Öinen pehmeä meri

Luchia asteli rantaan. Oli jo ilta, kuuta eikä tähtiä loistanut taivaalla yhtään. Luchiaa hiukan harmitti, mutta tiesi yöisen uintinsa piristävän häntä. Luchia katsoi ympärilleen, ettei kukaan ollut lähettyvillä. Luchia asteli lämpimään mereen. Luchiasta meri oli lämmin, mutta jos normaali ihminen menisi mereen nyt, merivesi saattaisi olla tämän mielestä kylmää. Luchia käveli meressä eteenpäin, kunnes muuttui merenneidoksi, hänen todelliseen muotoonsa. Meri tuntui ihanineen aaltoineen nielaisevan hänet, ja keinuttelevan häntä pehmeästi. Luchia lähti pian uiskentelemaan aika lähellä rantaa katsoakseen olisiko meressä muitakin merenneitoja vaikka liikkeellä.

Caren oli jo hieman uuvuksissa. Hän oli uinut pitkän matkan Eteläiseltä Jäämereltä tänne asti. Caren oli halunnut koetella hieman kestävyyttään eikä tämä siksi ollut pitänyt hirveästi taukoja. Caren oli poikennut Lucian valtakunnassa, mutta saanut kuulla ettei tätä ollut näkynyt siellä pidempään aikaan. No, sen Caren oli melkein arvannutkin. Ihan varmasti Luchia olisi Kaiton luona! Hän oli kuitenkin varmuuden vuoksi käynyt varmistamassa, ettei Luchia ollut siellä. Caren lähti nousemaan pintaa kohti. Hänen pitäisi olla jo perillä päin. Nyt sitä paitsi olisi jo yö. Caren halusi mennä katsomaan, näkyisikö taivaalta tähtiä.

Hanon ui täysillä eteenpäin, pois mustan Aquan ja Mikeru-hahmoisen tytön luota. Hän kirkui mielessään: //Aqua! Pysy järjissäsi!! Ja Aqua Regina-sama, johdata minut Luchian tai Aokon luokse, kiltti...!//

Yhtäkkiä Hanon pysähtyi. Hänen edessään, juuri hänen yläpuolellaan, uiskenteli...jotain..violettia?! Hanonin sydän pysähtyi. Oliko tuo...?! Oliko tuo...?! Hän kiljaisi:
"CAREN!! Odota minua!!" Ja vastausta odottamatta hän syöksyi Carenin luo, kyyneleet silmissään.

Caren hätkähti ja pysähtyi. Huusiko joku häntä? Caren ei ehtinyt kääntää päätään, kun toinen merenneito oli jo hänen edessään. "Hanon!" Caren hätkähti. Toisaalta oliko se nyt niin ihmeellistä? Luchia ja Hanon olivat läheisiä, joten jos Luchia oli täällä päin, ei mikään ihme jos muitakin merenneitoja olisi. "Pitkästä aikaa sinuakin! Tulin taas tänne tapaamaan Luchiaa ja..." vasta nyt Caren huomasi Hanonin kasvot. "Hanon! Mikä hätänä?"

Luchia uiskenteli rauhaisesti meressä, kunnes halusi nähdä yötaivaan. Luchia uiskenteli syvyyksistä pintaa kohden ja näki kaksi hahmoa pinnassa. //Merenneitoja!// Luchia totesi mielessään. Hän ei ollut vielä täysin varma ketkä merenneidot olivat, mutta he näyttivät tutuille. //Het...Hetkinen! Tuohan on Hanon ja hänen vieressään...On...Caren! En olekkaan nähnyt Carenia pitkään aikaan.// Luchia ajatteli ja hymyili. Luchia suorastaan syöksähti pintaan ja hypähti vähän pinnan yläpuolella. Kunnes asettau Carenin ja Hanonin luo. ''Hei!'' Luchia sanoi ensiksi iloisena ja pirteästi kunnes näki Carenin ja Hanonin kasvot ja katsoi sitten, kysyvästi molempia.

Regina seisoi rannan aalloissa, vesi lainehti hänen nilkoissaan kuten hänen pitkän pukunsa helmat hänen ollessaan todellisessa muodossaan, ja kuunteli. Vaikka hän olikin asettunut joksikin aikaa aloilleen Ocean Melodyyn, hän oli yhä merten jumalatar ja jos joku pyysi apua, hänen oli kuunneltava pyyntöä. Hänen olisi myös pysyteltävä lähellä merta, tai hänen voimansa heikkenisivät. Aqua oli varmasti tietoinen siitä, ja Regina pelkäsi, ettei hän kykenisi suojelemaan Aokoa, Chiyoa, Tsubomia, Aalea ja Eelaa, jos heikentyisi.

Samassa hänen silmänsä revähtivät auki. Joku todella huusi häntä – ja kaiken lisäksi hän tunsi äänen ja aisti sen olevan lähellä!
Nopeasti Regina oli sulkenut jälleen silmänsä ja ottanut oikean muotonsa. Hän kohotti sauvansa ja kun se alkoi hohtaa, hän tiesi onnistuvansa siinä. Ei mennyt kuin kaksi sekuntia, kun hän oli jo vähän matkan päässä rannalta merenpohjassa ja kolme merenneitoprinsessaa edessään.

"Hanon, lapsi rakas, mitä on tapahtunut?" Aqua Regina kysyi nähdessään sinisen prinsessan surkeat, kyynelten juovittamat kasvot.

"Caren...Mikaru....Aqua..!!" Hanon ei pystynyt muodostamaan lauseita. Luojalle kiitos, että hän oli löytänyt edes Carenin!! Yrittäen koota itsensä, Hanon nyyhki: "Mikaru-hahmoinen...tyttö...musta Aqua....napata helmemme...tappaa meidät!!"

"LUCHIA!!!" Hanon halasi äkkiarvamatta toista parhaista ystävistään. //Luchia oli kuin olikin täällä!! Ihanaa..!!// Irroittamatta otettaan hän itki ystävilleen:
"Airan..tytär Aqua..on nyt uusi musta prinsessa, kuten Sara aikoinaan. Ja hän tapasi...Mikarun näköisen tytön...joka ei kuitenkaan ole Mikaru..joka on ilmeisesti...KUOLLUT. Ja ja...he aikovat tappaa meidät KAIKKI!!!"

Hanon vapisi. Hän oli vahingossa päästänyt kaiken pelon, jota hän oli tuntenut viimeisten tuntien aikana, vapaaksi. Tuskan, muistellessaan Airaa, tuskan, kun hän oli aloittanut Aquan auttamisen. Tuskan, kun Aquan entinen minä oli huutanut hänelle, että hänen pitäisi juosta pakoon ja etsiä muut...

"Aqua Regina-sama!!! Etkö sinä tiedä?"

Aqua Regina tunsi kalpenevansa kuullessaan Hanonin tarinan. Mikarun näköinen tyttö, joka oli kuollut?

"Tapasit siis Aquan?" Aqua Regina kykeni viimein sanomaan. "Onko hän löytänyt itselleen liittolaisen?"
/Tilanne on vieläkin pahempi kuin pelkäsin/, hän ajatteli kauhuissaan. /Jos asialle ei tehdä jotain, merenalaiset valtakunnat ja merenneitoprinsessat ovat kaikki mennyttä! Tästä on pakko kertoa toisille.../

Hanon nyökkäsi. Vaikka hänet oli vallanut tuo tukahdetettu pelko, sai hän tukea Luchiasta, Carenista ja Aqua Regina-saman läsnäolosta. Hänen oloonsa se ei kuitenkaan vaikuttanut tippaakaan.

"K-Kyllä. Ensin hän oli kuin ennen, katui kaikkea mitä teki ystävilleen, pyysi minua puhumaan...isästään..." Hanonin ääni hiipui. //Ei! Älä ajattele sitä!!// Hän jatkoi: "Mutta sitten hän muuttui. Hän on täynnä vihaa, Aqua Regina-sama. Hän tahtoo kostaa. Ja minä...lupasin hänen isälleen että autan häntä!! Joten...en voi auttaa häntä tuhoamaan meriä, mutta...voin auttaa häntä muuttumaan entisekseen. Ainakin hänen entisestä minästään on osa tallella...se ainakin sai kiljutuksi minulle, että minun pitäisi paeta ja auttaa häntä..."

Hanonin katse kiersi Luchiasta Careniin, nähdäkseen mitä mieltä nämä olivat. Hän ei saanut selville mitään heidän ilmeistään. Yrittäen koota itsensä, ainakin kyynelehtiminen oli lakannut, Hanon kertoi:
"Kyllä, joku Mikarun näköinen tyttö. Aluksi hän oli vain kuolleen näköinen, mutta sitten...Mikaru pyysi apua. Se oli aivan varmasti hän, ainakin hänen sielunsa. Ja tämä henkilö haluaa meidän...helmemme. Ja Aqua saa siis hänestä hyödyllisen liittolaisen.
Mutta...Aqua Regina-sama, kun Aqualla on selkeä jakso, jakso, jolloin hänen entinen minänsä on uuden puolen paikalla, saanhan minä...yrittää pitää lupaukseni Airalle?" Hanon katsoi pyytävin silmin merten jumalattareen. //Aqua...minä teen niin, vaikken saisi lupaa!!//

Luchian taivaan siniset silmät pyöristyivät. Luchia oli järkyttynyt. //Hanon parka, joutuu kestämään paljon...Mutta ei tämä minullekkaan ja Carenille jatkossa mitään hyvää tiedä.// Luchia ajatteli. Hänen ajatuksensa tuntuivat poukkoilevan epämääräisesti pään sisällä. Luchialla nimittäin ei ollut hajuakaan mitä on tapahtunut, mutta Hanonin kertomat uutiset kuulostivat hyvin pahoille. Luchia mietti mitä sanoa. ''Ha...Hanon...'' Luchia sai sanottua kunnes ei saanutkaan enää sanoja suustaan. Luchia laittoi kätensä Hanonin olkapäälle lohduttavasti ja katsoi Aqua Reginaa.

"Hanon..."

Aqua Reginan oli mietittävä hetki, ennen kuin sanoisi yhtään mitään. Hän kuitenkin pudisti päätään.

"Minä kyllä ymmärrän sinua", hän sanoi ja laski kätensä nuoren prinsessan olkapäälle. "Mutta – yritä ymmärtää – Aqua on nyt erittäin vaarallinen. Ja jos hän on liittoutunut jonkun sellaisen kanssa, joka todella kykenee kaikkeen tuohon..." Jumalatar lähes tunsi kyyneleet silmissään ajatellessaan, mitä voisi tapahtua, jos Hanon todella seuraisi Aquaa. "Jos jatkat hänen seuraamistaan, tapatat vain itsesi. Mutta jos tahdot auttaa häntä... en tiedä." Hän oli hetken hiljaa. "Aquan entinen paras ystävä, punainen merenneitoprinsessa Aoko on nyt myös parhaillaan kaupungissa. Hän ja hänen ystävänsä yrittävät etsiä keinoa palauttaa Aqua ennalleen. He myös suojelevat näin toisiaan. Jos haluat täyttää Airalle antamasi lupaukset – enkä minä voi sallia, että sinä menisit hänen luokseen vain kuollaksesi – sinun olisi viisainta etsiä Aoko ja kysyä häneltä asiasta. Eteläinen Atlantti tarvitsee sinua, ja myös siksi sinun on pysyteltävä turvassa."

Aqua Regina nosti katseensa Hanonista ja katseli Luchiaa ja Carenia, jotka näyttivät kumpikin hämmentyneiltä, mutta katselivat itkevää Hanonia myötätuntoisesti.

"Ja te..."
Mutta Aqua Regina ei voinut sanoa siihen mitään. Hän halusi kuulla, mitä mieltä prinsessat olisivat asiasta.

''Tilanne on siis...Aivan kamala.'' Luchia sai ensiksi sanotuksi. Hän mietti, mitä kannattaisi sanoa. Hanon itki, Luchia ei ollut nähnyt Hanonia noin surullisena lähes koskaan. Se, että Hanon itkisi paljon oli harvinaista, Luchia oli tottunut näkemään Hanonin yleensä iloisena. Hanon oli aina lohduttanut Luchiaa jos Luchia oli surullinen. ''Pitäisiköhän meidän varoittaa muitakin merenneitoprinsessoja. Koska heidät saatetaan...'' Luchia vaikeni ja mietti pitäisikö hänen sanoa lausettaan loppuun. Luchia katsoi Carenia.

Caren kuunteli ihmeissään Hanonin takelteluja. Yhtäkkiä myös Luchia oli ilmestynyt paikalle. Caren oli sanomaisillaan Luchialle jotain, kun Aqua Reginakin saapui paikalle! Tällaista Caren ei ollut odottanut. Hanon oli selkeästi järkyttynyt ja tämä itki. Mitä oikein oli tapahtunut? Caren päätyi kuuntelemaan Hanon kertomusta ja Aqua Reginaa. Taas uusi vihollinen? Eikö tämä koskaan lopu! Caren sääli Hanonia. "Hanon... Sinun on kuunneltava Aqua Reginaa. Luulen ymmärtäväni sinua.. Muistathan sinä minut, kun Noel oli vangittu. Halusin pelastaa hänet yksin, enkä todellakaan tehdä yhteistyötä kanssanne. Miten kävi? Te jouduitte pelastamaan minut ja lopulta me yhdessä pelastimme Noelin ja Cocon! Minä ajattelin, että vain minä Noelin siskona olisin oikeutettu ja velvoitettu pelastamaan hänet. Ei se mennyt niin. Sinä et voi mennä tekemään asioita yksin. Ketä se auttaisi, jos sinä kuolisit?" Caren sanoi. Vanhojen muistelu teki hieman kipeää. Noel ja Caren olivat jutelleet paljon keskenään noiden tapahtumien jälkeen. Mitä Noel sanoikaan niin viisaasti? Ah! Jotain yksi merenneito on luotu pitämään huolta yhdestä merestä, monta koko merestä. "Minä en kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea. Mikaru... Se tyttö, joka oli yhteydessä Mikeruun, kun autoimme Seiraa? Etkö sinä, Aqua Regina, muuttanut hänet takaisin lapseksi? Äh.... Aivotyö ei sovi minulle! Tarvitsemme Noelia tähän", Caren ähki.

Luchia kuunteli Carenia tarkkaan. Pian Luchiasta alkoi tuntua pahalta kun Mikaru oli mukana tässä. Mikaru joka vihasi Luchiaa varmasti sydämmestään. Mikaruhan rakasti koko sydämmestään Kaitoa, ja ongelmana oli se, että Kaito oli Luchian poikaystävä, mutta Mikarulla oli silloin etulyönti asema, koska Kaito oli menettänyt muistinsa, eikä muistanut Luchiaa, joka sai Kaiton ärtymään Luchialle, ja Kaitokin saattoi pitää Mikarusta silloin paljon enemmän kuin Luchiasta. //Raivostuttavaa!// Luchia ajatteli, mutta hän ei kuitenkaan kuvitellut, että Mikaru olisi mennyt sellaisen asian takia pahojenpuolelle. Kuitenkin, Luchia oli hiukan kauhuissaan. Luchian iho alkoi kalpentua, koska häntä pelotti hirveästi, ja hän tiesi ettei saisi ruveta nyt itkemään. ''Meidän pitää löytää Noel, Rina, Coco ja Seira...Ja varoittaa heitä!!'' Luchia sanoi kovaan ääneen. Hän puristi käsiään nyrkkiin ja katsoi alaspäin. Luchiasta alkoi paistaa helposti ahdistus, vaikka Luchia sitä yrittikin peitellä. ''Yksistään kuitenkaan ei kannata tehdä mitään.'' Luchia totesi ja katsoi AquaReginaa, Carenia ja Hanonia totisena.

Hanon nyökkäsi, ymmärtäen Aqua Regina-saman kannan. Lupaus tai ei, ei hänen itseään kannattanut tapattaa...mutta entä jos hän yrittäisi takoa tähän järkeä, kun Aqua olisi antanut entisen minänsä olla valloillaan? Tulisikohan sellainen hetki enään...

Hanon niiskaisi viimeisen kerran. "Minä muistan, Caren. Olin niin vihainen sinulle, syytit Rinaa kaikesta...enkä tahdo niin käyvän nyt. Tiedän, että mereni tarvitsee minua, olenhan prinsessa. Ja Aqua itse...hän itse pyysi, että pakenen. Suorastaan KÄSKI minua. Ja pyysi minua etsimään Aokon ja muut prinsessat..."

Hanon nosti katseensa ylös. Vaikka pelko lepatti yhä hänen sisimmässään, hän muisti: Taistelut Gackton ja Mikerun kanssa, ihmiselämän sotkut, kaiken. //Sara oli herännyt Tarô-chanin ansiosta, ehkä Aqua herää Yukin...?// Hän ajatteli. Hän oli päätöksensä tehnyt.

"Caren, viitsisitkö sinä etsiä Noelin? Eikö hän ole kotonaan? Ja lähdetään me Luchia, Rinan luokse, ok?" Hanon katsoi päättäväisenä ystäviään.
Mielessään hän kiitti: //Kiitos, Aqua Regina-sama. Kiitos. Voitko sinä...kertoa Aokolle, että me olemme täällä, ja autamme heitä.?// Hanon ei kyennyt sanomaan sitä ääneen.

Samassa Hanon muisti: Eikö Luchian pitänyt olla Kaiton kanssa?!
"LUCHIAAAAAAAAAA!! Mihin sinä olet Kaiton jättänyt?!?!?! Ala mennä etsimään häntä, kerro hänelle tästä. Sen jälkeen etsimme Rinan, eikös?"
Hanon tönäisi toista parhaista ystävistään leikkisästi selkään. Ja hänen itsensä pitäisi etsiä Nagisa...ehkä.

Luchia katsoi silmät pyöreinä Hanonia. //Ai niin...Olen ajatellut koko ajan Kaitoa, mutta siltikin vain seisoskelen tässä. Minun todella tulisi löytää Kaito.// Luchia ajatteli pikaisesti. //Sillä jos tässä käy huonosti en näe häntä välttämättä koskaan, ja kaiken lisäksi Kaito saattaisi odottaa minua ihan turhaan takaisin.// Luchia ajattelis surullisesti. Luchia kuitenkin virnisti Hanonille. ''Selvä!'' Luchia vilkutti Carenille ja Hanonille ja ui pois merestä.

Aqua Regina ei ollut aikeissa myöntää sitä, mutta hän oli todella helpottunut ja hieman yllättynytkin siitä, miten helposti Hanon kuunteli järkipuhetta. Iättömänä olentona hän oli nähnyt paljon sellaisia, jotka seurasivat sydäntään turhankin kuuliaisesti eivätä osanneet ajatella järkevästi. Hän oli pelännyt, että Hanon, joka varmasti oli hyvinkin tunnekuohuksissaan, olisi käyttäytynyt juuri sillä tavalla.

/Ei ole kyllä kovin reilua ajatella sillä tavalla/, hän ajatteli. /Hanon on kyllä erittäin kypsä ja älykäs, hän ei varmastikaan joutuisi sellaiseen tilaan./

"Hyvä on, minun täytyy sitten kertoa tästä Aokolle", Aqua Regina sanoi ja alkoi kohota ylöspäin. "Asun tilapäisesti hänen luonaan, joten se ei ole vaikeaa. Ja tehän tiedätte, miten minut löytää..."
Ja sen sanottuaan hän katosi.


AquaRegina-sama poistui.

Hanon katsoi pieni hymy huulillaan Luchian poistumista, sekä Aqua Regina-saman. Kuten hän oli arvellutkin, he olivat saaneet hänet rauhoittumaan.
Kääntyen Carenin puoleen, hän sanoi:
"Noh, tarvitsetko apua Noelin etsimisessä? Voin auttaa sinua..."

//Ja silloin voin viivyttää Nagisan etsimistä...Äh, miksi minä oikein ajattelen häntä?!// Hanon ajatteli tuskissaan.Pojan oli parempi ilman häntä, mutta...se teki kipeää, ja hyvin kipeää. Hanon jäi kuitenkin odottamaan Carenin vastausta.

Caren nauroi Hanonille ja Luchialle. Kyllä he selkeästi olivat häntä nuorempia! Ensin oltiin kauhuissaan ja nyt jo puhuttiin pojista. Caren oli juuri sanomaisillaan Luchialle jotain, kun tämä jo lähti. Noniin.. Kaito taisi voittaa taas. Kaito taisi olla ainoa, jolle Luchialla oli aina aikaa. Aqua Reginan sanat taasen yllättivät Carenin. Asuuko Aqua Regina nykyään ihmisten maailmassa? Onko tilanne niin vakava? "Äh, Noel ei ole valtakunnassaan ainakaan", Caren vastasi Hanonille. Edes joku oli vaivautunut kuuntelemaan häntä. "En tiedä varmaksi missä hän on. Voi olla, että hän on tullut tänne tutustumaan kirjastoon tai jotain. Nojaa, enköhän minä Noelin itsekin löydä, mutta seura kyllä kelpaisi. Vai onko sinulla itselläsi jotain muuta?" Caren muisteli, että Hanon oli ollut jonkin pojan kanssa. Hän muisti kuinka hän, Coco ja Noel olivat kiusoitelleet tuota poikaa useampaan otteeseen. Kaksi vuotta oli kuitenkin tarpeeksi pitkä aika unohtamaan asioita.

Hanon punastui. Eikai Caren muistellut Nagisaa?! Ei ei ja ei. Tämä asia hoidettaisiin kuntoon ennen Nagisan tapaamista. Tai...

"No..voin toki pitää sinulle seuraa. Mutta minun...jos tässä käy huonosti..pitäisi ehkä tavata Nagisa...vielä kerran. Kerro minulle, kummin teen?" Hanon katsoi vaikeasti Careniin. //Anna nyt jotain viisaita neuvoja!! Älä jotain; Kuuntele sydäntäsi, se jakautuu kahtia!!// Hanon kirkui mielessään. Auttaisi Caren häntä NYT.

Caren pudisteli päätään. "Ai että minun se pitäisi tietää?". Eihän Carenilla itsellään ollut ketään. Salattu menneisyytensä hänellä toki oli ja oli hän Mikerua vastaan taistellessaan ihastunut erääseen poikaan... Mutta ei Carenilla ollut mitään sellaista, mitä luultavasti Hanonilla oli. "Äh. Olen uinut pitkän matkan ja menisin mieluummin lepäämään ensin. Lähtisin etsimään Noelia kuitenkin vasta huomenna. Ja... Jos olet liian pitkään poissa, poika tapaa vielä kauniimman naisen", Caren kiusoitteli Hanonia ja heristi sormiaan. Hän tiesi, että Hanon saattaisi suutahtaa, mutta toisaalta Caren ei pitänyt Hanonin jos-käy-huonosti-asenteesta.

Hanon kiehahti. Nagisa oli liian paljon hänen pauloissaan, ei hän VOISI jättää häntä!! Mutta ihan varmuuden varalta...Hanon huokaisi:
"Noh, mene sinä sitten lepäämään. Minä etsin Nagisan, ja hän saa kuonoonsa, jos joku mukamas kauuniimpi nainen on hänen vierellään!!"
Itsevarmuus palasi Hanonin ääneen, ja paha olo oli kokonaan poissa. Se asia kyllä hoidettaisiin, mutta tarve nähdä Nagisa oli liian suuri!!

Hanon nyökkäsi Carenille: "Hei sitten. Olethan varovainen!!"
Ja hän nousi merestä, muuttui ihmiseksi, ja lähti astelemaan kaupunkia kohti. Nagisan OLI löydyttävä.

[OUT]

Caren jäi hymyilemään Hanonin perään. Tuollaista sitten oli olla rakastunut! Caren seurasi Hanonin jälkiä rantaan päin. Aamulla hän yrittäisi selvittää Noelin olinpaikan.

[Caren poistui paikalta. POM ja viimeinen tyyppi eli SAA SULKEA]