Meridemoneiden hyökkäys

Alkuosa Pearl Cafén Kiireinen työpäivä -topicissa.


Aqua seisoi rannalla kasvot merelle päin ja pyyhki silmiään vihaisena. Aoko ei tajunnut. Ei hän oikeastaan tajunnut sitä itsekään. Oliko hän sitten ihastunut Yukiin? Ehkä vähän... mutta he olivat vasta tavanneet vähän aikaa sitten... mikä häntä oikein vaivasi?!
Aqua huokaisi.
//Ehkä ei olisi pitänyt huutaa//, hän ajatteli. //Eihän se Aokon syytä ole, jos minä ihastun ihmiseen. Hän vain... toi sen esiin väärällä tavalla... pitäisi varmaan pyytää anteeksi.//
Aqua kääntyi takaisin aikomuksenaan mennä takaisin kaupunkiin ja pyytää Aokolta anteeksi, mutta...

Äkkiarvaamatta hän kuuli takaansa outoa sähinää. Aqua tunsi jäykistyvänsä. Ei voinut olla... ei saanut olla... tuo sähinä, joka oli piinannut häntä hänen pahimmissa painajaisissaan...
Aqua kääntyi nopeasti ympäri. Merestä nousi kymmenittäin meridemoneja, jotka lähestyivät häntä uhkaavasti sihisten. Vedestä ja varjoista koostuvat otukset tuijottivat häntä armottomasti julmilla, sähkönsinisillä silmillään ja niiden teräväkyntiset sormet olivat kammottavasti koukussa. Osa jatkoi matkaansa kaupunkiin, mutta seitsemän ahdisti Aquan kallioita vasten ja saartoivat hänet.
//Olen ansassa//, Aqua ajatteli hampaita purren. //Voi, jos olisinkin merenneitoprinsessa, saisin nämä hetkessä katoamaan...//
No, ehkä tämä olikin odotettavissa jossain vaiheessa. Olivathan hänen vanhempansakin kuolleet meridemoneiden käsissä. Ainakin hän saisi seurata heitä tuonpuoleiseen kuolemalla samalla tavalla.
"Mutta en silti aio antautua taistelematta!" Aqua kirkaisi ja ryntäsi lähimmän demonin kimppuun.

Otukset olivat kuitenkin liian voimakkaita hennolle, neljätoistavuotiaalle tytölle, ja nopeasti Aqua huomasi olevansa alakynnessä ja haavoittunut. Huohottaen hän piteli vertatippuvaa käsivarttaan ja perääntyi selkä kalliota vasten. Meridemonit lähestyivät jälleen uhkaavasti sähisten.
//Tämä on loppuni//, Aqua ajatteli ja sulki väsyneenä silmänsä. //Äiti... isä... olen pian taas luonanne!
//Yuki...//
Aqua tunsi kyynelten kirvelevän luomiensa alla.
//Hyvästi, Yuki//, hän ajatteli. //Toivotan onnea etsintöihisi...//

"IceSword!" Yuki huusi ja halkaisi yhden meridemoneista jäästä luomalla miekalla. "No niin häipykäähän siitä ja jättäkää Aqua rauhaan." Yuki huusi siirtyen Meri demonien ja Aquan väliin.

Meridemonit sähisivät vihaisesti ja yksi lähestyi Yukia jolloin Yuki heilautti miekkaansa haavoittaen meridemonia. "Minä varoitan yksikin askel ja viipaloin teidät."

"Yu... Yuki?" Aqua kysyi heikosti. "Sinä... tulit..."
Voi ei – silmissä alkoi sumentua. Aqua tunsi jalkojensa pettävän alta ja valahti istumaan selkä kalliota vasten. Terävä kivi raapi selkää hänen valuessaan sitä pitkin maahan, mutta se ei haitannut.
//En tiedä, kuolenko...//, Aqua ajatteli ja katsoi hymyillen Yukia. //Pääasia, että sain nähdä sinut vielä.//

Yuki huomasi Aquan menettävän tajuntansa. "Koita kestää Aqua!" Yuki huusi ja nosti tämän selkäänsä. /Hänet on saatava jonnekkin turvaan jossa voin hoitaa häntä./ Yuki ajatteli ja huomasi luolan vähän kauempana. /Tuo saa kelvata/ Yuki ajatteli ja lähti juoksemaan luolalle meridemonit melkein perässä. Pstyään luolalle hän jädytti luolan suuaukon umpeen jättäen vain pienen raon josta pääsi luolaan ilmaa. Yuki kaivoi taskustaan kynttilän ja tuli tikun ja asetti kyntilän kivelle ja sytytti sen. Hän laski Aquan maahan ja sitoi tämän haavat repimällä takkinsa suikaleiksi.

Aqua tunsi häilyvänsä jossakin tajuttomuuden rajamailla. Sumeasti hän saattoi aavistaa nojaavansa taas kylmää kiveä vasten, tällä kertaa jonkinlaisessa luolassa. Meridemonit yrittivät puskea tiensä läpi luolaan, mutta Yukin esteeksi luoma jääseinämä oli paksu. Toivottavasti se kestäisi.
Aqua avasi silmänsä kokonaan ja katsoi Yukia.
"Olen pahoillani", hän mumisi. "Olen pahoillani, että minusta on näin paljon huolta ja vaivaa. Jos en olisi huutanut Aokolle..." Mutta sitten Aqua äkkiä muisti, miksi oli ylipäätään huutanutkaan tytölle ja vaikeni. Varovasti hän nousi istumaan hieman suoremmassa, vaikka haavoihin koskikin, ja käänsi katseensa.

"Yritä olla liikkumatta kovinkaan paljoa." Yuki sanoi sitoessaan haavoja. "Sinun on parasta levätä ja kerätä voimia, sillä en tiedä kuinka kauan tuo jääseinämä estää noita otuksia." Yuki sanoi. /Toivottavasti kaupungissa kaikki on hyvin./ Yuki mietti.

Aqua ei kuunnellut Yukia vaan nousi seisomaan ottaen tukea kallioseinämästä.
"Ehkä luola jatkuu syvemmälle. Ehkä jostakin pääsee ulos", hän sanoi uhmakkaasti ja yritti lähteä eteenpäin, mutta jalat pettivät alta melkein heti. Aqua vajosi huohottaen maahan.
//Hitto, olen menettänyt paljon verta//, hän ajatteli. Hiki norui pitkin hänen otsaansa eikä hän nähnyt vieläkään kovin tarkasti. //En saa luovuttaa... en nyt... äiti ja isä eivät olisi koskaan sallineet sitä.//
Kaikki pyöri Aquan silmissä. Hän nojasi jälleen seinään ja koetti otsaansa. Se tuntui tulikuumalta.
//Ihmeellistä, että merenneidolle voi nousta kuumetta//, hän ajatteli huvittuneena. //Minua huimaa...//
Varovasti Aqua katsoi Yukia. Poika istui myöskin maassa nojaten kallioon ja tuijotti nyt jääseinämää vakavana, muttei vaikuttanut edes näkevän sitä. Hän näytti ajattelen ankarasti.

"Olen pahoillani", Aqua sanoi taas. "On minun syytäni, että olet nyt täällä jumissa. Jospa olisinkin vain kuollut tuonne..."

Yuki katsoi Aqua ja silitti tämän poskea. "Ei tämä sinun syytäsi ole vaan noiden tuolla seinämän tuolla puolen." Yuki sanoi ja kosketti Aquan otsaa. /Hänellä on kuumetta, eikä minulla ole lääkettä./ Yuki ajatteli huolissaan. "Sinut pitäisi saada lääkäriin, olet huonossa kunnossa." yuki sanoi huolissaan.

"Äh..." Aqua tunsi otsansa poltteen leviävän poskille, kun Yuki kosketti häntä. Nopeasti hän laski katseensa peittääkseen hämmennyksensä.
"Meidän on kuitenkin varmaan pysyteltävä täällä", hän sanoi. "Tai siis, jos löytäisimmekin ulos, nuo tappaisivat meidät sinä silmänräpäyksenä, kun astumme ulos täältä..." Sanoessaan sen Aquaa alkoi hieman huolestuttaa. Mitä jos luolaan olisikin toinen sisäänkäynti? Sitä kautta meridemonit saattaisivat päästä sisään, löytää heidät ja...
Aquaa puistatti.
//En saa antaa paniikille valtaa//, hän muistutti itseään. //Pysy vain rauhallisena ja lepää, ei tässä kuinkaan käy... ennemmin tai myöhemmin niiden on pakko lähteä...//

Aquaa väsytti hirvittävästi. Hän tuumi, että olisi varmaankin parempi levätä hieman, sillä ei tiennyt, mitä tapahtuisi, jos he pääsisivätkin ulos luolasta. Aqua nojasi itsensä seinämää vasen ja sulki silmänsä, ja melkein kuin unet olisivat vain odottaneet sitä, että hän levähtäisi, ne ryöpsähtivät hänen silmiensä eteen. Akiko makaamassa kalliosyvennyksessä raadeltuna verinen usva ympärillään... yöt yksin pienessä makuusopessa prinsessan palatsissa... musertava suru, kun tieto prinsessa Aikon kuolemasta levisi ympäri valtakuntaa... huoli Aokon joutuessa jättämään valtakuntansa... suru ja viha hänen riideltyään Aokon kanssa... pelko, jota hän nyt tunsi...
Aqua tunsi kyynelten valuvan kasvoille, kun hän muistojen välähdellessä mielessä vaipui hyvin levottomaan uneen.

Yuki pyyhki Aquan kyyneleita ja veti tämän syliinsä. "Koitahan nukkua vähän." Yuki kuiskasi. "Tarvitset voimia." Yuki sanoi hiljaa ja vilkaisi seinämää jonka toiselta puolelta kuului kuinka Demonit yrittivät pyrkiä sisään. /Minun on luultavasti vahvistettava tuota pian, tai ne pääsevät sisään./Yuki ajatteli.

Aqua kampesi itsensä väkisin takaisin hereille ja raotti toista silmäänsä. Hän huomasi Yukin tuijottavan jääseinämää huolestuneen näköisenä.
"Tee se mitä sinun täytyy tehdä, älä minusta huoli", hän mumisi ja nukahti sitten.

Yuki katsoi Aquaa. "Yritä sinä vain levätä, eivät ne vielä pääse tuosta läpi." Yuki sanoi Aqualle. /Eivätkä pääse jos minä voin sen estää, tuhoan ne itse jos ne murtavat tuosta läpi ja jäädytän joka ikisen Meridemonin./ Yuki ajatteli.

Kului melkein tunti. Aqua tunsi uniensa pikkuhiljaa rauhoittuvan, ja lopulta hänen jälleen havahtuessaan hän tajusi nähneensä vain pelkkää mustaa silmiensä edessä. Hetkeksi hän sulki silmänsä ja huokaisi kiitollisena. Taivaan kiitos.

"Ne ovat siinä edelleen?" Aqua kysyi ja avasi silmänsä kokonaan. Totta: meridemonit kiertelivät edelleen Yukin jääseinämän edessä ja sähisivät toisilleen jotain uhkaavasti kirouksilta kuulostavaa. Aqua värähti nähdessään niiden väläyttelevän kynsiään toisilleen. Hän oli päättänyt, ettei ainakaan kuolisi noihin, ei ainakaan nyt. Todennäköisyys oli vain uhkaavan suuri.

Hiljaisuus alkoi käydä painostavaksi. Aqua yritti juuri miettiä jotain sanottavaa, kun hänen katseensa harhaili jääseinään. Hänen mittaillessaan sitä katseellaan yksi asia osui hänen silmiinsä.
"Yuki... meillä taitaa olla ongelma."

Yuki ihmetteli mitä Aqua tarkoitti. "niin mikä ongelma?" Yuki kysyi. /Toivottavasti ei mikään iso ongelma./ Yuki ajatteli huolissaan.
(Gomen, lyhyt.)

"Tuo sinun jättämäsi ilma-aukko", Aqua kuiskasi ja osoitti pientä aukkoa jääseinämän reunassa. "Se on heikko kohta muurissa. Jos nuo huomaavat sen..."
Mutta Aquan lause keskeytyi rysäykseen. Yksi meridemoneista oli nähnyt Aqua osoittavan aukkoa ja huomannut sen, ja nyt otukset yrittivät puskea tiensä läpi seinämästä kohdistaen iskut aukon läheisyyteen. Aukon reunaan ilmestyi särö, joka laajeni joka iskulla.

Aqua kalpeni entisestään ja kirosi hajamielisyyttään.
"Mitäs nyt tehdään?" hän kysyi ja nousi seisomaan.

Yuki juoksi jää seinämän luokse ja Yritti vahvistaa seinämää. "Jos nuo pääsevät läpi, niin minä pidättelen niitä niin kauan että sinä saat aikaa Paeta." Yuki Huusi.

Aqua kauhistui. Sitten hänen kasvoilleen kohosi uhmakas ilme.
"Ei käy!" hän ilmoitti lujasti. "Minä en jätä sinua tänne, ne tappavat sinut!" Hän käveli Yukin viereen ja painoi kätensä jääseinää vasten. "Minä tein sen virheen kerran aiemminkin", hän sanoi hiljaa. "Jätin äidin ja isän yksin noita otuksia vastaan ja löysin heidät myöhemmin kuolleina. En aio toiste jättää ihmisiä, joista välitän, kuolemaan minun takiani. Joko tulet mukaan tai sitten minä jään tänne."

Yuki katsoi Aqua. "Jos sinulle sattu jotain, en pysty katsomaan Aokoa kasvoihin. Olet sitäpaitsi haavoittunut, taistellaksesi." Yuki sanoi ja silitti Aquan poskea. "Älä huoli, minä pärjään kyllä, haluan että sinä olet turvassa, eikä sinuun ikinä satu." Yuki sanoi.

Aqua puri huultaan tuntiessaan silmiensä taas kirvelevän. Hän olisi halunnut sanoa jotain, vastustaa, jäädä... Mutta ennen kuin hän oli tehnyt päätöksensä, hän oli halannut Yukia tiukasti ja kuiskannut:
"Olethan sitten varovainen! En... en kestä jos sinulle tapahtuu jotain." Sitten hän perääntyi hitaasti kaksi askelta ja lähti lopulta juoksemaan poispäin.

Juostuaan muutaman minuutin hän löysi lopulta pienen aukon luolan seinämässä. Se oli melko pieni, mutta tarpeeksi suuri, että hoikka tyttö mahtui siitä. Aqua tarttui aukon reunoihin ja oli aikeissa työntyä ulos, kun luolasta kantautui meridemonien karjaisuja ja toinen huuto, joka kuului ihmiselle...
"Yuki!" Aqua huusi, mutta seisoi yhä paikoillaan kuin kivettyneenä. Kyyneleet valuivat poskille, kun hän kömpi ulos luolan aukota ja juoksi pois kohti kaupunkia, jättäen Yukin, aivan kuten...
Aivan kuten kymmenen vuotta sitten.


MizuiroAqua siirtyy väliaikaisesti Pearl Cafén Kiireinen työpäivä -topicciin.

Yuki hieman yllättyi Aquan halatessa häntä ja kun Aqua lähti juoksemaan pois hän seurasi Aquaa katseellaan. Äkkiä hän kuitenkin kuuli suuren räsähdyksen ja pian meridemonit hyökkäsivät luolaan. "IceBlade!" Yuki huusi ja loi käteensä jäämiekan jolla halkaisi kaksi otusta kahtia, mutta ei huomaa yhtä joka viiltää häntä kylkeen. Yuki tuntee jotain lämmintä valuvan hänen kylkeään pitkin ja Yuki perääntyy taaemmas. "Tästä te ette pääse." Yuki sanoo vaikka hänen silmänsä ovat väkisin painumassa kiinni. 'Aqua, olen pahoillani.' Yuki ajatteli ennen kuin kaatui maahan.

"Red Pearl Voice!"

Aqua ei merenneitoprinsessana ollut koskaan muuntautunut, mutta tunne oli mitä ihmeellisin. Hän tunsi uuden voiman virtaavan itseensä ja kuohuvan hänen sisällään. Hän aavisti hämärästi, että hänen hiuksensa pitenivät melkein yhtä pitkiksi kuin Saralla, hänen vaatteensa muuttuivat tulenpunaiseksi leningiksi ja helmi hänen kädessään muuntui E-Pitchi-mikrofoniksi. Hän oli niin keskittynyt uuteen voimaan, että kesti jopa hetken, ennen kuin hän jälleen heräsi uuteen rooliinsa.
Näky oli kamala: Yuki makasi luolan lattialla oikea kylki yltä päältä veressä demonit parveilemassa ympärillään. Aqua ei tiennyt, oliko poika kuollut vai ei, mutta raivo leimahti hänen sisimpäänsä.
"Te kurjat! Tästä ette selviä!" hän huusi meridemoneille. Ne näyttivät vihdoinkin huomaavan hänen paikallaolonsa ja vaikuttivat hämmentyneiltä hänen uudesta olomuodostaan.
Aqua sulki silmänsä kuullessaan tutun pianomelodian korvissaan.
//Nuo otukset murhasivat minun vanhempani//, hän ajatteli. //En aio antaa niiden viedä Yukiakin!//

"Cambierà,
Con la neve riuscirò
a spegnere il male che c'è qui
Che non può più dividerci.
E le bugie
Che qualche volta sentirò,
le trasformerò in gioielli
Di purezza e fedeltà!
Mare che
Mi incanti come il cielo blu.
Le tue principesse lottano,
non le abbandonare mai!
Tu guidaci
E il nostro sogno arriverà
Sulla stella del destino,
giustizia tornerà!

L'assoluto di un amore può
Rendere caldo un vento freddo
vincendo le difficoltà
Che nella vita incontrerà!
Riaccende ogni cuore che
Da troppo tempo ormai
Si era spento.."

Meridemonit kirkuivat tuskissaan ja alkoivat haihtua yksi toisensa jälkeen. Aqua lopetti laulunsa vasta, kun viimeinenkin oli kadonnut olemattomiin, ja vasta sitten hänen jalkansa saivat eloa ja hän ryntäsi Yukin luokse. Aquan silmät sumentuivat kyynelistä hänen kohottaessaan Yukin yläruumista.
"Yuki... Yuki, minä tässä... Aqua tässä... voi, ole kiltti, äläkä ole kuollut! Älä ole kuollut..."

Yuki tunsi leijuvansa jossain pimeässä ja kylmässä. /Missä minä olen, mikä tämä paika on?/ Yuki mietti ja kuuli sitten laulua jossain kaukaa. /Aqua, ei kai hän palannut? Minun on autettava häntä./ Yuki ajatteli ja palasi sitten tajuihinsa. ensin hänen näkönsä oli sumea mutta sitten se kirkastui. "Aqua, sinunhan piti paeta." Yuki sanoi heikosti ja yritti liikuttaa kätään koskettaakseen Aquan poskea.

"Hölmö", Aqua itki ja tarttui Yukin käteen. "Ihan kuin minä olisin voinut jättää sinutkin kuolemaan..."
Aqua kosketti Yukin kädellä otsaansa ja se kastui kyynelistä.
"Minähän sanoin sen", hän kuiskasi. "Tein sen virheen kerran aiemminkin. Jätin vanhempani kuolemaan meridemoneiden käsiin. Ja sitä paitsi löysin juuri taas uuden syyn, miksi elää... en halunnut menettää sitä." Hän kumartui hieman. "En tiedä, mitä sinä ajattelet, kun sanon tämän, mutta ihmisten ja merenkansan ei ole luvallista seurustella keskenään. Minä en kuitenkaan välitä. En tiedä sinusta, mutta minä... pidän sinusta. Pidin sinusta niin paljon jo silloin, kun ensimmäisen kerran näin sinut. Ja... saatan olla jopa rakastumassa sinuun."
Aqua silitti kädellään Yukin otsaa.
"Nyt sinä varmaan vihaat minua..."
Aqua laski Yukin varovasti maahan ja kääntyi poispäin kätkeäkseen kyyneleensä.
//Nyt hän takuulla inhoaa minua//, hän ajatteli. //Mutta kunhan sain sanottua sen...//

"Minä tiedän sen, kuulin kun sinä ja Aoko riitelitte." Yuki sanoi. "Ei minun tarkoitukseni ollut salakuunnella, mutta kun Aoko veti sinut ulos niin äkkiä joten ihmettelin hiukan ja seurasin teitä." Yuki sanoi. "Kyllä minäkin sinusta pidän, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni, kunnes nuo hirviöt tulivat. Pelkäsin nimittäin että olin menettänyt sinut." Yuki sanoi.

Aqua jäykistyi kuullessaan Yukin sanat. Hän kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi Yukia.
"Sinä..."
Mutta sanat eivät tulleet hänen kurkustaan. Mitä siihen ylipäätään saattoi sanoa? Sitten hän päätti, ettei sillä ollut oikein väliä.
"Pystytkö seisomaan?" hän kysyi lopulta ja auttoi Yukin ylös. "Luulen, että meidän pitää molempien päästä lääkäriin..."