei ollut enää punainen, vaan yönmusta ja violetti. Varmuuden antoi E-Pitchi, jonka keskellä oli musta helmi.
Aqua suoristautui, ja uusi Black Pearl Mermaid Princess seisoi muiden edessä.

Chiyo pysäytti Tsubomin paidanhihasta siinä samalla, kun hän tunsi negatiivista energiaa. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Tsubomin hämmentyneestä ja huolestuneesta ilmeestä päätellen tämä tunsi enemmän tai vähemmän samoin. Chiyo ei ymmärtänyt yhtään, mitä oli tekeillä. Nopealla tilannekatsauksella hän huomasi, että maassa makaavalle tytölle oli sattunut jotain ja Aokon ilmeestä pääteltynä tyttö oli Aokolle tärkeä. Chiyo oli liian keskittynyt Aokoon ja toiseen tyttöön ettei huomannut kahta samannäköistä tyttöä eikä kuullut heidän kysymystään. Toisella korvalla hän kuuli Tsubomin sanovan: "Minä olen Tsubomi.. Ja tässä on sisareni Chiyo". Chiyo epäröi hetken. Pitäisikö hänen yrittää lähettää positiivista energiaa tai jotain? Yhtäkkiä Chiyolle outo tyttö huusi. Chiyo oli ymmällään, mutta samaanaikaan hänen aivoissaan raksutti. Oliko hän kuullut tästä joskus ennenkin? Musta hehku oli niin kirkas, että Chiyon oli pakko sulkea silmänsä. Avattuaan ne uudelleen hän näki edessään oudon tytön seisovan. Tytön ilme oli kuitenkin outo ja hän oli erinäköinen ja pukeutunut mustaan ja violettiin. "Kuka sinä olet?" Chiyo sanoi. Chiyo tunsi Tsubomin tulleen lähemmäs. Hän tiesi, että Tsubomi tunnisti hänen äänestä. Chiyo oli jännittynyt ja epäröivä. Chiyo tunsi Tsubomin energian lähellään. Hän aavisti tämän olevan valmis loitsimaan milloin tahansa. Tsubomi oli jo lähettänyt energiaa käsiinsä. Chiyoa pelotti. Hänestä tuntui, että pian tapahtuisi jotain kauheaa.. Pian hänen saattaisi olla aiheellista puolustautua jotenkin. Tilanne oli kammottava. Chiyo ei ymmärtänyt mitään, mutta hän tunsi vaaran.

Aqua piti silmiään kiinni. Mitä oli tapahtunut? Kipu... huuto... muutos... mutta tämä tuntui jotenkin oikealta.
"Kuka minä olen?" Aqua toisti ja avasi silmänsä. Nyt hän näki itsensä. Puku hänen yllään... hänen hiuksensa... helmensä... "Kuka minä olen?"
Samassa häntä alkoi naurattaa. Ensin hiljaa, mutta pian hän jo nauroi niin kovaa, että se kaikui rannalla kuin hänen äskeinen huutonsa. Samalla taivaalla jyrähti ja salama halkoi mustaa taivasta. Heti sen perään tuli toinen, ja mustat pilvet vyöryivät taivaalle. Kyllä... tämä tuntui jotenkin... oikealta.
"Minä olen Aqua!" hän julisti. "Black Pearl Mermaid Princess, Musta merenneitoprinsessa!"

Aoko oli jähmettynyt paikoilleen siihen, mihin Aquasta säteilevä energia oli hänet paiskannut. Hän katsoi silmät selällään parhaan ystävänsä muodonmuutosta, vuolaat kyyneleet poskilleen valuen.
"A-Aqua... si-sinä..."
Aoko nousi täristen seisomaan ja astui lähemmäs. Ei, ei voinut olla! Hän oli niin kovasti yrittänyt estää tätä tapahtumasta...
"Sinä et voi... sinä et voi olla..."
Aqua kääntyi häneen päin. Kaikki oli muuttunut: hiukset ja Seashell Locket, helmi... jopa Aquan silmät olivat erilaiset. Ennen kirkkaan siniset silmät olivat nyt tumman ruskeat, melkein mustat. Ja niiden ilme oli julkea.
"Tämä on sinun syytäsi...", Aqua sihisi. Hän kohotti kätensä ja huitaisi, ja Aoko paiskautui kaksi metriä taaksepäin ja selälleen hiekalle. "Kaikki on SINUN SYYTÄSI! Sinä pakotit minut tähän!"
"Aqua, minä...", Aoko huudahti, muttaei kyyneliltään saanut enempää ääntä suustaan. Hänen paras ystävänsä, joka oli huolehtinut Aokosta aina hänen syntymästään asti...

Jostain kuului musiikkia. Aqua kohotti katseensa, ja hymy levisi hänen kasvoilleen. Sekään ei ollut enää ennallaan, vaan hymy oli ilkeä, vahingoniloinen, aivan toisenlainen kuin ennen. Aoko tunsi sydämensä hakkaavan lujaa.
"Sinä olet säälittävä", Aqua totesi ja katsoi Aokoa. "Mietipä, jos olisitkin tehnyt minusta Itämeren prinsessan... mitä se olisi hyödyttänyt?" Hän nauroi julmasti. "Ja nyt saat muistaa tämän ikuisesti... sinä teit minusta tällaisen!" Sitten hän nosti E-Pitchin suunsa eteen ja lauloi, ja jopa ääni oli muuttunut: se ei ollut enää lempeä vaan paha, melkein epätoivoinen.

"Cambierà,
Con la neve riuscirò
a spegnere il male che c'è qui
Che non può più dividerci.
E le bugie
Che qualche volta sentirò,
le trasformerò in gioielli
Di purezza e fedeltà!
Mare che
Mi incanti come il cielo blu.
Le tue principesse lottano,
non le abbandonare mai!
Tu guidaci
E il nostro sogno arriverà
Sulla stella del destino,
giustizia tornerà!

L'assoluto di un amore può
Rendere caldo un vento freddo
vincendo le difficoltà
Che nella vita incontrerà!
Riaccende ogni cuore che
Da troppo tempo ormai
Si era spento.."

Aoko kiljui tuskissaan ja vajosi polvilleen korviaan pidellen.
//Lopeta se, lopeta, minä pyydän...//, hän rukoili mielessään ja avasi vuotavat silmänsä. "Aqua! Ole kiltti ja lopeta!"
Aqua lopetti laulunsa ja katsoi Aokoa.
"Mikäpä siinä", hän sanoi ja kääntyi ympäri. Hän otti askeleen eteenpäin, kohti merta. Kahlattuaan vyötärönsyvyiseen veteen hän kääntyi vielä katsomaan toisia.
"Me tapaamme vielä...", hän sanoi hiljaa ja sukelsi mereen. Sitten hän oli poissa.

"Aqua", Aale sanoi hiljaa.
"Aoko, mitä tapahtui?" Aale kysyi ja pelkäsi vähän.
Aale vain katsoi Aquaa, eikä pannut mitään muuta huomioon yht äkkiä hänestä tuntui oudolta ikään kuin maa liikkuisi.
"Maanjäristys!, Aale huusi.
Eela jäykistyi paikoilleen heti kuullessaan Aquan sanat, mutta liikkui poispäin, kun kuuli Aalen sanat.
Aale juoksi Aokon luokse ja kumartui tutkimaan tätä.
"Ei hätää selvisit säikähdyksellä, Aale sanoi
"Aqua lähti, mitä hänelle tapahtui?" Eela ja Aale kysyivät.

Tsubomi ei ehtinyt tehdä mitään. Ennen kuin hän kunnolla edes tajusi, hänen korvansa olivat tulessa. Tuo laulu satutti hänen korviaan.. Hän ei kestänyt sitä. Tsubomi kuuli Chiyon kiljahtavan yllättävästä tuskasta. Häntä suututti. Tuo Aquaksi itseään kutsuva musta tyttö satutti hänen siskoaan ja Aokoa ja kaiken lisäksi vielä puhui outoja. Kun laulu loppui, Tsubomi hengitteli hiljaa ja keräsi voimia. Anteeksiantamatonta... Tämä on täysin anteeksiantamatonta! Hän kihisi raivosta. Miten Aqua kehtasikin käyttää laulua näin? Miten tämä kehtasikin satuttaa Chiyoa! Tsubomi näki Aquan menevän eteen. "Kuulepas nyt!" Tsubomi huusi. "Älä luulekaan lähteväsi noin vain!". Tsubomi hyppäsi Aquan perässä veteen. Hän ei itsekään tiennyt mitä hän aikoi. Hän oli järjettömän vihainen ja halusi vain kostaa. Nopeasti Tsubomi oli jo veden alla merenneitona.

"Minä en usko sitä", Aoko itki. "Miten näin saattoi tapahtua? Miten Aquasta voi tulla paha?"
Koko elämänsä Aoko oli ajatellut Aquaa lempeänä, kaikkia rakastavana tyttönä, joka ei pystyisi tekemään pahaa kenellekään. Ja nyt hän muuttui mustaksi merenneidoksi ja käytti lauluaan häntä vastaan. Ei se voinut olla totta!
"Mitä me teemme?" hän kuiskasi. "Miten me voimme koskaan taistella häntä vastaan? Mitä me teemme?"
Samassa Aoko näki jonkin viuhahtavan ohitseen ja ryntäävän veteen. Hän näki vilahdukset vaalean violetteja hiuksia, ennen kuin Tsubomi sukelsi mereen.
"Tsubomi! Älä! Se ei hyödytä!" Aoko huusi ja nousi seisomaan, mutta Tsubomi oli jo sukeltanut.

Chiyo oli lähes pyörtynyt yllättävään kipuun. Vaikka laulu loppui Chiyosta tuntui, ettei tuska loppuisi ikinä. Yhtäkkiä Aqua oli kadonnut ja Tsubomi juossut veteen. "Tsubomi!" Chiyo huusi. Tsubomi oli ehtinyt jo kadota meren alle. Chiyo hätiköi. Hän ei uskaltanut mennä mereen. Hän ei pitänyt siitä muutenkaan ja tällä hetkellä meri näytti valtavan isolta ja pelottavalta. Mitä hän tekisi, jos Tsubomi ei tulisi pian takaisin? Chiyo kääntyi katsomaan Aokoa. "Mitä... ihmettä... täällä...tapahtuu?" hän takelteli. Hän oli järjettömän peloissaan. Chiyo kyykyistyi maahan estääkseen itseään tärisemästä. Mihin Tsubomi meni? Missä hän on? Jos hän ei tule pian takaisin... Chiyo alkoi jo panikoida. Kaikki oli outoa, kaikki oli pelottavaa... Voi jospa isä vain olisi vielä elossa ja Chiyo voisi vain olla turvassa.

Aale itki ja itki, hänen korvansa olivat vieläkin kuin tulessa, mutta Aale ei siitä välittänyt.
"Meidän pitää auttaa Aquaa!" Aale sanoi /Kunpa vain keksisin miten./ Aale ajatteli.
"Aoko, miten Sarasta tuli hyvä?" Aale kysyi.
Aale ajatteli, että jos Sarasta oli tullut hyvä niin sitten Aquastakin saataisiin vielä hyvä.

Tsubomi ui nopeasti meressä. Hän ei kuitenkaan enää nähnyt Aquaa. "Hei sinä paholainen! Mitäs siinä pakenet, tule vain esiin!" Tsubomi huusi raivoissaan. Hän kyllä näyttäisi mitä tapahtui sellaiselle, joka satutti Chiyoa tai ketään muutakaan, josta hän välitti. Meri oli oudun sakeaa ja tummaa. Johtuiko tämäkin siitä Aquasta vai kuvitteliko Tsubomi vain kaiken vihoissaan? Hän pysähtyi. Tsubomille oli jo tullut ikävä Chiyoa. Mitenköhän Chiyo jaksaa? Voi ei, minä jätin hänet yksin! Minun on palattava takaisin Tsubomi kääntyi lähteäkseen takaisin, mutta hänen katseensa iskostui pohjaan. Mitä siellä oli? Tsubomi ui näkemänsä esineen luokse. Se oli sammaloitunut simpukasta tehty kampa. Kampa oli niin sammaloitunut ettei Tsubomi voinut erottaa, minkä värinen se oli. Tsubomi päätti ottaa kamman mukaansa. Jos ei muuta, niin hän puhdistaisi sen ja antaisi Chiyolle. Niin... Tämä saattaisi piristää siskoa. Tsubomi otti lujaa vauhtia ja ui nopeasti takaisin rantaan. Heti ensimmäiseksi hän huomasi Chiyon kyyristyneenä maahan ja juoksi huolestuneena tämän luokse. Tsubomi kiirehti halaamana siskoaan. "Chiyo! Chiyo siskosein, ei enää ole mitään hätää", Tsubomi lohdutti. "Anteeksi, että jätin sinut yksin". Chiyo rauhottui heti tuntiessaan siskonsa lähellään ja paniikki heltisi. Turvaten Tsubomiin Chiyo nousi ylös. Hän oli edelleen järkyttynyt, mutta enää hänen ei tarvinnut olla huolissaan siskostaan. Kun Tsubomi näki Chiyon olevan kunnossa, hänen huolensa väistyi ja viha nousi taas valloilleen. "Minä vihaan häntä! Kuinka hän kehtasi tehdä näin... Anteeksiantamatonta. Anteeksiantamatonta!" Tsubomi raivosi. Hän puristi kampaa nyrkissään. "Minä vielä näytän hänelle. Minä lupaan näyttää hänelle!".

Aale oli helpottunut Tsubomin palatessa turvassa, mutta kysyi Aokolta uudelleen
"Miten Sarasta tuli taas hyvä?"
Aale katseli ympärilleen, mutta ei osannut sanoa mitään muuta kuin
"Näitkö Aquaa?"
/Miten voin tehdä hänestä taas hyvän?/ Aale mietti.
Eela vain seisoi paikoillaan ja katseli merelle
"Katsokaa!" Eela sanoi.
Aale katsoi ja huomasi meressä jotain.

"Sara kai vain... hän vain jotenkin heräsi järkiinsä ja katui tekojaan. Minulle ei koskaan annettu kokonaiskuvaa tapahtumista, minut kasvatettiin niin suojassa", Aoko sanoi nieleskellen ja tuijottaen merelle. Hän ei näyttänyt sitä päällepäin, muta Tsubomin sanat satuttivat häntä. Hän tiesi, että jos tyttö olisi tuntenut Aquan ennen tätä, hän ei sanoisi juuri nyt noin. Kuka tahansa, joka tunsi Aquan, tiesi syvällä sisimmässään tämän olevan hyvä ihminen.
//Minä haluan auttaa häntä//, Aoko ajatteli ja nosti katseensa taivaalle. Pimeys oli laskeutunut, mutta nyt taivaalle oli noussut kuu ja tähtiä, jotka valaisivat rantaa kalpealla valollaan. Aoko joutui taistelemaan uusia kyyneliä vastaan.
"Haluan auttaa häntä", hän sanoi ääneen. "Vaikka hän on immuuni laululleni, aion löytää tavan, jolla saada hänet ennalleen. Hän on kuin isosiskoni. Rakastan häntä. Ja Tsubomi..." Hän kääntyi tyttöön päin. "Jos aiot taistella Aquaa vastaan, taistelet myös minua vastaan. En kiistä sitä, etteikö hän olisi tehnyt – ja tulee taatusti tekemäänkin – väärin, mutta en suostu tuhoamaan häntä. Etsin keinon satuttamatta häntä enkä välitä, vaikka menettäisin omankin henkeni samalla!" Hän mulkoili toisia kuin sanoakseen, että yrittäkääpä väittää vastaan!
Samassa Aalen seurassa oleva täsmälleen tämän näköinen tyttö – hän oli tainnut sanoa nimekseen Eela – huudahti jotain ja osoitti mereen. Aokokin kääntyi katsomaan ja nosti henkeään haukkoen kätensä silmiensä suojaksi kirkkaan valkoiselta hehkulta, joka kohosi merestä.
//Aqua?// Aoko ajatteli toiveikkaana, ehkä tyttö olikin saanut järkensä takaisin... mutta merestä kohoavassa suuressa, valkeassa kuplassa ei ollut Aqua.