Romantiikkaa ja salaisuuksia...

Hanon asteli pitkin ostoskeskuksen käytäviä pitkin. Silmä tarkkana hän etsi yhtä tiettyä henkilöä, poikaystäväänsä Nagisaa. Carenin varoitus 'hyvänäköisemmästä naisesta' kaikui Hanonin mielessä. Jos Nagisan viereltä löytyisi todellakin joku toinen nainen, olisi Nagisalla kova selittäminen ja tupenrapinat. Hanon kehitteli mielessään jo kohtausta. Jos olisi Rina tai Luchia mukana...he kyllä osaisivat järjestää kohtauksen Hanon kanssa. Vaan hepä olivat muualla: Rina ties missä ja Luchia etsimässä muita prinsessoja. Pah, hänen täytyi selvitä yksin.

Hanon huokaisi turhaantuneena. Nagisan OLI löydyttävä!! Mistään ei tulisi mitään, jos häntä ei löytyisi...Hanon olisi jotenkin paljastettava pojalle se, että hän oli merenneito. Mutta miten? Jos hän sanoisi sen suoraan, whums! Hän olisi vaahtoa. Että tästä salaisuudesta koitui paljon hankaluuksia.

Yhtäkkiä Hanon huomasi itseään pari vuotta nuoremman pojan parin metrin päässä. Olisiko tämä voinut olla näin helppoa..?!

Nagisa istui turhaantuneena ostoskeskuksen pikkukuppilassa. Kaikkialla hänen ympärillään oli pareja, viettämässä aikaa toistensa kanssa. Nagisakin olisi halunnut tehdä niin! Vaan ei, neiti Hanon ei ollut missään lähettyvillä!! Nagisalla ei ollut mitään tietoa tyttöystävänsä liikkeistä. Tämä oli vain yhtäkkiä kadonnut.

Tyttöystävä...joka katosi aina välillä jonnekkin, ja jolla ihan selvästi oli salaisuuksia? Salaisuuksia, joista Nagisa ei aikonut kysyä mitään. Hän odottaisi, että Hanon itse kertoisi, jos hän vain sattuisi vaivautumaan paikalle...

Yhtäkkiä Nagisan edestä vilahti jotain..sinistä. Katsoessaan tarkemmin, huomasi hän tytön olevan Hanon!! Ja hän...ja hän...käveli päin jotain toista poikaa?! Nagisa tuijotti suu auki tyttöystäväänsä. Ehkä tämä oli erehtynyt henkilöstä...Mutta eihän Hanon ollut vilkaissutkaan Nagisaan!
Herättääkseen Hanonin erehdyksestä, Nagisa huikkasi tytölle:
"Hanon! Olen täällä!"

Mika oli kumartunut kirjakaupan edessä olevan alekorin ylle tutkimaan, jos siellä olisi jotakin mielenkiintoista. Hänen rahansa olivat vähissä, sillä hän oli vasta aloittanut työnsä Ocean Melodyn kaupunginkirjaston apulaisena eikä ollut saanut palkkaansa vielä. Kirjatoukka kun kuitenkin oli, hän ei ollut malttanut olla tutkimatta kaikkien vastaantulevien kirjakauppojen ja antikvariaattien hyllyjä etsiäkseen lisää kirjoja vedestä ja merenväestä. Joskus hänelle naurettiin hänen pakkomielteensä takia, mutta niin kauan kuin merenneitoja ei väitetty pelkiksi myyteiksi, hän pysyi aivan rauhallisena. Hän tiesi, että hänen kohtaamansa merenneito oli todellinen eikä vain hänen houreitaan, ja hän aikoi löytää tytön keinolla millä hyvänsä.
//Kunpa hän vain olisi kertonut minulle nimensä//, Mika ajatteli tuskastuneena. //Se ääni ja nauru... ja ne hiukset... ne ovat ainoat johtolankani.//

Samassa Mika tunsi kihelmöintiä niskassaan, jonka hän tunnisti vaistoksi. Joku tarkkaili häntä. Nopeasti Mika suoristautui ja käännähti ympäri, jolloin hän huomasi olevansa kasvokkain sievän, pari vuotta häntä vanhemman sinihiuksisen ja -silmäisen tytön kanssa. Hän ei tuntenut tyttöä, mutta samassa hänen lävitseen kulki väristys. Hän katsoi tytön silmiä ja näki niissä loistavan meren, kirkkaan, kesän auringonpaisteessa välkähtelevän pintaveden.
Se oli ainoa tuntomerkki, jonka hän tarvitsi.
"Sirena!" hänen suustaan pääsi hänen tuijottaessaan tyttöä. Sana oli italiaa ja merkitsi merenneitoa.
//Varmasti!// Mika ajatteli kiihkeästi. //Tuo tyttö on merenneito! Ehkä hän myös tuntisi etsimäni tytön...?//

Hanon hätkähti kuullessaan kahden eri huudon yht aikaa:
"Hanon! Olen täällä!" "Sirene!"
Hanon käänsi päänsä ensin tutumpaa ääntä kohti. Lämmin tunne tulvahti tytön sisimpään: Nagisa istui vain pari metriä häntä kauempana. Miten hän oli voinut kävellä pojan ohi huomaamatta tätä?!
"Nagisa, tule tänne, joookooos?" Hanon räpytteli hiukan silmiään.

//Suunnitelma, suunnitelma!// Takoi Hanonin päässä. Salamannopeasti
Hanon käänsi päänsä toiseen poikaan, jota hän oli luullut Nagisaksi. Kohteliaasti hän sanoi:
"Anteeksi, luulin sinua toiseksi. Mitä sanoitkaan? Olen Hanon Hôshô, sinä olet...?"

"E-ei se mitään", Mika änkytti hetkellisen innostuksen vallassa. Jos tämä Hanon todella olisi merenneito, hän saattaisi todella tietää jotain merenneidosta, jota hän etsi!
"Olen Mika Yamada", Mika sanoi ja kumartui sitten lähemmäs ja sanoi matalalla äänellä: "Tu sei sirena. Sinä olet merenneito, eikö totta?"

Hanon jähmettyi. Eikai...?! Eikai...?! Tuijottaen Mikaa sekasortoisten tunteiden vallassa, Hanon yritti epätoivoisesti päättää, nyökkäisikö hän, vai olisiko tässä hänen suunnitelmansa?!

Suunnitelma. Tämä oli se. Hanon katsoi Mikaa silmiin ja kuiskasi hyvin hiljaa:
"Saat arvata. Ja auttaa minua yhdessä pienessä ongelmassa."
Nagisalle Hanon sanoi kirkkaalla äänellä:
"Missä sinä kuhneksit? Tule, mennään rantaan. Haluaisitko sinä, Mika-kun, tulla mukaan?" Hymyillen söpösti. Tämähän oli lupaavaa!

Nagisa hymähti nähdessään Hanonin silmien räpsyvän. Ei ollut aika tyttöä muuttanut, ei totisesti. Mutta nyt hänellä itsellään ei lähtenyt taju, kuten joskus muinoin oli käynyt. Loistavaa.

"Tulossa, tulossa!" Nagisa pomppasi tuolistaan ylös ja kävellessään pikavauhtia tytön luo. Hn nyökkäsi pojalle, jota Hanon kutsui Mikaksi.
"Hei, olen Nagisa Shirai, hauska tutustua. Vai rantaan. Mitä siellä on?" Nagisa kysyi uteliaana Hanonilta. Oliko salaisuuden paljastamisen aika tullut..? Nääh, jos Mikakin tuli mukaan. Tuskinpa...

Mika soi Nagisalle jonkin hymyntapaisen.
"Mika Yamada, hauska tutustua." Hän katsoi Hanonia ja kohotti toista kulmakarvaansa. Tyttö ei ollut vastannut hänen kysymykseensä, mutta tämän hämmästyneestä ilmeestä Mika päätteli osuneensa oikeaan.
Missä ongelmassa? oli Mika aikeissa kysyä, mutta tajusi pitää suunsa kiinni. Hanonin äkillisestä reippaasta äänensävystä hän päätteli ongelman liittyvän jotenkin tähän Nagisaan. Ja jos hän halusi tutustua tähän Hanoniin tarkemmin, oli parempi suostua pyyntöön.
"Selvä, minä tulen! Siis, jos en vain tungettele..." Hän vilkaisi uteliaana Nagisaa ja vinkkasi pojalle silmää. Kaksikon ilmeistä näki, että he olivat pihkassa toisiinsa.
//Tästähän voisi tulla ihan mielenkiintoista//, hän tuumi.

Hanonin hymy leveni. Mika auttaisi häntä!! Saisi toistaa kysymyksensä uudestaan, hahaa!
"Ei mitään, on vain niin kaunis sää...Hienoa! Lähdetään siis!"
Hanon otti Nagisaa kädestä kiinni, viittoi Mikaa, jotta tämä seuraisi, ja lähti astelemaan kohti rantaa.

Yksi tehtävä melkein suoritettu.
[OUT]

Nagisa ehti tuskin rekisteröidä Mikan silmänvinkkauksen, kun Hanon jo veti häntä mukanaan. Eikä tytön selitys ollut uskottava, ei alkuunkaan. Jotain tässä oli, vaan mitä?

Nagisa ei kuitenkaan ehtinyt jäädä miettimään Hanonin kiskoessa häntä pois paikalta. Vaivoin poika sai käännettyä päätään ja huikattua Mikalle:
"Et sinä tungettele, tule mukaan!" Ja häntä vietiin.

[OUT]

Mika sai vain vaivoin pidäteltyä naurunsa nähdessään Hanonin kiskovan Nagisaa kovaa kyytiä poispäin. Hän kohautti olkapäitään ja juoksi parin perään.
//Ehkä se tyttökin on siellä...//, hän ajatteli, muttei enää niin kovin toiveikkaasti, kuin joskus aiemmin. Tuo ajatus oli käynyt hänen mielessään joka kerta viimeisen kahden vuoden ajan, kun hän suunnisti merenrantaan.

[Mika poistui topicista.]